Lue keskustelun säännöt.
Diagnosoikaa mut ja antakaa neuvoja!!
11.09.2011 |
Mielestäni termi "alisuoriutuja" ei kuvaa minua, koska olen aina ollut erittäin hyvä kaikessa mihin ryhdyn. Ongelmani on se, että en ryhdy juuri mihinkään missä en ole hyvä! En esim. lukiossa lukenut pitkää matikkaa kuin pari kurssia (meni ihan ok), ja vaihdoin lyhyeen jossa sain kiitettäviä tekemättä käytännössä lainkaan töitä.
Tiedän, että minä olisin pystynyt vaikka mihin, kun olisin vaan viitsinyt yrittää...nyt aion yrittää edes jotakin (jatkan opintoja), silläkin uhalla että joudun näkemään vaivaa ja lopputulos ei välttämättä silti aina ole kiitettävä.
En vaadi muilta täydellisyyttä, enkä myöskään pelkää hassutella (nolata itseäni tms). Nuorempana olin julkisivusta tosi tarkka myös, en enää.
Nyt on iso pulma se, että näen pojassani samoja piirteitä!! Jo ekalla luokalla hän on joutunut ongelmiin asian takia :(
Mikä avuksi, että osaisin kasvattaa lapsesta erilaisen? Että hän hyödyntäisi taitonsa ja kykynsä? On tosi fiksu poika, harmi jos se menee hukkaan kuten äidillä..:(
Kommentit (5)
niin kasvatuskeinoksi vaatimista ja vaatimista. (Toki niin että joku järki hommassa säilyy.)
Lapsi on ajoissa ja vaikka puoliväkisin saatava kohtaamaan rajansa ja tajuamaan, että asioiden saavuttamiseksi pitää painaa duunia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pärjäät helpoissa jutuissa vähällä vaivalla, mutta vaikeammissa pitäisi tehdä töitä, etkä halua sitä. Olet kuitenkin tottunut menestymään (ala-asteella?) ja siitä on tullut osa isentiteettiäsi. Kun et halua tehdä töitä etkä epäonnistua, pysyttelet asioissa, jotka jo osaat.
Tavallaan olet alisuoriutuja, mutta sen ajava syy on laiskuus eikä epävarmuus omist kyvyistä.
En siis kuvittele olevani mikään Einstein, kuten ehkä ekasta viestistäni saattoi ymmärtää. Kuitenkin tiedän, että olen jättänyt suuren osan kyvyistäni käyttämättä.
Työnteossa olen hurjan ahkera, joten en luojan kiitos ihan läpeensä laiska ole! Varmaan on kyse jostain "henkisestä" laiskuudesta, vaikkei sen myöntäminen itselle kovin mairittelevaa olekaan.
Miten helkutissa saan tuon pojan eri raiteille?!
niin kasvatuskeinoksi vaatimista ja vaatimista. (Toki niin että joku järki hommassa säilyy.)
Lapsi on ajoissa ja vaikka puoliväkisin saatava kohtaamaan rajansa ja tajuamaan, että asioiden saavuttamiseksi pitää painaa duunia.
mutta heti tuntuu, että jos vaatii lapselta liikaa, se saa jonkun trauman..,.huokaus. Olen kyllä jo sen linjan ottanut, että vaadin huomattavasti enemmän kuin itseltäni on vaadittu. Rajanveto on vaan hurjan vaikeaa!!
että miten tästä saisi itsensä vielä näi "vanhoilla päivillään" koulittua pois?
Tarttisin varmaan jonkun elämäntaitovalmentajan potkimaan perseelle...ei näillä tuloilla, hyödynsinhän loistavat lukiopaperini menemällä amikseen...
Pärjäät helpoissa jutuissa vähällä vaivalla, mutta vaikeammissa pitäisi tehdä töitä, etkä halua sitä. Olet kuitenkin tottunut menestymään (ala-asteella?) ja siitä on tullut osa isentiteettiäsi. Kun et halua tehdä töitä etkä epäonnistua, pysyttelet asioissa, jotka jo osaat.
Tavallaan olet alisuoriutuja, mutta sen ajava syy on laiskuus eikä epävarmuus omist kyvyistä.