Jättäisitkö 1-v:n hoitoon 9-v. siskolle siksi aikaa, että haet 6-v:n eskarista?
Kommentit (23)
jos se 1v. olis just päikkäreillä ja tietäisin ettei herää sillä välin, kun olen poissa. Hereillä olevaa en jättäisi.
Olen jättänyt 9v hoitamaan 4kk, kun kävin kaupassa. Olemme asuneet kehitysmaassa ja nähnyt miten isommat sisarukset hoitavat nuorempia koko päivän, kun vanhemmat toisä. Yritänkin välttää curling vanhemmuutta. Vastuun anto kasvattaa vasuuntuntoa!
Nykyään tuo meidän 9v on jo 23v ja erittäin vastuuntuntoinen nainen!
Eikä se ole mitään curlingvanhemmuutta niinkuin joku tuolla epäili. Samainen kirjoittaja kertoi 9veen vahtineen 4kuukauden ikäistä. Se onkin ihan eri juttu kuin 1veen vahtiminen. Pieni vauva, joka ei nouse seisomaan eikä juuri muutenkaan etene, pärjännee hetken vaikka pinnasängyssä tai sitterissä isosisaruksen valvonnassa.
Sen sijaan 1v on jo niin "iso", että kiipeilee, yrittää kävellä, on tosi tapaturma-altis. En jättäisi 9veen kontolle.
kyllä jätän 8v, 5v ja 1v silläaikaa kun kuljetan yhden eskariin.
9v voi kyllä synnyttää lapsen, mutta ei voi missään tapauksessa olla vastuussa sisaruksesta 10-15 min. Siinähän ne ääripäät, täysi välinpitämättömyys ja curling-vanhemmuus kohtaavat mukavasti.
a) 9.v liian nuori ottamaan vastuuta muista
b) en itse halua antaa lapselle niin suurta vastuuta
c ) en halua olla niin laiska äiti, että laiskuuteni takia jätän lapseni lapselle hoitoon
d) jos jotain käy syyllisyys kalvaa sekä minua, että lastani aina !
Jos koti on tehty turvalliseksi, niin miksei voisi jättää???
Kyllä meillä on 9v ollut joskus 1veen ja 3veen kanssa, kun olen vienyt 5veen ja 7veen harrastukseen (matkaan menee yhteensä 20 minuuttia) tai on ollut kahden pienimmän vahtina, kun olen käyttänyt koiran pikalenkillä, kun mies on ollut töissä..
Meillä koti on turvallinen ja vaikka kuopus kiipeileekin, niin EN mä olen koko ajan vahtimassa häntä. Eli lapsi saa olla valvomatta esim. olkkarissa, kun itse käyn vessassa tai saa leikkiä olkkarissa, kun teen ruokaa jne.
Ja muuten, kyllä mäkin olen ollut 9 vuotiaana serkulla lapsenvahtina, vahdin hänen vuoden ikäistään, kun hän kävi miehensä kanssa kaupassa (aikaa meni n. 45 minuuttia). Ja 11 vuotiaana vahdin kahta lasta ja 14 vuotiaana olin 1,5veen, 4veen ja 6veen kanssa yksin la-su, kun serkku ja hänen miehensä olivat luokkakokouksessa tms. Ja tämä oli aikaa ennen kännyköitä..
1vuotiaan 9-vuotiaan vahdittavaksi siksi aikaa kun haen postin eli 2 min.
paljon touhuavat yhdessä ja tulevat toimeen, mutta vastuu kuuluu aikuiselle.saattavat touhuilla 30min ja minä siivoilen yms. mutta olen saatavilla.
Meillä on samantyyppinen ikäero, ja esikoinen on ikäisekseen fiksu ja vastuullinen, mutta en silti jättäisi. Jos jotain sattuu (vaikka joku esine menee kurkkuun tms.), kauhea vastuu vielä lopulta aika pienelle lapselle joka ei kuitenkaan osaisi vielä välttämättä toimia vaikeassa tilanteessa oikein. Jos matka on kerran noin lyhyt, miksei 1 v voi tulla mukaan?
turvallisuudesta, lasten pitämisestä lapsina ym. mutta intuitio sanoi otsikon luettuani, että voisin jättää. Näköjään olin tällä kertaa siellä holtittomassa vähemmistössä. Itse olen kuitenkin vahtinut 9-vuotiaana useita kertoja 5-vuotiasta ja 1-vuotiasta tunninkin ja samalla vielä vahtinut kiehuvaa perunakattilaa tms. Tätä pidän kyllä vääränä, mutta kukaan ei ollut koskaan minkäänlaisessa vaarassa, joten tällä perusteella itseni kaltaisen 9-vuotiaan voisin ehkä 15 minuutiksi jättää hoitamaan.
Jättäisin 9-vuotiaan 5-vuotiaan kanssa, mutta en nuoremman.
mä vosin hyvin jättää meidän 1-vuotiaan 7-vuotiaalle siskolle, mutta harkitsisin 9-vuotiaalle veljelle jättämistä. niin eri luonteiset
Olen itse hoitanut 10-vuotiaana säännöllisesti naapurimme lapsia joista toinen oli vähän alle vuoden ja toinenkin vasta kaksi. Hoidin pidempiäkin aikoja, myös iltapuuhat ja nukkumaan menot. Vanhemmat luottivat minun pärjäävän, toisin kuin vaikka lasten isovanhempien.
turvalliseen olkkariin niin että itse käyn suihkussa.
Mutta en kyllä ehkä jättäisi yhdeksänvuotiaalle, jos en olisi huutoetäisyydellä. Tai sanotaan että se on siinä ja siinä.
mutta parivuotta vanhemmalle voisin ihan 10min kauppareissun ajaksi jättääkin.
mutta meillä vanhin oli silloin vasta 8v. 3 vuotiaan jätin 10-15 minuutiksi 10v:n kanssa. Nykyään voin jättää jopa 1,5h:n lenkin ajaksi 5v:n 12v:n ja 11v:n kanssa. Hyvin pärjäävät ja ymmärtävät soittaa mulle tai anopille, jos tarvitsevat apua. Tilannetta helpottaa tietysti sekin, että 5v on järkevä ja rauhallinen, ei mikään riiviö.
Meidän 9-vuotias on erittäin fiksu, rauhallinen ja tunnollinen tapaus, joka varmasti osaa katsoa 1-vuotiaan perään tuon pikku hetken.
mun 9v tyttö hyvin vastuullinen ja reagointikykyinen tyttö. Ovat alakerrassa olleet teletappeja katsomassa...
Vaikka isosisko onkin taitava ja vastuuntuntoinen hoitaja, niin en voi vielä jättää pikkuista hänen vastuulleen. Lisäksi hirvittää ajatus, että matkalla sattuisi jotain (auto hajoaisi tms) ja reissu pitenisi sen takia huomattavasti.