Kurjuutta perheille LS ilmoituksilla

on tällainen. Kaikki on kaupan ja kaikella tehdään bisnestä.

Ensin myydään isoäidit ja isoisät, päästäänpä samalla eroon vanhustenhoidosta, ja sitten tietysti kaupataan lapset joko Brysselin tai muiden ökykaupunkien pedofiileille. Näin se homma etenee. Eikös kapitalismi olekin ihanaa.

Valitettavasti ihmiset vielä roikkuvat menneessä, niissä "tunteellisissa" menneisyyden ajoissa, joista yksi pahimpia oli 70-luvun "taistolaisuus". Sellainen peli ei vetele, kapitalismissa ei ole tuntoa eikä tunteita, vaan pelkkää bisnestä, erilaisia projekteja ja tiukkaa yrittämistä.

Elämme tunteettomien kapitalistiporsaiden julmaa aikaa.

Yksinkertainen esimerkki: Nimetön ilmoittaja epäilee perheen x pahoinpitelevän lapsiaan. Vanhemmat kiistävät jyrkästi eikä näyttöä ole. Pian ehkäpä tulee samanlainen ilmoitus (vaikkapa koulusta tai päivähoidosta), vanhemmat kiistää eikä pahoinpitelyn jälkiä näy. Teoriassa ilmoitukset ovat vääriä, mutta käytännössä ne voivat olla mahdollisia. Perhe siis otetaan tarkkailuun esim. puoleksi vuodeksi, jonka aikana todetaan mustelmia ja ruhjeita, joista ei kuitenkaan voi todeta syntyperää. Kertokaapas, miten tällaisessa tilanteessa toimittaisiin niin, ettei virheellistä päätöstä ole mahdollista tehdä. Sitten voinkin jo uskoa, että sossuja väärästä päätösestä syyttävät vanhemmat poikkeuksetta jättävät vain asioita kertomatta.

Sitten niilä vasta eletäänkin leveästi. Jos sijaisperheet saisivat saman rahan kuin normi perhe, alkaisiko yksikään siihen, koska siitä ei tienaa ylimääräistä?

Auttajia on yksinkertaisesti liikaa. On sosiaalihuolto, terveyskeskukset, hoitolaitokset, poliisit ja epämääräinen joukko avohoidon palveluja. Lisäksi löytyy suuri joukko oikeuden piirissä toimivia ammattilaisia, erilaisia yhdistyksiä, perhetyöntekijöitä, lastenkoteja, lapsikyliä, isovanhempia, läheisiä, psykologeja, hoitajia – auttajien rinki tuntuu loppumattomalta.

Keskusteluyhteys eri viranomaisten kesken ei yksinkertaisesti toimi. Jokainen hoitaa vain oman siivunsa ja lapsi jätetään yksin kaiken keskelle.

Miten voimme odottaa, että seuraavasta sukupolvesta tulee vastuuntuntoisia ja itsestään huolehtivia ihmisiä, kun heitä jo pienestä pitäen pompotetaan vanhempiensa kanssa luukulta luukulle? Sata-komitea yritti saada näihin asioihin jonkinlaista ratkaisua, mutta vieläkin lapsiperheet seikkailevat todellisessa auttajien viidakossa.

Tähän kaikkeen on yksi todella helppo ja yksinkertainen ratkaisu. Se vaatii kuitenkin toteutuakseen rahaa. Lopettakaamme lastenkotibisnes ja lasten erottaminen vanhemmista. Lastensa kanssa huonosti voivien vanhempien pitäisi saada apua heti vaikeuksien alettua. Ongelmien ei pidä antaa paisua suhteettoman kokoisiksi ja mahdottomiksi hallita. Monelle vanhemmalle lapsi on ainoa linkki elämään. Lapsi antaa voimia jaksaa eteenpäin. Aivan varmasti avuttomatkin vanhemmat rakastavat lapsiaan. He ovat vain olosuhteiden vangeiksi jääneitä ihmisiä.

Ottakaamme nyt vastuu käsiimme ja vaikuttakaamme, miten voimme. Minä vaikutan näin – kirjoittamalla. Toivon, että ihminen avautuisi kuuntelemaan sydämensä ääntä ja alkaisi huolehtia toisista. Lopettaisi väheksymisen, alistamisen ja erottamisen.

Vai olemmeko kuin sopulilauma, joka alkaa hylkiä laumansa jäseniä, jos niitä kertyy yhdelle reviirille liikaa? Tässä saattaa olla perää. Heikoimmille yksilöille meillä ei ole enää tilaa. Vain vahvimmat selviävät tässä eloonjäämistaistelussa. Asiaa meille kaikille pohdittavaksi.

Lapsi on ainut linkki elämään...whaaaaaat!

Kun se ei ole lapsen edun mukaista millään tavalla. Lapsen etu ei ole olla aikuisen voiman lähde, vaan lapsen pitää saada elää huoletonta lapsen elämää ja vanhemman pitää parantua ihan itse.

Kysymys ei ole siitä, etteikö lapsi rakasta vanhempiaan ja päinvastoin, vaan siitä että lapselle pitää pystyä takamaan turvallinen, lapsuutta tukeva vanhemmuus. Pelkkä rakkaus ei riitä.

Huostaanotto ei edelleekään ole ensisijainen vaihtoehto. Se on vuosien tukitoimien jatkumon lopputulos.

Prosessi on niin pitkä ennen huostaanottoa että yhtään ho ei tehdä hetken mielijohteesta tai jonkun yksittäisen sossun päätöksellä.

Se on oikeusprosessi, jota ennen on tehty lukemattomat tunnit työtä perheeseen, ilman tulosta ja takuuta siitä, että lapsi saa ikätasoisen turvallisen lapsuuden.

Huostaanotto on sitäpaitsi toistaiseksi voimassa oleva. Ei lopullinen. Riippuu vanhempien omasta toiminnasta mitä tapahtuu.

Sijaishuoltopaikka edustaa ns. toista vanhempaa huostaanoton aikana ja se on niinkuin olisi yhteishuoltajuus ex puolison kanssa. Vanhemmuutta tarkastellaan koko sen ajan kun lapsi on sijoituksessa. Ja mahdollisuus sijoituksen purkuun on jos vanhemmat muuttavat suuntaa ja pystyvät takaamaan lapselle turvallisen ja ikätasoisen lapsuuden. Mutta kun usein ho tulee niin myöhään, että vaikka kuinka sitä työtä tehdään, ei perheen dynamiikka muutu mihinkään. Ja usein vanhemmille ei riitä pelkkä pariterapia vaan on aloitettava päihdekuntoutuksesta. Ja sinne vanhempien saaminen on HYVIN haastavaa. Kun harva sosiaalihuollon asiakas myötää omia ongelmiaan tai ylipäätään mitään ongelmia...

Niinkuin täältäkin näkee. Itsessä kun ei ole mitään vikaa, vika on ainoastaan sossuissa kun ne vei lapsen.

Omaa rairai-elämää tai mt-elämää ei voi elää sillä syyllä että lapsi on ainut elämän valo :( Se ei ole lapsen edun mukaista.

Terkuin se joka on myös kaksi kertaa ollut tarkistettavana eli joku on tehnyt ls- ilmon. Mutta ne ovat todettu aiheettomiksi.

Auttajia on yksinkertaisesti liikaa. On sosiaalihuolto, terveyskeskukset, hoitolaitokset, poliisit ja epämääräinen joukko avohoidon palveluja. Lisäksi löytyy suuri joukko oikeuden piirissä toimivia ammattilaisia, erilaisia yhdistyksiä, perhetyöntekijöitä, lastenkoteja, lapsikyliä, isovanhempia, läheisiä, psykologeja, hoitajia – auttajien rinki tuntuu loppumattomalta.

Keskusteluyhteys eri viranomaisten kesken ei yksinkertaisesti toimi. Jokainen hoitaa vain oman siivunsa ja lapsi jätetään yksin kaiken keskelle.

Miten voimme odottaa, että seuraavasta sukupolvesta tulee vastuuntuntoisia ja itsestään huolehtivia ihmisiä, kun heitä jo pienestä pitäen pompotetaan vanhempiensa kanssa luukulta luukulle? Sata-komitea yritti saada näihin asioihin jonkinlaista ratkaisua, mutta vieläkin lapsiperheet seikkailevat todellisessa auttajien viidakossa.

Tähän kaikkeen on yksi todella helppo ja yksinkertainen ratkaisu. Se vaatii kuitenkin toteutuakseen rahaa. Lopettakaamme lastenkotibisnes ja lasten erottaminen vanhemmista. Lastensa kanssa huonosti voivien vanhempien pitäisi saada apua heti vaikeuksien alettua. Ongelmien ei pidä antaa paisua suhteettoman kokoisiksi ja mahdottomiksi hallita. Monelle vanhemmalle lapsi on ainoa linkki elämään. Lapsi antaa voimia jaksaa eteenpäin. Aivan varmasti avuttomatkin vanhemmat rakastavat lapsiaan. He ovat vain olosuhteiden vangeiksi jääneitä ihmisiä.

Ottakaamme nyt vastuu käsiimme ja vaikuttakaamme, miten voimme. Minä vaikutan näin – kirjoittamalla. Toivon, että ihminen avautuisi kuuntelemaan sydämensä ääntä ja alkaisi huolehtia toisista. Lopettaisi väheksymisen, alistamisen ja erottamisen.

Vai olemmeko kuin sopulilauma, joka alkaa hylkiä laumansa jäseniä, jos niitä kertyy yhdelle reviirille liikaa? Tässä saattaa olla perää. Heikoimmille yksilöille meillä ei ole enää tilaa. Vain vahvimmat selviävät tässä eloonjäämistaistelussa. Asiaa meille kaikille pohdittavaksi.

Lapsi on ainut linkki elämään...whaaaaaat!

Kun se ei ole lapsen edun mukaista millään tavalla. Lapsen etu ei ole olla aikuisen voiman lähde, vaan lapsen pitää saada elää huoletonta lapsen elämää ja vanhemman pitää parantua ihan itse.

Kysymys ei ole siitä, etteikö lapsi rakasta vanhempiaan ja päinvastoin, vaan siitä että lapselle pitää pystyä takamaan turvallinen, lapsuutta tukeva vanhemmuus. Pelkkä rakkaus ei riitä.

Huostaanotto ei edelleekään ole ensisijainen vaihtoehto. Se on vuosien tukitoimien jatkumon lopputulos.

Prosessi on niin pitkä ennen huostaanottoa että yhtään ho ei tehdä hetken mielijohteesta tai jonkun yksittäisen sossun päätöksellä.

Se on oikeusprosessi, jota ennen on tehty lukemattomat tunnit työtä perheeseen, ilman tulosta ja takuuta siitä, että lapsi saa ikätasoisen turvallisen lapsuuden.

Huostaanotto on sitäpaitsi toistaiseksi voimassa oleva. Ei lopullinen. Riippuu vanhempien omasta toiminnasta mitä tapahtuu.

Sijaishuoltopaikka edustaa ns. toista vanhempaa huostaanoton aikana ja se on niinkuin olisi yhteishuoltajuus ex puolison kanssa. Vanhemmuutta tarkastellaan koko sen ajan kun lapsi on sijoituksessa. Ja mahdollisuus sijoituksen purkuun on jos vanhemmat muuttavat suuntaa ja pystyvät takaamaan lapselle turvallisen ja ikätasoisen lapsuuden. Mutta kun usein ho tulee niin myöhään, että vaikka kuinka sitä työtä tehdään, ei perheen dynamiikka muutu mihinkään. Ja usein vanhemmille ei riitä pelkkä pariterapia vaan on aloitettava päihdekuntoutuksesta. Ja sinne vanhempien saaminen on HYVIN haastavaa. Kun harva sosiaalihuollon asiakas myötää omia ongelmiaan tai ylipäätään mitään ongelmia...

Niinkuin täältäkin näkee. Itsessä kun ei ole mitään vikaa, vika on ainoastaan sossuissa kun ne vei lapsen.

Omaa rairai-elämää tai mt-elämää ei voi elää sillä syyllä että lapsi on ainut elämän valo :( Se ei ole lapsen edun mukaista.

Terkuin se joka on myös kaksi kertaa ollut tarkistettavana eli joku on tehnyt ls- ilmon. Mutta ne ovat todettu aiheettomiksi.

Mihin te laittaisitte kaikki apua tarvitsevat lapset?

Sairaaloihin ei kertakaikkiaan mahdu!

Lääkärit mielellään työntävät sairaalaan kuuluvat perheet lasptensuojellun asiakkaaksi juuri siksi, että apua saa nopeiten niin. Sairaaloihin on niiiiin pitkät jonot.

Sijaisperheet? Olisiko se parempi paikka kun heillä ei välttämättä ole mitään koulutusta ja osa lapsista on todella traumatisoituneita, hyväksikäytettyjä, ehkä jopa itse mt-ongelmaisia.

Lastensuojeluyksiköissä on tarkaan valittu henkilökunta, kaikki pitkällä koulutuksella ja isolla sydämellä varustettuja ammattilaisia. Toimintaa valvoo aluehallintovirasto ja muut instanssit. Lastensuojelulaitokset eivät voi tehdä sinne päin tai vähä niinkuin. On niin tarkat kriteerit ja vaateet.

Lasten tarpeisiin on vastaa oman alansa ammattilaiset.

Antakaa jotain muita ehdoituksia?

Jättää kotiin ja olla puuttumatta laspten kasvuolosuhteisiin, hyväksikäyttöihin ja oppimisvaikeuksiin? Ja siirtää ongelma aikuisuuteen? Onko se rehellisesti parempi vaihtoehto?

Auttajia on yksinkertaisesti liikaa. On sosiaalihuolto, terveyskeskukset, hoitolaitokset, poliisit ja epämääräinen joukko avohoidon palveluja. Lisäksi löytyy suuri joukko oikeuden piirissä toimivia ammattilaisia, erilaisia yhdistyksiä, perhetyöntekijöitä, lastenkoteja, lapsikyliä, isovanhempia, läheisiä, psykologeja, hoitajia – auttajien rinki tuntuu loppumattomalta.

Keskusteluyhteys eri viranomaisten kesken ei yksinkertaisesti toimi. Jokainen hoitaa vain oman siivunsa ja lapsi jätetään yksin kaiken keskelle.

Miten voimme odottaa, että seuraavasta sukupolvesta tulee vastuuntuntoisia ja itsestään huolehtivia ihmisiä, kun heitä jo pienestä pitäen pompotetaan vanhempiensa kanssa luukulta luukulle? Sata-komitea yritti saada näihin asioihin jonkinlaista ratkaisua, mutta vieläkin lapsiperheet seikkailevat todellisessa auttajien viidakossa.

Tähän kaikkeen on yksi todella helppo ja yksinkertainen ratkaisu. Se vaatii kuitenkin toteutuakseen rahaa. Lopettakaamme lastenkotibisnes ja lasten erottaminen vanhemmista. Lastensa kanssa huonosti voivien vanhempien pitäisi saada apua heti vaikeuksien alettua. Ongelmien ei pidä antaa paisua suhteettoman kokoisiksi ja mahdottomiksi hallita. Monelle vanhemmalle lapsi on ainoa linkki elämään. Lapsi antaa voimia jaksaa eteenpäin. Aivan varmasti avuttomatkin vanhemmat rakastavat lapsiaan. He ovat vain olosuhteiden vangeiksi jääneitä ihmisiä.

Ottakaamme nyt vastuu käsiimme ja vaikuttakaamme, miten voimme. Minä vaikutan näin – kirjoittamalla. Toivon, että ihminen avautuisi kuuntelemaan sydämensä ääntä ja alkaisi huolehtia toisista. Lopettaisi väheksymisen, alistamisen ja erottamisen.

Vai olemmeko kuin sopulilauma, joka alkaa hylkiä laumansa jäseniä, jos niitä kertyy yhdelle reviirille liikaa? Tässä saattaa olla perää. Heikoimmille yksilöille meillä ei ole enää tilaa. Vain vahvimmat selviävät tässä eloonjäämistaistelussa. Asiaa meille kaikille pohdittavaksi.

Lapsi on ainut linkki elämään...whaaaaaat!

Kun se ei ole lapsen edun mukaista millään tavalla. Lapsen etu ei ole olla aikuisen voiman lähde, vaan lapsen pitää saada elää huoletonta lapsen elämää ja vanhemman pitää parantua ihan itse.

Kysymys ei ole siitä, etteikö lapsi rakasta vanhempiaan ja päinvastoin, vaan siitä että lapselle pitää pystyä takamaan turvallinen, lapsuutta tukeva vanhemmuus. Pelkkä rakkaus ei riitä.

Huostaanotto ei edelleekään ole ensisijainen vaihtoehto. Se on vuosien tukitoimien jatkumon lopputulos.

Prosessi on niin pitkä ennen huostaanottoa että yhtään ho ei tehdä hetken mielijohteesta tai jonkun yksittäisen sossun päätöksellä.

Se on oikeusprosessi, jota ennen on tehty lukemattomat tunnit työtä perheeseen, ilman tulosta ja takuuta siitä, että lapsi saa ikätasoisen turvallisen lapsuuden.

Huostaanotto on sitäpaitsi toistaiseksi voimassa oleva. Ei lopullinen. Riippuu vanhempien omasta toiminnasta mitä tapahtuu.

Sijaishuoltopaikka edustaa ns. toista vanhempaa huostaanoton aikana ja se on niinkuin olisi yhteishuoltajuus ex puolison kanssa. Vanhemmuutta tarkastellaan koko sen ajan kun lapsi on sijoituksessa. Ja mahdollisuus sijoituksen purkuun on jos vanhemmat muuttavat suuntaa ja pystyvät takaamaan lapselle turvallisen ja ikätasoisen lapsuuden. Mutta kun usein ho tulee niin myöhään, että vaikka kuinka sitä työtä tehdään, ei perheen dynamiikka muutu mihinkään. Ja usein vanhemmille ei riitä pelkkä pariterapia vaan on aloitettava päihdekuntoutuksesta. Ja sinne vanhempien saaminen on HYVIN haastavaa. Kun harva sosiaalihuollon asiakas myötää omia ongelmiaan tai ylipäätään mitään ongelmia...

Niinkuin täältäkin näkee. Itsessä kun ei ole mitään vikaa, vika on ainoastaan sossuissa kun ne vei lapsen.

Omaa rairai-elämää tai mt-elämää ei voi elää sillä syyllä että lapsi on ainut elämän valo :( Se ei ole lapsen edun mukaista.

Terkuin se joka on myös kaksi kertaa ollut tarkistettavana eli joku on tehnyt ls- ilmon. Mutta ne ovat todettu aiheettomiksi.

Mikä on lapsen edun mukaista ja mikä ei. Itselläsi tokkää heti alussa ja pahasti.

Vielä 1900-luvun alussa monet kunnat huutokauppasivat köyhistä perheistä otetut lapset, orvot, kehitysvammaiset ja vanhukset talollisille, jotka saivat eläteistä korvauksen ja ilmaista työvoimaa. Sosiaali-business oli silloin kuin nytkin mitä suurinta lähimmäisenrakkautta (NOT).



Olisikos ollut joku korkea keskustaviranomainen, joka tässä vähän aikaa sitten luritteli iloisesti ehdotuksia siitä, että vanhuksetkin voitaisiin hoidattaa kodinomaisesti yksityisperheissä ja kunta maksaisi hoidon... Nyt myös lasten huostaanotto. Alkaako polttaa?



Uskomatonta tässä on se, että vielä 90-luvulla huutolaisuutta kutsuttiin häpeäpilkuksi Suomen historiassa. Ilmiöksi, jota ei ollut missään päin muuta Länsi-Eurooppaa, ilmiöksi, joka tuomittiin kaikkien sosiaaliviranomaisten taholta "esihistorialliseksi". Kuinka kauaksi esihistoriaan oikeisto aikoo vielä Suomen "pommittaa"?

Mä olisin ollut tosi iloinen, jos lastensuojelu olisi reagoinut mun kotioloihini aikoinaan samanlaisella hysteerisellä innolla kuin mitä ap kuvaa tekstissään. Sen sijaan yhtäkään sossua ei vuosiin näkynyt yhdessäkään yhteistyöpalaverissa, eikä tiedot kulkeneet paikkakunnalta toiselle muuttojen mukana kuin äärimmäisen hitaasti. Lopulta oltiin "avohuollon tukitoimien" piirissä niinkin riittävän kauan kuin lähes neljä vuotta. Oikeasti, jos alkoholistiäiti ei minkäänlaista muutosta tai kohennusta olemiseensa saa edes vuodessa, miten ihmeessä siihen auttaisi lisätä vielä kolme vuotta kokeiluaikaa? Edistiköhän se merkittävästi meidän lasten hyvinvointia olla ja elää jatkuvasti sellaisen äidin kanssa, joka ei saanut meitä vietyä lääkäriin kun oli tarpeellista, ei hankkinut tarvittavia lääkkeitä, ei pystynyt huolehtimaan riittävästä vaatetuksesta, ruokkimisesta eikä edes turvallisuudesta. Koko naapurusto tiesi, että äidillä oli tapana jättää minut vastuuseen pikkusisaruksistani halutessaan baariin, eli kolme neljä kertaa viikossa. Olisi ehkä ollut ok, jos olisin ollut silloin 16, mutta minä olin vasta 6, ja hoidin kolmea nuorempaa sisarustani.



Myöhemmin kävi ilmi, että totuus näihin melkein neljään vuoteen avohuollon tukitoimien piirissä oli raha. Se, ettei ollut rahaa sijoittaa meitä pois kotoa. Ts. hitot mistään lastensuojelusta meidän kohdalla.



Ja mainintana sille, joka väitit, että lastensuojelun kynsiin joutuneet lapset tottuvat laitoselämään niin, etteivät ikinä enää opi elämään normaalia elämää, niin käväisepä joskus jossakin "laitoksessa", ja kokeile vaikka käydä useammassakin. Tottakai on olemassa nuorisovankiloihin rinnastettavia laitoksia, mutta ne ovatkin niitä totaalisia nuorisorikollisia varten. Niiden lisäksi on olemassa laitoksia, joista tehdään niin kodinomaisia kuin mahdollista, ja joissa pyritään lieventämään laitosmaista ilmapiiriä niin paljon kuin mahdollista. Minä vietin tällaisessa paikassa melkein yhdeksän vuotta elämästäni, ja kotiolosuhteisiin verrattuna se oli taivas. Nykypäivänä asun omassa kodissani, minulla on oma perhe, hoidan itse omat asiani, käyn töissä ja vietän kaikin puolin yhtä normaalia elämää kuin suurin osa muistakin ihmisistä. Suurin erotukseni muihin ihmisiin on se, etten käytä päihteitä lainkaan.

hakivat apua masentuneelle lapsella, sairaalan terapeutti kutsui sossun edustajat useisiin perhepalavereihin, mutta onko se laillista, he rikkoivat mielestani lapsen yksityisyyden suojaa.

noin 30 vuotta sitten. Halusin työskennellä nimenomaan perheissä ja helpottaa äitien paineita. Siksi kodinhoitajan ammatti on ollut olemassa. No perheisiin en päässyt vaan piti siivota eläkeläisten kämppiä. Meni hyvä koulutus hukkaan. Koulutus kesti silloin kolme vuotta ja oli todella monipuolinen.Vaihdoin ammattia vuoden jälkeen.

Tarkoitan tällä vaan sitä että perheitä pitää tukea ja auttaa sekä olla arjessa mukana. Ei äidit aina jaksa. Miksi 50-luvulla oli mahdollista saada kaupungin kodinhoitaja ilmaiseksi auttamaan perheeseen ja nyt on kuulemma rahat loppu. Virastot vaan pullistelee kaikenlaista jakkupuku tätiä. Niiden ylläpitoon on kyllä rahaa.

niin vielä ei ole hätää, jos jaksat vain olla kohtelias röyhkeille ls- työntekijöille ja ravata turhissa palavereissa. Muista korostaa,että sinulla on hoitokontakti etkä tarvitse muuta apua.

Yritä kieltäytyä perhetyöstä. Perhetyö on yleensä kammottava lisärasite ja perhetyöntekijät tulevat kotiisi etsimään negatiivista näyttöä huostaanoton aikaansaamiseksi. Heidän kirjaamisensa on todella asenteellista ja valikoivaa ja kirjauksia myös käytetään todisteina huosta- oikeudessa.

Et myöskään voi korjata kirjauksia vaikka kykenisit todistamaan merkinnät valheiksi. Eli jos sinut pakotetaan perhetyöhön, äänitä käynnit niin sinulla on edes jotain suojaa silkkaa valehtelua vastaan.

1 ja 2 teksteistä huokuu mt-ongelmat, mikä vähän vähentää tekstien tehoa noin uskottavuusmielessä. Ja sanon tämän itse vastaavasta kärsineenä.

Ei noista mitään mt-ongelmia huo'u. On vain hoksattu asioiden todellinen tola - ja se tietty voi ahdustaa.

Mistäköhän johtuu että näitä samantyyppisiä aloituksia on täällä viikoittain?

Ei Suomen lastensuojelu ole enää pitkään aikaan ollut lasten suojelua. Aukaiskaa ne silmänne.



Joillakin lääkäreillä on valitettavan vanhanaikainen käsitys asioista, kun tekevät ls-ilmoituksen, kuvittelevat, että perhe saa sitä kautta apua mm. kotipalvelua, kodinhoitoa jne. Eivät tiedä ettei sellaisia ole ls:lla tarjolla, on vain se kirottu perhetyö.



Kodinhoitajan saa/pitäisi saada sosiaalitoimelta, sitä ei saa lastensuojelusta.

Joka ainut kerta tuo yksi ja sama häirikkö tulee haukkumaan mt ongelmaiseksi että saisi noi yhdet ja samat haukkumaviestinsä tämän aloituksen alkupäähän. Aina yhdet ja samat haukkumiset, ei mitään asiaa.

Kärsiä jonkinsortin mt-ongelmistaan kun on noin suuri pakkomielle mollata. Systeemiä, konetta saa/pitää kritisoida ja epäkohtia tuoda esiin, mutta tuo haukkuja menee vain henkilökohtaisuuksiin yrittäen siten kääntää huomion pois tästä aiheesta. Hänellä on ilmiselvästi jokin motiivi tähän toimintaansa.

ole paukkuja tuhlattavaksi turhiin hommiin ja ilmoituksiin



Meillä on sijaislapsi ja on muuten yhtä helvettiä saada yhtään sossuviranomaista kiinni, kun pitäisi lapsen asioita saada järkättyä.

Laskin tuossa että olen vuoden sisällä itse ottanut yhteyttä siihen suuntaan kuusi kertaa. Ja tasan yhden kerran on sossutäti vastannut suoraan puhelimeen, silloin oli sairaana kotona. Muuten menee 3-4 päivää ennen kuin ketään saa kiinni. Ei niillä ole energiaa puuttua asioihin ennen kuin tilanteet on niinkin vaikeita kuin viimeksi täti kerto vieneensä nuorukaisen suoraan suljetulle, kun olivat hädintuskin saaneet estettyä itsarin toteutumisen.

sossu rikkoa vaitiololupauksen...

Se jarruttaisi tätä satojen miljoonien syyntämistä laitoksille ja samalla kenties saataisiin jonkinsortin roti tähänkin yltiöpäiseen tulosvastuuttomaan rahan tuhlailuun mitä on jo harrastettu kymmeniä vuosia.



Kun vertaa huostalukuja 80-luvulta nykypäivään niin 80-luvulla huostattuja oli 6000 ja nykyään 16000. Mikä on mennyt vikaan? Tämä ei todellakaan ole vanhemmista johtuva asia.