Minkä ikäisen lapsen äiti (ja isä) tajuaa oikeasti, minkälaista lapsiperheen arki on?

tajuat taas erilailla millaista lapsiperheen arki. Se vaihtelee lasten iän mukaan ja sairauksien, terapioiden. Sit vielä neljäs siihen päälle. No totuus on, että niin kamalaa,kuin joskus oli kahden pienen kanssa, ei koskaan ole vielä sen jälkeen ollut.

Yhden kanssa voi kuitenkin liikkua helposti, nukkua päiväunia kun lapsikin nukkuu, parisuhdeaikaa jää juuri siksi kun lapsi nukkuu niin paljon.

Hehhee, mutta mitäs kun lapsi nukkuu vähän. Esim. puolen tunnin päikkärit ja on muutenkin haastava tapaus. Ei viihdy vaunuissa/rattaissa / autossa (kitisee ja rimpuilee vaan) jne. Ja ennen kaikkea, ei suostu NUKKUMAAN vaunuissa / rattaissa.

En sano, että meillä on mitenkään helppoa. Toki se on rankempaa sitten jos näitä on vielä monta...

Tää arki on just sellasta kun mä haluan sen olevan, paljon ihan omasta asenteesta kiinni. Enkä mä tätä rankaksi kutsuis, onhan tää vauhdikasta, mutta mä koitan pitää tietyistä asoista kiinni ja annan myös itselleni luvan ottaa joskus iisisti ja päästä helpommalla.



Ja lapset on sängyssä kello 20.00 ja nukkuu yleensä viim. 20.30, joten on meillä sille parisuhteellekin välillä aikaa.Täytyy vaan osata ottaa irti kaikki siitä vähästä ajasta mitä on. :))



Kahden koliikkivauvan äitinä koen niiden vauva-ajat paljon rankemmiksi kuin nykyisen hetken, kun pieninkin on jo kohta kolme.

-25-

vaikka vaan pätkissä. 3- tai 4-vuotias ei nuku kuin yöt ja herää aina joskus seitsämän-kahdeksan pintaan. Kaikissa vaiheissa on oma rankkuutensa, ja eka vauva-aika on rankka ehkä siksi, että elämä muuttuu paljon. Vauva on kuitenkin vielä aika helppo, vaikka esim liikkumaan oppiessa häntä täytyy vahtia jne, mutta kuitenkin. Aikuiset voivat jutella rauhassa asioitaan (lapsi ei ymmärrä mitään keskustelusta, paitsi sanan sieltä, toisen täältä), viikonloppunakin voi vaikka koko perhe nukkua päiväunet vauvan kanssa tai vaikka harrastaa seksiä kun vauva nukkuu jne.



Meillä kuopus heräili paljon yöllä ja esikoinen ei sitten enää nukkunut päiväunia. 3-vuotiaskin rupeaa olemaan aika 'vaativa' päivisin, kun pitää olla tekemistä ja seuraa, jonka tarve sen kun kasvaa kun lapsi kasvaa isommaksi. Taaperon tai vauvan kanssa voi käydä vaikka ulkona syömässä usein, mutta esim 4-ja 1-vuotiaan kanssa asia ei ole enää niin yksinkertainen. Toki voi ravintolassa käydä, mutta se ei ole välttämättä kovin rentouttavaa (lue:4-vuotias ei syö ravintolan ruokaa, juoksee ympäri ravintolaa jne).



Vauvan voi ottaa vaikka häihin mukaan ja juhlia kun vauva nukkuu tai on kantoliinassa. Jo 2-vuotiaan kanssa esim kahvittelu on haastavaa, kun lapsi ei vaan istu paikoillaan, vaan haluaa mennä ja tutkia joka paikkaa.



Tällaisia esimerkkejä.



t. ap

vaikka vaan pätkissä. 3- tai 4-vuotias ei nuku kuin yöt ja herää aina joskus seitsämän-kahdeksan pintaan. Kaikissa vaiheissa on oma rankkuutensa, ja eka vauva-aika on rankka ehkä siksi, että elämä muuttuu paljon. Vauva on kuitenkin vielä aika helppo, vaikka esim liikkumaan oppiessa häntä täytyy vahtia jne, mutta kuitenkin. Aikuiset voivat jutella rauhassa asioitaan (lapsi ei ymmärrä mitään keskustelusta, paitsi sanan sieltä, toisen täältä), viikonloppunakin voi vaikka koko perhe nukkua päiväunet vauvan kanssa tai vaikka harrastaa seksiä kun vauva nukkuu jne. Meillä kuopus heräili paljon yöllä ja esikoinen ei sitten enää nukkunut päiväunia. 3-vuotiaskin rupeaa olemaan aika 'vaativa' päivisin, kun pitää olla tekemistä ja seuraa, jonka tarve sen kun kasvaa kun lapsi kasvaa isommaksi. Taaperon tai vauvan kanssa voi käydä vaikka ulkona syömässä usein, mutta esim 4-ja 1-vuotiaan kanssa asia ei ole enää niin yksinkertainen. Toki voi ravintolassa käydä, mutta se ei ole välttämättä kovin rentouttavaa (lue:4-vuotias ei syö ravintolan ruokaa, juoksee ympäri ravintolaa jne). Vauvan voi ottaa vaikka häihin mukaan ja juhlia kun vauva nukkuu tai on kantoliinassa. Jo 2-vuotiaan kanssa esim kahvittelu on haastavaa, kun lapsi ei vaan istu paikoillaan, vaan haluaa mennä ja tutkia joka paikkaa. Tällaisia esimerkkejä. t. ap

että sinä et ymmärrä lapsiperheen elämästä mitään. Vaikka eihän se niin ole, mutta et tosiaankaan tunnu ymmärtävän millaista on vauvan kanssa, joka herää lähes aina 10-30 minuutin välein lähes aina ja ei meinaa nukkua kuin sylissä.

Vanhempien keskustelut ovat aika hankalia, kun vauva huutaa suuren osan ajasta suoraa huutoa ja juhliminen häissä on vähän vaikeampaa, kun se samainen vauva vaatii jatkuvaa hytkytystä tai huutaa. Tai huutaa hytkyttämisestä huolimatta. Ja ne päiväunet 10 minuutin pätkissä tai seksin harrastaminen järjettömän väsyneenä, kun lapsi todennäköisesti herää seuraavan 10 minuutin sisään eivät ole kovin realistisia.

Kun allerginen koliikkivauva alkoi liikkua, häntä toki piti vahtia, mutta minua helpotti kun hän edes hetken viihtyi muualla kuin sylissäni tutkiessaan asioita.

Minusta vilkaan 2 v:n kanssa kahvittelu on tosi helppoa, kun osaa istua edes 2 minuuttia paikallaan ja hänen kanssaan voi jutella. Eikä koko aikaa huuda, yritä vetää kaikkea päälleen, kiivetä pöydälle tai tippua jostain.

Vajaa kolmivuotias vasta onkin helppo mielestäni, hänen kanssaan voi puuhailla kaikenlaista, ja kun lapsi ei ole enää allerginen "kaikelle", joten ei tarvitse aina kantaa eväitä mukana, miettiä miten saa ne pysymään kylmänä ja lämmitettyä, vaan voi mennä ravintolaan ja lapselle saa ruokaa. Minusta ulkona syöminen on nyt tosi helppoa, vaikka lapsi ei pysykään paikallaan, mutta tajuaa kuitenkin puhetta, saa jotain ruokaa ravintolassa (syö siitä sitten mitä syö) ja periaatteessa ymmärtää miten pitäisi käyttäytyä, vaikka ei niin jaksakaan yleensä toimia.

Ja ennen kaikkea, enää ei tarvitse juosta lapsen kanssa jatkuvasti lääkärissä, tutkimuksissa, viettää unettomiä öitä osastolla tai lähteä päivystykseen öisin.

Vilkas 2-3 vuotias on siis todella helppoa, mukavaa ja rentouttavaa verrattuna siihen lapsiperheen elämään mitä se meille oli alle yksivuotiaan kanssa.

Että meillä muilla ei ole ollut edelleenkään yhtä haastavaa kuin sinulla. Ehkä minulla ei olekaan.

Toisekseen ajattelen että sinua harmittaa että usean lapsen kanssa et pääse ravintolaan yms. extempore. Kun elämä nyt on sitten muuttunut niiden lasten myötä, yllättävää eikö?

Itse en ole muutenkaan paljoa harrastanut ravintoloissa syömistä, se on ollut luksusta muutaman kerran vuodessa. Ja tosiaan monet muutkin menot pitää suunnitella hyvin ennakkoon.

Minähän tosiaan olen vain yhden lapsen äiti joten minulla ei sinun mielestäsi sitä lapsiperhearkea ole. Vaikka omasta mielestäni arki rullaa aikalailla lapsen tahtiin..

vaikka vaan pätkissä. 3- tai 4-vuotias ei nuku kuin yöt ja herää aina joskus seitsämän-kahdeksan pintaan. Kaikissa vaiheissa on oma rankkuutensa, ja eka vauva-aika on rankka ehkä siksi, että elämä muuttuu paljon. Vauva on kuitenkin vielä aika helppo, vaikka esim liikkumaan oppiessa häntä täytyy vahtia jne, mutta kuitenkin. Aikuiset voivat jutella rauhassa asioitaan (lapsi ei ymmärrä mitään keskustelusta, paitsi sanan sieltä, toisen täältä), viikonloppunakin voi vaikka koko perhe nukkua päiväunet vauvan kanssa tai vaikka harrastaa seksiä kun vauva nukkuu jne.

Meillä kuopus heräili paljon yöllä ja esikoinen ei sitten enää nukkunut päiväunia. 3-vuotiaskin rupeaa olemaan aika 'vaativa' päivisin, kun pitää olla tekemistä ja seuraa, jonka tarve sen kun kasvaa kun lapsi kasvaa isommaksi. Taaperon tai vauvan kanssa voi käydä vaikka ulkona syömässä usein, mutta esim 4-ja 1-vuotiaan kanssa asia ei ole enää niin yksinkertainen. Toki voi ravintolassa käydä, mutta se ei ole välttämättä kovin rentouttavaa (lue:4-vuotias ei syö ravintolan ruokaa, juoksee ympäri ravintolaa jne).

Vauvan voi ottaa vaikka häihin mukaan ja juhlia kun vauva nukkuu tai on kantoliinassa. Jo 2-vuotiaan kanssa esim kahvittelu on haastavaa, kun lapsi ei vaan istu paikoillaan, vaan haluaa mennä ja tutkia joka paikkaa.

Tällaisia esimerkkejä.

t. ap

Mä voin sanoa tietäväni jotain lapsiperheen arjesta kun sitä on reilu 6v tullut elettyä, mutta rankkuudesta mä en kyllä tiedä yhtään mitään! Vaikka kolmen lapsen äiti olenkin. Meidän elämä on varsin leppoisaa ja mukavaa, en tätä saa rankaksi väännettyä vaikka kuinka yrittäisin!

Jos luulee että yhden lapsen kanssa on aina helppoa ja voi nukkua kun lapsikin nukkuu. Mitä jos lapsi nukkuu 15min. kerralla. Siinä ajassa ei kyllä itse ehdi edes nukahtaa.

kaikkihan on suhteellista. :)



Mutta lapsemme koko ensimmäinen vuosi meni oikeastaan eläessä huonossa parisuhteessa. Ei kai se ole sitä lapsiperheen arkea, tai ainakaan sitä arkea, mistä puhutaan. Parisuhdeajasta puhumattakaan.



Nyt olemme muuttaneet pois tyttäreni kanssa, ja vaikka opiskelen yliopistossa ja käyn töissä 3 kertaa viikossa en koen parivuotiaan kanssa eloa rankaksi. Sitä on niin monenlaista. Rankempaa on ajatella, että kumpa olisikin hieman enemmän aikaa lapselleni. :(



Nyt on vain elettävä muutama vuosi kireämmällä, kunhan valmistuu. :)



Olen silti onnellisempi kuin ikinä!



Tsemppiä kaikille!

Mulla on neljä lasta, jotka eivät ole koskaan mitään uhmaikää kärsineet.



Ja pakko sanoa, että mulla oli kyllä rankempaa sen esikoisen kanssa, kun toisen tai kolmannen, neljännestä puhumattakaan.

Oletan, että tämä kolmaskin on omanlaisensa persoona, kuten on olleet nuo kaksi ensimmäistäkin. Ja anteeksi vain, ap, minä liityn niihin ihmisiin, jotka kertovat sun tekevän todella rankkoja yleistyksiä.



Jos sun molemmat lapset on nukkuneet vauvoina 3-4 tuntisia pätkiä, marssi lähimpään kirkkoon/moskeijaan/mihin tahansa temppeliin ja kiitä Luojaasi siitä. Kaikki nämä äidit, jotka kertovat vauvoistaan, jotka ovat nukkuneet max. 10-30 minuuttisia pätkiä, ovat nimittäin myös oikeassa - sellaisia lapsia on. Minun esikoiseni nukkui max. 20 minuuttisia pätkiä yötä päivää koko ensimmäisen vuotensa, huusi koliikkia koko sen ajan, lähti liikkeelle hyvin aikaisin (5-kuisena nousi seisomaan tukea vasten) ja alkoi 10-kuisena saada kauhukohtauksia. Ei vain silloin tällöin, vaan joka yö useampaan kertaan. Hänet piti siirtää pois pinnasängystä, koska hän alkoi kävellä unissaan jo 11-kuisena. Koliikki loppui, mutta kauhukohtaukset ja unissa kävely jäi, samoin unissapuhuminen ja unihumalakohtaukset tulivat kuvioon. Parhaina öinä herätyksiä oli vain viisi, pahimpina 20. Tätä kesti siihen asti, että lapsi oli neljävuotias, jolloin hän sai diagnoosin ja toimintaterapiaa, joka helpotti oireita. Tässä vaiheessa toinen lapsi oli jo puolivuotias, ja kun hänellä 2-vuotiaana alettiin epäillä laktoosi-intoleranssia ja koko perhe oli kuusi viikkoa täysin maidottomalla dieetillä, esikoisen yöherätykset putosivat romahtaen yhteen tai kahteen yössä. Nykyään (puoli vuotta em. ilmiön jälkeen) saatan havahtua siihen, että esikoinen, 6v, höpöttää unissaan jotain, tai on kävellyt meidän sängyn viereen ja höpöttää siinä. Mun ei tarvitse kuin ohjata hänen takaisin sänkyyn, eivätkä nämä herätykset ole edes joka öisiä. Meillä ei ole paljon parisuhdeaikaa vietelty, ja oma aikakin on ollut hyvin kyseenalaista, ja käytetty lähinnä nukkumiseen.



No se toinen sitten, se nukkuikin 3-4 tuntisia pätkiä. Itse asiassa yöaikaankin hän veti jo 1 kuukauden iässä 6-7 tunnin unia. Se, mikä tässä lapsessa eniten rassaa, on kuitenkin nimenomaan hänen vähäinen unentarpeensa esikoiseen verrattuna. Nyt, kun tuo 6v on lopulta alkanut nukkua kokonaisia öitä, hän vetelee 13-14 tuntia yöunia. Jos nukkuu vähemmän, hän on väsynyt herätessään ja myöhemmin päivällä nukahtaa päiväunille. Tämä nuorempi taas pärjää näköjään jo 2,5-vuotiaana 8-9 tunnin yöunilla kaipaamatta edes päiväunia.



Nykypäivänä, kun lapsia on kaksi, meidän on helpompi järjestää parisuhdeaikaa (kun ja jos molemmat menevät ajoissa nukkumaan) kuin oli vain yhden lapsen kanssa. Myös omaa aikaa järjestyy helpommin nyt. Tämän kolmannen synnyttyä tilanne varmasti muuttuu taas, enkä osaa ennustaa, mihin suuntaan - ja juuri siksi väitän, etten tiedä vielä juuri mitään siitä, mitä lapsiperheen arki oikeasti on. Sillä kun kaiketi on tapana muuttua sitä mukaa, kun lapsi/lapset kasvavat.

Osasta tarinoita saa sellaisen käsityksen, että arjen olisi oltava tosi raskasta ja ikävää, jotta voisi sanoa ymmärtävänsä sitä. Mitä vaikeampaa, sitä syvempi ymmärrys... hahhhah. Kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat...



Kuten jo moni on fiksusti sanonut, lapset ovat erilaisia. Mutta erilaisia ovat myös aikuiset. Toisten pinna kestää enemmän, organisaatiotaidot ovat paremmat, masennus ei kiusaa, jne jne..



Lapsiperheen arjen ymmärtämiseksi ei mielestäni edes vaadita lapsia. Ymmärtämiseen vaaditaan empatiataitoja.

vaikka vaan pätkissä. 3- tai 4-vuotias ei nuku kuin yöt ja herää aina joskus seitsämän-kahdeksan pintaan.

Hah! On niitä myös vauvoja, jotka pariviikkoisesta alkaen nukkuvat vain muutaman parinkymmenen minuutin pätkän päivässä. Ja herää kyllä seitsemän-kahdeksan pintaan aamuisin. Yksi esimerkki koisaa tuossa lähelläni juuri nyt...

Vauva on kuitenkin vielä aika helppo, vaikka esim liikkumaan oppiessa häntä täytyy vahtia jne, mutta kuitenkin. Aikuiset voivat jutella rauhassa asioitaan (lapsi ei ymmärrä mitään keskustelusta, paitsi sanan sieltä, toisen täältä) ---

Vauvan voi ottaa vaikka häihin mukaan ja juhlia kun vauva nukkuu tai on kantoliinassa.

Juupa juu, refluksivauvan kanssa onkin ihanaa juhlia niitä häitä, kun toinen syö ja oksentaa vuoronperään koko ajan. Samoin sen kanssa on tosi mukavaa olla kahviloissa, syömässä jne. ja jutella rauhassa aikuisten asioita, kun se syö ja oksentaa jatkuvasti. Tietysti se välillä saa myös itkukohtauksia, kun kivut lyövät päälle, mutta eihän se vauvan itku nyt ketään ja mitään haittaa, niinkö? Tosi rentouttavaa käydä siis ulkona tuollaisen kanssa.

Huom! Mä en valita, mä en edes pidä tätä elämää tuon pienen refluksivauvan kanssa mitenkään erityisen rankkana. Mulla on ehdottomasti maailman ihanin ja suloisin tytär enkä mä vaihtaisi sitä terveeseen, vaikka toki toivon, että se mahdollisimman pian paranee kokonaan. Parempaan suuntaan on menty ja nyt, kun ikää on melkein kahdeksan kuukautta ja neiti konttaaa ja nousee pystyyn, on tauti jo huomattavasti hellittänyt. Nyt liikkeelle lähdettyään se on siis koko ajan vahdittava tapaus, mutta sen kanssa on huomattavasti helpompi liikkua kodin ulkopuolella kuin vielä pari kuukautta sitten. Eikä se enää saa edes hillittömiä kipuitkukohtauksia. Eli kyllä meillä ainakin juuri se pikkuvauva-aika oli haastavampi kuin tämä tämänhetkinen. Ei silloin ollut aikaa nukkua eikä vauvakaan pahemmin nukkunut. Silloin imetettiin, siivottiin oksennuksia ja heijattiin kipuansa kiljuvaa pientä ihmistä sylissä. Tätä 24 tuntia vuorokaudessa. Kun ehdittiin, pestiin okennuksessa olevia vaatteita, omia ja vauvan. En tosiaan kuitenkaan nähnyt tuota aikaa erityisen rankkana, se nyt vain oli meidän elämää. Jokaisella tuo elämä on erilainen, yleistäminen on aika naiivia, koska kahta samanlaista vauva-/lapsiperhettä ei ole.

vaikka ensimmäisillä ikäeroa vain 1v1kk :)

Minun mielestäni esim. siinä vaiheessa kun lapsella on paha uhmaikä, lapsi ei nuku enää päiväunia tai perheeseen syntyy lisää lapsia.

Yhden vauvan äidit eivät vielä sitä oikein tajua, vaikka rankkaahan sekin voi olla. Yhden kanssa voi kuitenkin liikkua helposti, nukkua päiväunia kun lapsikin nukkuu, parisuhdeaikaa jää juuri siksi kun lapsi nukkuu niin paljon. Toista on kun lapsi ei nuku enää päiväunia ja niitä on useampi kuin yksi.

Minä olen kahden äiti ja täytyy sanoa, että vaikka luulin tietäväni rankkuudesta jotain yhden lapsen äitinä, niin kyllä se työn määrä tosiaan tuplaantuu toisen lapsen syntyessä. Oma aika vähenee, parisuhdeaika vähenee. Onneksi rakkaus lisääntyy :).

niin minun täytyisi sanoa, että minä en ymmärrä lapsiperheen arjesta yhtään mitään. Mutta en toki kuvittelekaan, että kaikkea tietäisin, mutta toisaalta kolmen lapsen (0 - 7 v.) kuvittelisin jo jotain tietäväni, mutta ap:n "totuuksista" en kyllä tunnista omaa elämääni lainkaan. Joten täytyy kai sitten vain nöyrtyä ja sanoa, etten tiedä lapsiperhearjesta mitään.



Samalla voin ihmetellä, että mikä ihme minua vaivaa, kun minusta on helpompi käydä ravintolassa 4- ja 1-vuotiaiden kanssa kuin aina tyytymättömän huutavan vauvan kanssa. Ja mikä ihme minua vaivaa, kun en nauttinut koliikkisesta vauvasta yhtä paljon kuin hyvin yönsä nukkuvasta 3-vuotiaasta. Ja miksi ihmeessä minulle ei hyvin nukutun yön jälkeen tullut mieleenkään harmitella, kun lapsi ei nuku päiväunia, vaan minä arjesta ymmärtämätön olin tyytyväinen, kun ei ollut enää koliikkivauvaa.

Eräs ystävä kerran sanoi että jos yksikään heidän neljästä vauvasta olisi ollut sellainen kun mun esikoinen vauvana niin ei heille olisi tullut niitä seuraavia. Siinä ehkä tiivistyy se ettei samanlaista perhettä ole.



Minäkin luulin tietäväni jotain raskauden ja synnytyksen haasteista kun omasin kaksi erilaista raskautta ja synnytystä ja vauva-aikaa. Sitten läheisen ystävän kuopus syntyi vakavasti sairaana ja on edelleen 2 kuukauden iässä lastenklinikalla. Että heillä on varmasti rattoisaa arkea taaperon ja sairaalahoidossa olevan vauvan kanssa :(



Ei kannata "tietää" kauheasti. Totuus on yleistyksiä ihmeellisempää.

Jos kuvittelee, että vauva-aika on helpompaa kuin elämä isomman lapsen kanssa, niin varmaankin suunnilleen puolet vanhemmista on samaa mieltä.



Mutta sillä toisella puolella vanhemmista onkin sitten juuri päinvastainen kokemus, että vauvan hoitaminen on juuri sitä karuinta lapsiperheen arkea, ja mitä isommiksi lapset kasvavat niin sitä vähemmän he vaativat.

pyörittää arkea töissäkäyvänä alle kouluikäisten lasten äitinä. Kaksi muksua on, kohta kolme. Kotona olemisen olen kokenut helpoksi koska itsehän siinä aikataulut sanelee vaikka olisi mitä kitinöitä ja koliikkeja.