Espoon Saunalahti?
Millaista aluetta on saunalahti? Koulu sinne on ilmeisesti rakenteilla, mutta sitä ennen mihin kouluun sieltä kuuluu? Vanttilan?
Kaikenlainen tieto Espoosta ja Saunalahdesta asuinalueena tervetullutta, en tunne espoota lainkaan. Kiitos.
Kommentit (4)
Ennen Saunalahden koulun valmistumista Saunalahdessa asuvat lapset käyvät Meriusvan koulua, Kivenlahdessa. Koulua ja sen opetusta ei voi kuin ylistää. Koulussa ainoastaan 1-2 luokkalaisia sekä eskarilaisia. Opettajaresurssit koulussa erinomaiset. Tekevät työtä sydämellä. Koulu toimii oppimiskeskuksena. Kehityksellistä opetusta; jokaiselle oppilaalle mm. oma suunnitelma kehitystason mukaan.
Saunalahden koulun läheisyyteen on jollakin aikataululla valmistumassa kauppakeskus. Neuvola ja päiväkoti on Saunalahdessa. Kauppaa ei nykyisin ole kovin lähellä. Palvelut paranevat lähiaioina huomattavasti, sillä Saunalahden ympäristöön tulossa runsaasti uudisrakennusta.
Plussaa myös luonnon läheisyys. Suosittelen.
kun koulu tulee sentään ensi vuonna ja muut palvelutkin joskus. Mutta uskomatonta, että siellä on asuttu jo 10 ilman palveluita. Bussit kyllä kulkee.
Vanttilan kouluun eivät mahdu vanttilalaisetkaan, joten tuskin siellä koulussa käydään ?
ainakin se on ihan maan ääressä eikä siellä ole mitään palveluita. Vieressä on iso tietyömää kun länkkäriä levennetään moottoritieksi Kirkkonummelle asti.