Muita, jotka käyneet yksin kaikki ultrat, neuvolat, ja lopulta synnyttäneetkin yksin?

itselläni oli tuollaisia tunteita esikoisen kanssa ihan ydinperhetilanteessakin, saati sitten noin stressaavassa tilanteessa.

Sinä päätät vauvan asioista, ja kukaan ei sinulta vauvaa vie. Mutta itselleni äitiyshormonit teki sen, että mun oli todella vaikea aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään, ja tunsin että mun pitäisi tehdä niin kuin muut sanoo. Varaudu tuohon, ettet suostu mihinkään mitä et oikeasti halua.

Hirveän paljon voimia!

voi kun osaisin olla yhtä positiivinen kuin sinä. Itse näen kaiken aika mustana tällä hetkellä, ja en tiedä, mutta ehkä liiankin hysteerisesti pelkään että mies äiteineen jotenkin "varastaa" vauvan. Hormonit varmaan sekottaa päätä..

ap

Tosin synnytyksessä oli mukana oma äiti, isä synnytyssalin ulkopuolella. He olivat sitten mukana syöttämässä vastasyntynyttä.

Periaatteessa varmaan luonnollista (ainakin äidin osalta), mutta vähän ällöä.

Minä kävin kyllä ultrat, neuvolat ja synnytin yksin vaikka olin kyllä avoliitossa. Ei miestä vaan kiinnostanut enkä kyllä häntä sinne olisi halunnutkaan.

Itse olen avioliitossa.

Viidenteen synnytykseen mies olisi jo halunnut tulla, mutta onneksi tehtiin sektio ja sanoin, ettei sinne ole asiaa.

vaikka mulla on mies. Meillä on kolme lasta ja vain mä olen ollut raskaana ja synnyttänyt. Ei mun mieheni tule mukaan gynellekään...

mutta joo, olen ehkä keskivertoa itsenäisempi, en tarvitse selänhierojaa enkä kädestäpitäjää, synnytys on vain asia, joka hoituu vallan mainiosti siihen koulutetun henkilökunnan avulla.

on ollut hoitaa se kaikki yksin kuin pitää siinä puolivastuutonta isää mukana roikkumassa. keskity vaan täysillä oman ja lapsesi elämän rakentamiseen ihan itsekkäästikin, sun ei tarvi tässä nyt ajatella muuta kuin sitä että teillä on asiat hyvin. Isä käyköön lasta tapaamassa sitten kun sulle sopii ja nyksällä ei lapseen ole mitään oikeuksia. maailma on täynnä kaltaisiasi kohtalotovereita, täällä yksi. Nauti äitiydestä! Se on sinun vauvasi, ei esim. "anopin".

mulla oli synnytyksessä doula. Nyt lapsi on yhdeksän ja rankka keikka, mutta kaiken sen vaivan arvoista. Seurustelen nykyään, mutta matkalta on löytynyt kullan arvoisia yh-ystäviä, koska kaikki yh:t tietää kuinka vaativaa tämä on ja ovat valmiita auttamaan!

ultrassa, muuten vain synnytyksissä. paitsi viimeisessä, mihin ei ehtinyt liikenteen takia. enpä mä olis ketään kaivannutkaan, ammattitaitoinen henkilökunta on aina riittänyt.

Sekän kahden ekan ultrissa, kolmannessa raskaudessa ei ollut mukana ja ei mua haitannut ollenkaan.

myös suositella ap:tä ottamaan yhteyttä paikalliseen ensikotiin. Sieltä saa ihan keskusteluapua ja konkreettista tukeakin tarvittaessa kun vauva syntyy. Ja sitä kautta saisit ikäänkuin jonkun henkilön puolellesi, jos koet että entinen mies äiteineen yrittää puuttua sinun ja vauvan elämään. Ihan tuulesta temmattua ap:n pelko vauvan menettämisestä ei ole, sillä mikäli isä haluaa tunnustaa lapsen ja olla toinen huoltajista niin hän saattaa riitauttaa huoltajuuden. Ja yksin oleva nainen hormoonihuuruissaan ja vauvan kanssa väsyneenä ei ole aina ihan parhaimmillaan kuten kaikki synnyttäneet sen tietää.. Että puhu vain ap huolistasi neuvolassa tai ota yhteyttä esim. tuonne ensikotiin jos sinua tilanne huolettaa. Ja kysy myös onko alueellanne lapsiperheille suunnattua kotipalvelua, joistain kunnista sitä saa ja joistain ei.

synnytyksissä. Ei vain koskaan ole tullut mieleen, että miehen pitäisi jossain neuvolassa käydä. Se on töissä. Olen kyllä huomannut, että usein neuvolahuoneesta hipsuttelee sukkasillaan puku päällä mieskin, vaikka kyse olisi raskausneuvolasta. Ei ymmärrä, mitä järkeä.



Mutta siis 10 vuotta aviossa ollaan oltu ja kolme lasta ja mies loistava isä.

Minä olin koko raskausajan yksin. Yksi ystävä oli tukena koko raskausajan ja mukana myös synnytyksessä. Oli muutama muukin ystävä, mutta tämä yksi oli kaikista läheisin jolle pystyin sydäntäni purkamaan. Mutta eihän se sama asia ole kun olisi lapsen isä mukana osallistumassa. Olin usein yksinäinen, surullinen ja ehkä hieman masentunutkin. Pelotti tulevaisuus ja kaipasin kovasti ihmistä jonka kanssa olisi voinut keskustella miten MEIDÄN elämä sitten muuttuu. Toisaalta odotin kovasti lasta ja sainkin aikanaan aivan mahtavan pojan joka teki minusta äidin :)

Nyt jälkeen päin huomaan, miten tuo kokemus vahvisti ja kasvatti minua. Oli parempi olla alusta asti yksin kun elää huonossa suhteessa ja erota sitten kun lapsi oli jo maailmassa. Lapsen isäkin tuli aikanaan kuvioon mukaan, kun hänet siihen aluksi "pakotin". Nyt kuitenkin tapaavat jo säännöllisesti.

Voimia sinulle (ja kaikille muille yksin odottaville). Pidä itsestäsi huoli ja samalla vauvakin voi hyvin :)

voi kun osaisin olla yhtä positiivinen kuin sinä. Itse näen kaiken aika mustana tällä hetkellä, ja en tiedä, mutta ehkä liiankin hysteerisesti pelkään että mies äiteineen jotenkin "varastaa" vauvan. Hormonit varmaan sekottaa päätä..



ap

Kuinka monta kertaa doula tavataan? Maksaako jotain?

Tuntuu vaan niin pahalta. Kävin siis tänään siellä ultrassa, sain vauvasta ekat kuvatkin, mutten ole katsonut kuvia kertaakaan kun ne käteen sain. Pelkään että menetän vauvan noille ihmisille, joten tuntuu vaikealta kiintyä tuohon pikkuiseen.

ap

ap

Nauti kuvista ja raskaudestasi. Kuvissa on sinun lapsesi. Voit itse päättää, paljonko mies osallistuu vauvan elämään. Älä suostu nimivaatimuksiin jolleivät ne tunnu sinusta oikeilta. Voit aivan hyvin antaa lapsellesi oman sukunimesi ja sen nimen miltä lapsi näyttää.

Lapsen isä teki väärin kun ei tue sinua ollenkaan. Outoa että hän ajattelee että voi (äiteineen!) hypätä mukaan lapsen synnyttyä. Periaatteessahan sinulla ei ole velvollisuutta edes tunnustaa isyyttä miehelle jos et halua tehdä niin.

Yritä pysyä hyvällä mielellä ja keskity itseesi ja vauvaan. Voit kiintyä siihen ihan täysin jo nyt. Mies teki lähtöpäätöksen joten sinun ei ole pakko antaa hänelle mitään valtuuksia, et voi menettää lasta hänelle.

Voimia sinulle.

jossa oli tapaamisia yksinäisille äideille, ilmoitus oli neuvolassa - KYSY sieltä lisää tällaisista ryhmistä

Tuntuupa mukavalta...

Kiva lukea että muillakin ollut samoja kokemuksia ja olette selvinneet hyvin. Aika on mennyt stressatessa, surressa ja pelätessä. Ei ole paljon pystynyt tästä nauttimaan. Mutta kai se tästä..kun kerran muillakin.



ap

Odotan myös yksin, laskettu aika ihan pian. Onneksi on perhe ollut tukena ja muutama hyvä ystävä. Miten päädyit yksin odottamaan?

Tosin synnytyksessä oli mukana oma äiti, isä synnytyssalin ulkopuolella. He olivat sitten mukana syöttämässä vastasyntynyttä.



Esikoisellani "ei ole isää", olen tehnyt hänet tietoisesti yksin nuorena. Hankin hänet juuri siihen yksinäisyyteen, jota tunsin koko maailmakaikkeudessa. Tuntui, ettei kukaan tule ikinä rakastamaan minua, mutta lasta kukaan ei voisi ottaa pois.



Paljon seuraa oli ystävästäni, joka odotti myös yksin ilman miestä.



Toisaalta se oli haikeata, toisaalta en tiennyt muustakaan. Keskityin vain vatsaani. Vauva-aika ja taaperoaika oli tosi raskasta, en olisi selvinnyt ilman vanhempiani.

Onko sinulla läheiset välit omaan äitiisi, onko sinulla ystävää, siskoa.... joka voisi tulla tueksi? Jos ei ole ketään tuttua, tiedustele neuvolasta tai sairalasta onko paikkakunnallasi doula - toimintaa. Hyvää jatkoa sinulle!

Lapsia on kaksi, eikä hän ole kummallakaan kerralla ollut mukana neuvolassa, ultrassa tai synnytyksessä. Synnytyksessä on ollut mukana siskoni. Ekaa odottaessa se harmitti, kun tuntui siltä että mies ei ole koko hommasta laisinkaan kiinnostunut, mutta kummasti se kiinnostus heräsi kun lapsi sitten vihdoin oli saatu punnerrettua maailmaan.