Tiedättekö ketään elämässään hyvin menestynyttä, jolla olisi lukihäiriö?
Kommentit (38)
on hyvin menestynyt taidealan yrittäjä ja kuvataitelija. Ja lukihäiriön lisäksi vielä välillä sietämättömän yksinkertainenkin.
H. Harkimoa pidetään myös menestyneenä.
Mutta aika paljonhan riippuu siitä, mitä menestyksenä pidetään.
Mutta lapsillamme on ala-asteella ollut aivan loistava opettaja, kenellä on lukihäiriö ja vielä paha sellainen. Varsinkin englanninopettajana aivan huippu.
Mutta lapsillamme on ala-asteella ollut aivan loistava opettaja, kenellä on lukihäiriö ja vielä paha sellainen. Varsinkin englanninopettajana aivan huippu.
mutta hieno juttu tietysti jos näin on ja opena pärjää.
tuo lukihäiriö ole älyyn vaikuttanut. Joskus tarkistan suomenkieliset tekstit hänen puolestaan (on itse ruotsinkielinen)
Orlando Bloom, Keira Knightley, John Lennon, Walt Disney, Albert Einstein
miksi lukihäiriöinen ei voisi toimia luokanopettajana? Lukihäiriö ei tarkoita, ettei oasisi ja pystyisi ja voisi, se tarkoittaa vain, että lukeminen ja kirjoittaminen on hidasta ja vie aikaa ja kaikki pitää tarkastaa.
Prinsessa Victoria
Syntynyt kirjaimellisesti kultalusikka suussa ja saanut kaiken tarjottimella. Ja jos joku asia ei meinaa mennä putkeen niin sitten tulee hovin neuvonantajat, sedät, tädit ja pappa apuun - niin että kaikki menee putkeen.
Ei siis ole itse joutunut kovin paljoa ponnistelemaan asioiden eteen...
Löytyy mm. Whoopi Goldberg, Jay Leno, Einstein, Picasso, Andy Warhol ja Agatha Christie.
En sitten tiedä kuinka luotettava tuo lista on.
selvisi kun epäili että lapsellani voisi ehkä olla myös. Samoin lapsen koulun rehtorilla on lukihäiriö
Richard Branson, Henry Winkler, Orlando Bloom, Paul Orfalea... Googlaile, niin löydät mielenkiintoisia tarinoita!
tietää, kuinka vaikeaa oli kun oli kiusattu ja kuinka kovasti joutui tekemään töitä kun kaikki pitivät häntä tyhmänä.
Osaa neuvoa juuri tämän takia keinoa lapsille, miten opiskella tehokkaimmin ja osaa lohduttaa kiusattua. Tekee työtään todella suurella sydämellä ja on kyllä loistava ammatissaan.
Mutta lapsillamme on ala-asteella ollut aivan loistava opettaja, kenellä on lukihäiriö ja vielä paha sellainen. Varsinkin englanninopettajana aivan huippu.
mutta hieno juttu tietysti jos näin on ja opena pärjää.
Victoria jotenkin "menestynyt"? Ei minusta. Sattui vain syntymään eriarvoiseksi.
TOki hän on saanut asemansa syntyperänsä takia, mutta hän on hoitanut vaativan hommansa ihan mallikkaasti, edustaa Ruotsia maailmalla hyvin ja oikeasti edistää maansa yritysmaailman suhteita ja vientiä jne. Lisäksi vaikuttaa siltä, että on myös yksityiselämässään ihan onnellinen ja tyytyväinen, mitä minusta voi pitää menestyksenä. Jos Viccanin työuraa ja perhe-elämää vertaa vaikka isäpappaansa, niin onhan tuo nyt tosiaan paljon paremmin hoidettu - siis menetyksellä.
myytti.
Mutta lukihäiriö ei kyllä kerro älystä mitään, voi olla huippuälykäs lukihäiriöinen. Mutta vaatii vahvaa itsetuntoa päästä eteenpäin koulumaailmassa lukihäiriön kanssa. Siksi on hyvä, että nykyään diagnosoidaan.
Aika moni on kertonut julkimoiden henkilöitä.
Itselläni on lukihäiriö. Olen silti maisterin paperit repiny fysiikasta.
en tiedä onko se sitten menestymistä.
Ah ja voi yksi kuuluisuus lisää Ozzy Osbourne
ainakin kohtalaisesti olen menestynyt.
Prinsessa Victoria
Syntynyt kirjaimellisesti kultalusikka suussa ja saanut kaiken tarjottimella. Ja jos joku asia ei meinaa mennä putkeen niin sitten tulee hovin neuvonantajat, sedät, tädit ja pappa apuun - niin että kaikki menee putkeen.
Ei siis ole itse joutunut kovin paljoa ponnistelemaan asioiden eteen...
Danielillekin koko yön niitä romanttisiä kirjeitä? Normaali ihminen olisi pyöräyttänyt värssyt vajaassa tunnissa.
Prinsessa Victoria ja Hjallis Harkimo