Mistä tietää pitääkö erota :(

läheisriippuvuus. Sitä ei oikein itse tiedä olevansa läheisriippuvainen. Ja varsinkin, jos puolisolla on narsistisia piirteitä, niin sitä ajattelee itse olevansa hullu ja epäilee tunteita.



Siinä mielessä minä liputan tunteiden kuuntelemisen puolesta: jos miehen teot TUNTUVAT ahdistavilta, niin kyse voi olla siitä, että hän ylittää minun rajani koko ajan. äheisriippuvainen ei kykene huomaamaan, että rajat ylitetään, tilanne vain ahdistaa.

t. juuri eronnut

Miksi ihmeessä ei voisi hakea ulkopuolista apua?



Saisit pohdintapohjaa tuolle anteeksi antamiselle.



Suhde on aina kahden kauppa, ei kannata lähteä siltä pohjalta että toisen pitää muuttua.



Luottamus pitää perustua sille että on itse sinut asioiden kanssa ja sitten ottaa sen riskin että menee päin pyllyä. Ei elämästä koskaan tiedä, mistään ei saa takuita.



Mutta suosittelisin avun hakemista, olisi parempi pohja sille jos mietitte jatkoa. Ulkopuolinen näkee asiat aina puolueettomasti ja etäisyyden päästä ja osaisi sanoa ehkä jotain rakentavampaa kuin av:n aina on hyvä syy erota-mammat.

Meillä oli vuosia sitten sellainen tilanne, että halusimme erota, sekä minä että mieheni, emmekä olisi halunneet olla keskenämme enää missään tekemisissä. Meillä vain sattui olemaan yhteinen lapsi, ja sen sentään saimme sovittua, että lähdemme pariterapiaan tarkoituksena opetella keino kommunikoida keskenämme siten, että lapsen asiat saadaan sovittua ja hoidettua jatkossa ilman jatkuvaa riitaa. Terapian aikana mies totesikin yhtäkkiä, ettei hän haluakaan erota, vaan on tajunnut uudestaan ne syyt, miksi alunperinkin halusi olla minun kanssani. Mä en ollut vielä siinä pisteessä, mutta halusin jatkaa terapiaa ja muuttaa näkökulmaa siihen suuntaan, voisinko minäkin nähdä ne samat syyt, ja mitä kaikkea pitäisi tapahtua ja olla toisin kuin ennen, jotta voisimme jatkaa avioliittoa. Se pelasti meidän liittomme, eikä tämä ole mitään päivästä toiseen sinnittelyä.



Teillä voi terapia johtaa toiseen lopputulokseen, antaa sen viimeisen varmistuksen. Meidän kanssa toiminut terapeutti sanoi, että hänen mielestään pariterapian pitäisi olla pakollinen kaikille eroaville (ellei kyseessä on henkinen/fyysinen väkivalta), varsinkin jos perheessä on lapsia.

Näinhän se on että koskaan et saa mitään takuita kun päädyt johonkin ratkaisuun, mikä sitten onkaan. Mulla on useampi tuttu jotka jarruttelevat jatkuvasti mua. Sanovat että älä vain kiirehdi, toiset jopa suoraan että älä nyt vaan mene sen "hullun" luokse takaisin. Että ei se tavoistaan eroon pääse jne. Tiedän että eihän toiset päätä mitä teen elämässäni mutta toki pistää miettimään että pitäisikö tosiaan yrittää unohtaa koko mies. Että onko se tosiaan joku narsisti, sairaalloisen mustasukkainen, ja jotain muuta vielä mitä en edes ole tajunnut, ymmärtänyt?



Olen miettinyt tota terapiassa käymistä. Itse tarvitsen sitä että pääsen näistä ikävistä asioista yli. Se että mies alkaa yksin käymään niin antaa minulle jotain "turvaa" mutta enhän tiedä että mitä hän kertoo meistä, suhteestamme ja itsestään? Mitä jos niistä keskusteluista ei ole mitään hyötyä suhteemme kannalta? Näkeekö terapeutti, osaako tonkia ne oikeat asiat ulos ihmisestä niin että jonkinlaista tervehtymistä voisi alkaa tapahtua? Mies myöntää että on toiminut erittäin väärin mutta ei kuitenkaan myönnä eikä usko että hänessä on mitään isompaa "vikaa". Että asia, tapahtuneet pitäisi vain unohtaa ja jatkaa eteenpäin. Hän ainakin on jo lähes unohtanut kaiken? Itse en vain pysty uskomaan häntä, luottamaan. Luulen vain että hän esittää minulle tällä hetkellä jotain mitä ei oikeasti ole. Näyttää vain niitä hyviä puoliaan että saisi minut takaisin? Tai sitten hän on tosiaan tajunnut virheensä eikä enää toimi niin kuin ennen?



Tämä nyt on tämmöstä sekavaa tekstiä kun en haluaisi kertoa tarkemmin taustoja. Jos jollain jotain ajatuksia vielä tulee niin otan mitä vain vastauksia, neuvoja vastaan!





ap