Miksi jotkut pääsee niin helpolla... onko tää epistä? :)

Kuulostaa peruskitisijältä. Sellaiselta jolle mikään ei ole koskaan helppoa, vaikka kuinka olisi asiat hyvin.

Minä kadehdin kaikkia, joilla on jotain hoitoapua lapsille. Meillä ei ole ketään ja siksi maksetaan tarhapaikoista, vaikka toinen meistä on kotona.



Mutta ajattele niin, että ystäväsi jää jostain paitsi - ei saa yhtä tiivistä suhdetta lapseen kuin sellainen, joka on lapsen kanssa enemmän.



Ja siivouskin voi olla mukavaa, meillä on ainakin tosi hyvä fiilis, kun ollaan saatu koko kämppä siivottua tai vaikka edes vessat.



Ja et kuitenkaan tiedä ystäväsi tilannetta täysin. Kaikki aina luulevat, että minun elämäni on tosi täydellistä, mutta juuri kukaan ei tiedä, että äidilläni on skitsofrenia, ja hän soittelee meille epämääräisiä puheluita monta kertaa päivässä.

en haluaisi ketään muuta hoitamaan asioitani. Jopa siivoojan palkkaaminen olisi minusta noloa koska olen terve ja pystyn hommaan itsekin. Varaa olisi siihen kyllä.

Onkohan se tämä karjalainen veri joka aiheuttaa sen että ei halua liikaa muiden apua?

No helppoahan se on sanoa, että pitää olla vaan jos tosiaan on siihen mahdollisuus eikä tarvitse mitään itse tehdä!

Mitenkäs olet vaan jos itsellä on 3 lasta, iso talo siivottavana, pyykit pestävänä ja remonttiakin pitää tehdä koko ajan?

Eiköhän se 'lapsiperheen arki' ole vähän erilaista tämmöisessä yksilapsisessa perheessä, jossa muut tekee työt?

Mutta itse olen huomannut elämässäni sen, ettei kannata verrata omaa tilannettaan niihin joilla asiat on paremmin, se vain vie itseltä energiaa. Vertaa mieluummin sellaisiin joilla asiat on huonommin kuin sinulla. Jokuhan voi ajatella että on epistä kun sinulla on helpompaa kuin hänellä.



Ja jos olet oikein kypsä ja viisas ihminen, niin sitten sinun ei tarvitse verrata tilannettasi keneenkään, olet vaan ja elät.

aina on niitä joilla on PALJON helpompaa. JA niitä joilla on paljon, paljon vaikeampaa. Yleensä sitä kyllä tulee verrattua elämäänsä niihin, joilla KUVITTELEE olevan asiat täydellisesti. Kun mulla kateus ja miks on niin vaikeeta -vaihe iskee päälle, niin alan kuvitella jossain kehitysmaassa olevaa äitiä, joka kamppailee saadakseen lapsilleen ruokaa ja heti tuntuu paremmalta.

joo pitäis kyllä tuo neuvojenantaminen jättää vähemmälle tuossa tilanteessa. Eikö itse tajua miten helpolla pääsee muihin verrattuna? Pitää muita vähän tyhminä kun aina jotain touhuavat ja ovat poikki siivouksesta tms.?

Tuota kehitysmaaäiti-ajattelua käytänkin aina kun kateus iskee. Minähän oikeasti elän kuin kuningatar verrattuna suurimpaan osaan maailman väestöstä.

Mutta toisaalta en kyllä mene jakelemaan downsiftausneuvoja kehitysmaan äideille enkä sano ettei kannattaisi niin stressata siitä ruoanhankinnasta kun ei se minullekaan ole mikään ongelma.

Se, että ei ollenkaan näe toisten tilannetta on se mikä välillä käy ärsyttämään, ei sinänsä muu.

kuulostaa ihanalta! Mäkin haluan tuommoisen elämän ;)

Olis aikaa miettiä näitä daunsiftausjuttuja oikeen kunnolla. Makoilis sohvalla ja lukis naistenlehtiä... ihanaa.