Te jotka annatte lapsellenne paljon periksi: MIKSI teette niin? Avatkaa ajatusmaailmaanne

Me ollaan tosi tiukkoja vanhempia ja ei olla "huudettavissa ympäri" mutta silti huomaan, että tää 2v kuopus pääsee kyllä helpommalla elämässä kuin esikoinen, jonka kanssa oli hyvin selkeät rajat ja istui jäähyllä jne.



Voi kääk, se siis pitää paikkansa että esikoinen "joutuu kovempaan kouluun"... meillä on molemmat pojat olleet hyvin oman arvonsa tuntevia mutta tää kuopus on semmoinen yritteliäs ja sitkeä 2-vuotias, jolle jokainen "ei" on "ehkä" -jos tiedätte mitä tarkoitan.



Kyllä meillä on selkeät säännöt molempien kanssa (jos pöydästä nousee, ruokailu on loppu. välipaloja ei napsita kaapista jne.) mutta tunnistan kyllä tuon "saa nakin ennen ateriaa" -ajattelun.



Kuopus oli vielä vauvana ja edelleen sellainen syötävän söpö -oikea kansikuvavauva- niin sitä vaan tuijottaa ja hymyilee ja antaa sen nakin... ihan karmeeta.



"syyllinen"

en usko että periksi antamalla kukaan onnistuu pilaamaan lastaan, kunhan osaa antaa periksi ajoissa ja oikeissa asioissa. Juuri tuo mitä moni on sanonut, että pitää valiat ne taistelut jotka on välttämätön käydä. Meillä nyt 9-vuotias on aina ollut hirmuisen tempermaenttinen mutta pohjimmiltaan yhteistyöhaluinen. Paljon paremmin on asiat saatu hoitumaan kun esim. sen sijaan että huoneen siivousta aamupäivällä edeltää tunnin huuto ja tavaroiden paiskomine (joista taas pitää rangaista), annan lapsen päättää että siivoaa vasta illalla, tai jopa että siivoaa huomenna. Seettä me riideltäisiin koko se aamu asiasta ja lopulta lapsi siivoaisi itkua vääntäen, ei minusta edista lapsen kehitystä hyväksi ihmiseksi mitenkään.



hauskaa kun joku sanoi 17-vuotiastaan että nykyään saa monessa periksi. Meillä on 13 v. joka on tuossa myös ihan älyttömän taitava. Perustelee haluamansa, halailee ja heittää tosi hyvää huumoria, kunnes huomaan antaneeni luvan syödä keksiä iltapalalla :-). Ei meilläkään silti K-18-pelit tai limun juominen aamiaisellla mene läpi.

on aika erilaista kuin Suomessa. Suomessa kaydessani huomasin, miten monet suomalaiset vanhemmat oikein ylpeilevat silla etta lapsi ei saa koskaan paattaa mistaan ja mistaan ei anneta milliakaan periksi. Asenne on etta "lapsihan ei meilla pompota ja mita kovempaa huudan lapselleni puistossa sen paremmin muut tajuaa miten jamakka kasvattaja olen"

Mielestani tuo lahtee lahinna aikuisen omasta epavarmuudesta. Lapsi ei mene pilalle siita etta saa paattaa vaikka siita minka varinen pusero on tai haluaako puistossa keinua vai menna liukumakeen. Aikuinenkaan ei mene pilalle siita etta lapsi saa valilla vaikka valita mita tehdaan yhdessa aikuisen kanssa tai mita laitettaisii tanaan ruoaksi.

Tietenkaan ketaan ei saa lyoda eika satuttaa eika lapsen tarvitse paattaa asioita joista han on liian pieni paattamaan. Isompi ongelma Suomessa on mielestani se, etta lapselle saa puhua rumasti ja lapsesta puhutaan muille aikuisille rumasti lapsen kuullen. Esimerkkina vaikka toi 5 vuotiaalta tuli pissat housuun kotimatkalle, haukutaan se ja laitetaan vaippa, eikohan sitten tajua. Kylla lasta saa kohdella lempeasti ja ystavallisesti ja arvostavasti - ja arvatkaas mita, siita voi silloin kasvaa jopa lempea ja rakastava ihminen!

Puhutaan siis täydellisestä curlaamisesta tai kuten jenkeissä "helikopterivanhemmuudesta", eikä mistä sinä puhut.

Hyvin ärsyttävää että vedetään herneet nenäänsä kun ei viitsitä lukea ajatuksella avauksia.

Ja minulla on kaveri, joka siis ensin ehkä saattaa kieltää, mutta ei sitten kesä lapsen "rankuttamista" asiasta, ja sitten sallii sen minkä on ensin kieltänyt. No nuorin tämän lapsista on nyt koulussa ja ensitöikseen oli haukkunut opettajat sen jälkeen terkkarilla viskonut kaikki käsiinsä saamansa tavarat pitkin seiniä ja kohti terkkaria (rikkoi jonkun kaapinoven siinä samalla) jne. ja nyt opettajat, rehtori sekä kuraattorit ovat vaatimassa kaverini koko perhettä terapiaan..

Että kannattaa curlata.

Kaikesta ei kannata alkaa lapsen kanssa riidellä. Toiset pitää ottaa huomioon jne. mutta en mä pelkästä periaatteesta lapsen tahtoa lyttää.