Suututtaa epäpätevät opettajat!! Miten tämä voi olla mahdollista,
että lastani opettaisi joku sosiaalikasvattaja, nuorisonohjaaja tai graduunsa kompastunut lo-opiskelija. Missään muussa maassa ei varmaan näin löyhiä edellytyksiä opettajille. Olen itsekin alalla (PÄTEVÄ!) enkä kestä enää katsoa tätä. Joka koulussa on joku "onihanaaollaopevaikkaenkoskaanpäässytoklään". Pahinta on se, että mahdollisesti juuri ko. lainen "opettaja" tulee omalle lapselleni. Mrrr..
Kommentit (63)
Opetin lapselle ja hänen muutamille kavereilleen kuinka sukkaa tehdään. Parin kk sijaisuus tällä henkilöllä. Laitoin rehtorille kyllä viestiö, että voin minä tulla kässäopea tuuraamaan siksi aikaa kun minä sentään osaan niitä käsitöitä.. voisi laittaa kyseisen sijaisen sitten vaikka keittiöön sl-tuurariksi.
uskovat, että "kuka tahansa osaa opettaa". Silloin heillä ei minkäänlaista käsitystä oikeasta opettamisesta ja kasvattamisesta. Luojan kiitos lapsellani on pätevä opettaja.
joissa jopa luokanopettajilta ja lastentarhaopettajilta vaaditaan maisterin tutkinto.
että en todellakaan antaisi lastani opettavan kenekään muun kuin pätevän luokanopettajan.
Opettaminen on taitolaji, jos oikeasti halutaan vaikuttaa lapsen ajattelukyvyn laatuun ja laadullisiin muutoksiin. Oppiminen kun ei ole uuden tiedon omaksumista ja muistamista!
melkein valmistuneet tai pätevöitymistä vailla olevat sijaiset. Olin oikein tyytyväinen kun lapsen vakiope oli äitiyslomalla ja sijaiseksi tuli erinomaisen fiksu ja mukava nainen. Pätevä ei ollut mutta tosi hyvin teki työnsä ja lapsistakin huolehti paljon vaikuitsa innokkaammin. Vain muutaman kerran sijainen on ollut vakituista huonompi.
Kyöllä minä ainakin tunnen nuoriso-ohjaajan jos toisenkin, joka työskentelee "opettajana" alakoulussa. On meinaan vähän parempi palkka ja pidemmät lomat.
Toivottavasti et ainakaan äidinkielen :/
Olin valmistunut aineenopettajaksi enkä saanut töitä, joten sain vuoden pestin luokanopettajaksi. Niin... Kyllähän sitä tuli mokattua. Miten tällainen täysin kyvytön käsitöissä tai kuvataiteissa pystyi opettamaan näitä aineita? Kehnosti. Todella kehnosti.
Mokasin muutamassa muussakin jutussa, ja näin jälkeenpäin ajateltuna en todellakaan ollut vanhempien suosikki.
Mutta, tein viikonloppuisin yli 10 tuntia töitä suunnitellen seuraavan viikon tunteja. Yritin todellakin parhaani, kokeilimme monenmoisia työskentelytapoja, joista vanhemmat eivät niin välittäneet, otin neuvoja kollegoilta (ja näistäkään eivät vanhemmat niin välittäneet) ja panostin kyllä runsaasti tähän vuoteen. Ennakkoasenne oli pahin. Kun ehdotin vanhemmille toimintatapaa, joka oli käytössä rinnakkaisluokalla (mutta en ehtinyt kertoa tätä vaan vanhemmat kuvittelivat tämän olevan minun oma ideani), niin se tyrmättiin heti. Eräs äiti jopa muistutti olevansa viiden lapsen äiti ja tietävänsä kyllä parhaiten, miten lapsia kasvatettiin.
Ongelmana opettajan työssä on tosiaan se, että jos on itse yhden lapsen äiti, kuvittelee heti, että voi osata tuon homman, kun se on niin helppoa. Kyllähän siellä pärjää yhdessä tai kahdessa aineessa helposti, mutta se kokonaispaletti on jotain ihan muuta. Työrauha, kaverisuhteet, oppimiskeinot, oppimisvaikeudet, sosiaalisten taitojen opettaminen jne. eivät tule takaraivosta, jos niitä ei ole joutunut miettimään.
Oli rankka vuosi, mutta valmensi kivasti aineenopettajan tehtäviin. En opettanut kielioppia väärin ja monet lukuaineet olivat hallussa, mutta luulenpa, että vanhemmat eivät tätä oikein osanneet arvostaa.
kouluavustaja. Erityisopettajaakin tuuraa hyvin usein kouluavustaja.
maaseudulla? Pk-seudulla on kyllä päteviä suurin osa. Epäpätevät ovat usein tehneet 10-20 v samaa työtä, eivätköhän jo ole oppineet. Lain mukaan määräaikaiset työt on laitettava puolen vuoden välein auki, jos ope ei ole pätevä.
Ja sijaistaa aina tarvittaessa. Kertoi, että alle puolet (!!!) koulun opettajista on epäpäteviä ja täysin vääriä siihen työhön. Koulu on epävirallinen erityiskoulu (kaikki hankalat Nico-Petterit sijoitetaan sinne) ja opettajat entisiä kilttejä kympin oppilaita, jotka eivät tiedä erityislapsien opettamisesta yhtään mitään. Ei miehenikään tietenkään ole pätevä opettajaksi, mutta ekaluokan matikantunnin sijaistamiseen ei kauheasti muuta tarvita kuin kärsivällisyyttä sekä matikan alkeiden osaamista ja kykyä selittää ne tarpeeksi yksinkertaisesti.
oli yhden lukuvuoden "opettajana" nuori nainen, joka oli vasta hakenut alan koulutukseen ja meni siis opiskelemaan tuon lukuvuoden jälkeen. Varmuudella tiedän, että päteviä opettajia oli työttömänä, mutta jostain syystä tuo nainen sitten valittiin.
entinen vakuutusyhtiön sihteeri, nykyinen kotiäiti
toimi vuoden sijaisena eräässä koulussa. rehtori oli hänen siskonsa.
Ystävälleni olisi annettu vielä toinenkin vuosi töitä mutta ystäväni itse koki opettamisen hyvin rankkana ilman mitään koulutusta eikä ottanut enää toista vuotta vastaan...
Ja itse olen lukenut kasvatustieteitä ja ryhmässä oli paljon lukiosta valmistuneita nuoria likkoja jotka kävivät kasvatustieteen perusopintoja samalla kun lukivat pääsykokeisiin. Hyvin moni näistä tytöistä teki sijaisuuksia kouluissa!! Tämä oli minusta hyvin hyvin outoa, mutta kuulema ihan tavallista!
Hyvin moni näistä tytöistä teki sijaisuuksia kouluissa!! Tämä oli minusta hyvin hyvin outoa, mutta kuulema ihan tavallista!
että aamulla soitetaan, että kymmenen minuutin päästä alkaa tunti, pääsetkö. Ei tuohon hommaan ole pätevillä kamalasti innostusta. Pätevät toivovat vuoden pestejä tai vähintään pitkiä sijaisuuksia.
Nuoret innokkaat tytöt taas tekevät mielellään noita pikasijaisuuksiakin. Siksi on ihan tavallista, että pääsevät niihin. Pätevämpiä ei siis ole hommaan tulossa.
Sanon suoraan, että v**ttaa kuin sitä oravaa, jolla käpy on mutta ei hampaita. Opettajan kelpoisuus olisi, mutta ei ole töitä. Kun olisikin edes sellaisia graduavaille-LO mutta kun ei, viime vuoden YO kelpaa loistavasti ja aivan erinomainen on joku kouluavustaja, eli peruskoulu+vuoden kurssi. Lastenkin puolesta harmittaa, kun opetuksen taso on aivan toista tällaisesssa säästökunnassa kuin sellaisessa, jossa on edes yritystä tarjota nousevalle sukupolvelle täydet mahdollisuudet. Laki on se, joka antaa raamit mutta se on elefantinmentäviä porsaanreikiä täynnä. Tässä esimerkiksi 6kk:n sääntö.Tässä suora lainaus : Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 " 23 § Väliaikaisesti opetusta antavan henkilön kelpoisuus Sen estämättä, mitä muualla tässä asetuksessa säädetään, opetusta voidaan väliaikaisesti enintään vuoden ajaksi määrätä antamaan henkilö, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito. Tällainen henkilö voidaan kuitenkin määrätä antamaan opetusta yli kuuden kuukauden ajaksi vain, jos tehtävän edellyttämät kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä ei ole määräystä annettaessa saatavilla tai jos siihen on muu erityinen syy.
lapsellesi jos ei kelpaa julkisten koulujen opettajat.
Juuri tuosta syystä pitäisi saada Suomeenkin yksityiset koulut. Siis täysin yksityiset jossa maksetaan vaikka 20 000 euroa vuosi. Siellä saisi sitten huomattavasti parempaa koulutusta kuin julkisella puolella.

Siis ei takuulla toimi, ei ainakaan täällä Baijerissa, jossa lapseni ovat koulussa. Eikä tutkintokaan ole mikään opistotasoinen.
Terveisin opettaja Baijerista!
esim. Saksassa oppilaiden vanhemmat toimivat open sijaisina. Ylipäänsä keski-euroopassa luokanopen tutkinto ei ole ylempi korkeakoulututkinto eli se pätevä opettaja saattaa olla ihan opistotason tyyppi. Tässä suhteessa graduunsa kompastunut opiskelija saattaa olla huomattavasti pätevämpi valinta.
OKL:stä valmistuminen antaa toki muodollisen pätevyyden, mutta minulla on vuosien varrella ollut epäpäteviä kollegoita, jotka pesevät monet OKL:stä valmistuneet mennen tullen.
t. pätevä luokan-aineenope
luulisi sinun tietävän, että missään muualla maailmassa opettajaksi ei ole niin vaikeaa päästä kuin Suomessa.
Näin on. myöskin lääkärinä joa vuosikausia....