Ominaisuus, joka on yhdistelmävaunuissa täysin lyömätön
on heittoaisa. Ei ole vielä raja tullut vastaan niissä eri yhteyksissä, joista siitä on ollut korvaamaton hyöty :-)
Kommentit (10)
Enkä keksi yhtään niin hyvää käyttöä sille niinkuin keksin esimerkiksi vaunujen pyörille, tavarakorille tai kuomulle ja istuimelle.
Siitä on hyötyä mm. bussissa, ahtaissa julkisissa tiloissa, ahtaissa paikoissa muuten, lapsen kasvot voi kääntää menosuuntaan ja tarvittaessa taas itseenpäin, ja juuri käytin nukutustilanteessa, kun äidin kasvojen näkeminen virkisti liikaa, niin heittoaisalla tilanne ratkesi ja nukahti saman tien kun sai liikkeen ilman äidin naamaa. :-) Pitkillä lenkeillä auringonpaisteen mukaan voi vaunuja säätää.. jne jne. Olen ollut siihen ominaisuuteen enemmmän kuin tyytyväinen.
on näin perusterveen äidin mielestä aika lailla yhtä kätevä. Meilläkin oli heittoaisa, ei käytetty kertaakaan.
oon sitä mieltä että heittoaisa on hyödyksi! Kuljetaan muksun kanssa paljon busseilla, niin mahtuupa vähän isommatkin kulkemaan käytävää pitkin ohi ettei tarvi survoa itseään siitä välistä!
En ole käyttänyt kuin kerran. Esikoisen vaunuissa sellaista ei ollut enkä kaivannutkaan. Kuopukselle ei taas löytynyt enää sellaisia missä sitä EI olisi ollut. Siinä on taas yksi turha ominaisuus, jonka varjolla voidaan laittaa lisää hintaa muutenkin ylihintaisille vaunuille.
Kai te nyt sentään tajuatte, että rattaissa istuva tykkää istua kasvot menosuuntaan, mikä järjestyy lennossa heittoaisan avulla.
Joten ei ole tehty mitään tuollaisella aisalla.
Sitä paitsi on vanhemman ja lapsen välisen viestinnän kannalta vahingollista kääntää lapsi poispäin, jolloin ei pysty tulkitsemaan lapsen viestejä kun ei näe.
Kai te nyt sentään tajuatte, että rattaissa istuva tykkää istua kasvot menosuuntaan, mikä järjestyy lennossa heittoaisan avulla.
Olisi varmaan ihan näppärä ominaisuus mutta en onnistunut löytämään vaunuja, joissa heittoaisan korkeussäädöt olisi riittävät.
t. alle 160cm pätkä
Enkä keksi yhtään niin hyvää käyttöä sille niinkuin keksin esimerkiksi vaunujen pyörille, tavarakorille tai kuomulle ja istuimelle.