Keski-iän kriisiä vai mitä?

Olen kolmevitonen kahden lapsen naimisissa oleva uraäiti. Viimeisen vuoden ajan on tuntunut siltä, että elämä on jotenkin umpikujassa, vaikka kaikki asiat on paremmin kuin hyvin. Toisin sanoen en tiedä, mitä loppuelämältäni haluan. Viihdyn töissä hirveän hyvin, mutta samalla kuulen kuinka biologinen kello raksuttaa ja ääni sisälläni kuiskailee, että hanki nyt äkkiä vielä se yksi muksu kun ehdit. Mies haluaisi, minä en ole varma, vieläkö jaksaisin. Ja vaikka parisuhde voi hyvin ja olemme onnellinen perhe, niin olen jopa yllättänyt itseni monta kertaa haaveilemassa eräästä toisesta... Hulluinta on, etten kerta kaikkiaan osaa selittää tätä tunteiden sekamelskaa itselleni mitenkään. Yhtenä hetkenä kuvittelen tietäväni, mitä haluan ja hetken päästä asia on jo aivan toisin.



Tähän saakka olen aina jotenkin osannut kuvitella elämää eteenpäin ainakin muutamalla vuodella. Nyt en sitten yhtään. Ei hajuakaan, missä olen vuoden päästä. Tai edes, missä haluaisin olla!



Olenko ainoa, joka kamppailee tällaisten ajatusten kanssa? Koska tulee se sellainen ikä, että olo alkaa tuntua seesteiseltä ja on sinut itsensä kanssa, että voi sanoa tuntevansa itsensä?