Miehen exä piinaa.
Miehelläni ja hänen exällään on heidän avoliitostaan lapsi, jonka huoltajuusasiaa ratkotaan tietyin väliajoin. Exälle ei tunnu mikään olevan hyvä, hän keksimällä keksii aina vaan uutta "valitettavaa". Tapaamissopimuksen mukaan lapsi saisi tavata isäänsä jokatoinen vkl. Aina kyseinen vkl lähestyy, mieheni ottaa exäänsä yhteyttä sopiakseen lapsen hausta. Kas kummaa, viikonloppu onkin heillä täynnä ohjelmaa, joten valitettavasti ei sovi tapaaminen tällä kertaa. Tämä toistuu toistumistaan eikä tyttö näe isäänsä. Mutta. Tämän exä kääntääkin niin päin, ettei isä tahdo tavata tytärtään!
Asiaa on puitu oikeudessa, saatiin pätevä sopimus jota noudattaa. Eipä tämä päde. Exä valittaa lastenvalvojalla tahtovansa lisää elatusrahaa, koska lapsen elättäminen on kallista... Eihän meilläkään ole kuin kahden lapsen talous ja yksi siihen päälle tulossa. Uusin yllätys tipahti postiluukusta alkuviikosta. Exä tahtoo taas hakea yksinhuoltajuutta. Hakenut tätä ennenkin, muttei myönnetty. Vaatii myös miestäni korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. Aivan mahdoton nainen.
Alkaa vetämään tämmönen tappelu mehut meistä molemmista, minusta sekä miehestäni. Tämän kaiken exä tekee vain, koska hän taitaa olla meistä ja meidän yhteisestä elämästä mustasukkinen.
En tiedä mistä lähteä puimaan asiaa. Pitäähän tuollainen neurootikko saada nyt jo aisoihin.