Onko täällä keskinkertaisten lasten vanhempia?

Kyllä täällä varmaan meitä muitakin on. Minusta keskinkertaisuus on onnellinen asia. Vaikka tosi asiassa jokainen meistä on jossain muita lahjakkaampi, se lahjakkuus vain pitää löytää ja sitä kehittää.



Ystävällisyys, reiluus, luotettavuus ovat tällaisia ominaisuuksia, joita kannattaa kehittää.

Koulun ulkopuolella sitten hyvä sosiaalisissa suhteissa ja urheiluharrastuksissa.

aikuisia ja lapsia on tietenkin valtaosa ihmisistä, mutta joillain ihmisillä on lapsellinen tarve päteä ja retostella saavutuksilla (todellisilla tai kuvitelluilla).

Joitakin asioita osaa tehdä ihan hyvinkin, mutta periaatteessa on aina joku, joka tekee paremmin. Joissakin asioissa on jopa aika huono.



Olisi varmasti paljonkin vaikeuksia, jos ei oltaisi pienestä pitäen tuettu esim. motorista kehitystä erilaisilla harrastuksilla. Sinnittelee nyt kehityksessä ikätasolla mutta ei missään nimessä siellä huippupäässä.

Toisaalta minä olen entinen lapsinero, mies oli lapsena ja nuorena kaikkien mielestä tosi keskinkertainen, mutta hän se on josta on ns. tullut jotain.

Koulussa on ihan keskiverto, mutta on niin just keskivertonormaali, että osaa huomioida muutkin,eikä ole mitään äärilaitaa.



Harmikseni ei harrasta mitään liikuntaa, mutta mielenkiintoja on ja on tosi empaattinen ja ihana lapsi. Omaa oikeat arvot.



Olen samaa mieltä, että keskivertoihminen on usein tervein kaikessa!

ihania lapsia kaikki. Eron on huomannut jo aika pienestä, noi keskiverrot on sellasia ihan tavallisia tallaajia. Asiat kyllä sujuu ihan OK, mutta eivät mitenkään erotu joukosta hyvässä eikä huonossa, siis taitojensa puolesta. Se lahjakas on sitten asia erikseen, mutta ei siitä tähän ketjuun ;-)

Mun lapseni ovat todella ihania ja kultaisia, vaikka ovat ihan keskinkertaisia. Olen niin täys sitä äitien harrastamaa vertailua lapsistaan (ja varsinkin sen äidin lapsista joka ei ole sillä hetkellä paikalla), että oikein ahdistaa.



En myöskään tajua sitä, miksi ekaluokkalaisten pitäisi juosta joka ilta pitkän koulu ja iltapäiväkerhopäivän jälkeen miljoonassa eri harrastuksessa. Eihän tämä mikään uusi ilmiö ole, mutta mun mielestä se vaan on kuvottavaa kun aikuiset pönkittää omaa egoaan yrittämällä muovata lapsistaan jotain supertenavia.

Minulla on kaksi keskivertolasta ja yksi lahjakas. Luulen että nuorin keskivertolapseni on se joka saattaa pärjätä parhaiten elämässä koska hänen tahtonsa vie läpi harmaan kiven. Nuo kaksi muuta ovat vähän herkempiä.

Yksi hänen opettajistaan sanoi lastani lahjakkaaksi. En vaan kehdannut kysyä, niin että missä on lahjakas. Nyökkäilin vaan.



Itse myös keskinkertainen. Täällä tosin tuntuu usein siltä, että kaikki muut ovat lahjakkaita. Niin täällä ainakin väitetään. Ihme kun en itse sitten tunne juurikaan ns. lahjakkaita ihmisiä.



Mut joo, ihan miten vaan.

Että miettikääpäs sitä mamit!

Kahil Gibrainin runossa kylläkin sanotaan niin.



Mieti sitä, sinä sivistyksen kultamuna.



Alkuperäiseen kysymykseen: meidä perheessämme on pajon keskinkertaisia lapsia. Kuudesta lapsesta yksi oli sellainen varhain lukeva, matematiikasta kaiken ymmärtävä, mutta nyt yläasteikään mennessä, kiinnostuksensa kouluun menettäneenä ei loista enää missään aineessa (saa kyllä ysejä kokeista pelkän tunnilla kuuntelun pohjalta helposti) eikä erotu joukosta.



Yksi taas on fiksu mutta adhd.



Yksi on oikein keskinkertaisuuden mallilapsi. Luonteeltaan, akateemisilta taidoiltaan, ulkonäöltään ei mitään erityistä toivottavaa eikä mitän erityistä ylistettävää.



Yksi on muuten taidoiltaan keskinkertainen, ja vähän ongelmia lukemisen kanssa vielä toisella luokallakin, mutta todella nokkela ja ulospäin suuntautunut ja hyvämuistinen... tämä on se lapsi jolle veikkaan antoisaa uraa valitsemallaan polulla halusi hän mitä tahansa.



Yksi on niin nuori, ettei vielä osaa ihan sanoa... matematiikka on hyvin hallussa tuolla vasenkätisellä, mutta luonne estänee suuren koulumenestyksen.

Yksi joka on koulussa keskitasoa, urheiluharrastuksissa parempia kilpapuolella (mutta aina löytyy myös se joku parempi). Huippua en usko tulevan, sillä tahto ja halu panostaa ei ole riittävät, vaikka taito kuinka riittäisi.



Toinen joka vetelee koulusta niitä kiitettäviä, mutta vaikea sanoa että loistaako jossain aineessa. Se jää nähtäväksi myöhemmin onko jossain todella lahjakas, sitä tuo koulumenestys ei kerro suoraan. Harrastuksessa on lahjakas, mutta ei ole valmis siirtymään kauemmaksi parempaan seuraan, joten homma jääkin kilpaharrastukseksi.



Eli vaikka lapset eivät ole pelkästään ihan niitä taviksia, vaan hommat sujuu suht ok, niin en usko että heistä tulee aikuisena mitään "huippuja". Luultavasti tulevat olemaan niitä taviksia, joilla on jäänyt lapsuudestaan/nuoruudestaan onnistumisista hyvä itsetunto. Tämä on ehkä erittäin hyvä minunkin ymmärtää vanhempana, että nämä lapseni ovat kuitenkin tavallisia lapsia.

Ainoa sellainen piirre jolla ne nyt lapsina erottuu on hymy, molemmilla on (kaikkien muidenkin mielestä) ihana, valoisa ja valloittava hymy.



Se vaan on sellainen asia joka tuskin loistaa enää 15v teinipojalla esimerkiksi ;D

Ainakaan siinä määrin mitä nyt pikkukoululaisella ja taaperolla :)



Mutta missään ns. lajissa tai koulussa eivät erotu mitenkään, ihan ok hyviä mutta ei loistavia. Huonojakaan ei, mutta eivät mitään urhelullisia, osaavat kaiken tarvittavan mutteivät mitään extraa ja mulle nää oon niin täydellisiä poikia :)

tai ei kai noista vielä tiedä kun ovat aika pieniä. Mutta meille on tuottanut suurta kummastumista lastemme keskinkertaisuus urheilussa. Molemmat vanhemmat olemme olleet suomen parhaimmistoa omissa urheilulajeissamme ja ammattimmekin liittyy urheiluun. Oletimme jotenkin automaattisesti, että meidän lapset on huippuja liikunnassa. No 5 vuotias ei osaa ainakaan futiksessa mitään ja halusi sen lopettaa. Telinevoikassakin on ihan keskinkertainen. Eikä noi pienemmätkään miltään lahjakkuuksilta vaikuta.

Tässä on äidillä ja isällä sopeutumista :)