Lue keskustelun säännöt.
Gallup: Kuinka moni eronnut esikoisen vauvavuoden aikana
09.09.2011 |
Eli kuinka moni on eronnut esikoisen saatuaan ekan vuoden aikana? Ja mikä oli syy?
Meillä 4,5 kk vauva ja vaikka vauva on normaali niin liittomme vetelee viimeisiään. Taustaksi, että vauva oli harkittu ja erittäin toivottu ja odotettu ja ikää molemmilla yli 30v.
Kommentit (10)
Yhdessä ollaan ja onnellisia, viikko oltiin yhdessä ennen kuin tulin raskaaksi eli yllätys siis ja vauva on vuoden. Meillä ei varmaan siksi ole vauvasta mitään suurempaa kriisiä tullut kun se tuli niin heti ja yllättäen että meillä ei tavallaan ollut arkea kahdestaan ilman vauvaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erottiin miehen kanssa kun vauvamme oli 10kk.
Syy oli se että paloin loppuun. Mies ei kauheasti auttanut ja vaati ihan liikaa. Piti olla nätimpi ja tiukempu heti synnytyksen jälkeen, joka päivä piti imuroida, suuttui jos en saanut vauvaa hiljaiseksi yöllä. Aloin vaan itkemään ja vihaamaan miestäni. Häne ei raskausaikana ollut niin paha, jotenkin lapsi ja yö valvominen otti niin päähän, että purki sen minuun. Koitin kaikki toteuttaa, mutta aina sain haukut kun en voinut.
Imetyksen aikana olin niin herkkä etten uskaltanut sanoa vastaan.
Tälläisistä tulee aina mieleen että parisuhde ei kovin vakaalla pohjalla ole alun perinkään ollut ja vauva on tehty liian nopeasti. Jos näin ei olisi niin miten jumalauta voisi yhtäkkiä puoliso muuttua täysin tuntemattomaksi?? Eli alun perinkään ei ole tunnettu toista tarpeeksi ja keskustelu asioista riittävästi.
Tiedän pari tälläistä tapausta.
Yhdellä on kolmas lapsi tulossa ja ovat jo eronneet miehen kanssa (kaikilla kolmella lapsella siis eri isä) raskausaikana. Edellisten kanssa ovat eronneet suurinpiirtein viikko ristiäisten jälkeen.
Olen utelias, lisää omakohtaisia kokemuksia.
Minua viisaammat ja vanhemmat ihmiset neuvoivat, että vauva-aikana ei kannata tehdä suuria päätöksiä parisuhdeasioissa.
Niin se suhde ja elämä vaan parantui, kun vauva alkoi olla 10-12 kk.
Jos on väkivaltaa, alkoholismia, huumeita tai uskottomuutta niin voi tietysti erota ja kannattaakin, mutta jos ei ole mitään näistä niin ei kannata erota sillä vauvan syntymä on iso rasite suhteelle, ja kun vauvavuoden kriisistä pääsee yli niin suhde kestää jatkossa miltei mitä vaan.
Tietysti väsymys, vastuu uudesta ihmisestä, stressi, kenties seksittömyys, oman ja yhteisen ajan puute, mahdolliset talousvaikeudet jne rasittaa parisuhdetta kovasti. Ei silti kannata heti ensimmäisenä olla luovuttamassa ja eroamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva 3kk, todella helppo ja nukkuu yönsä kiitettävästi.
Vauvan kanssa pärjään, mutta mulla ei enää riitä ymmärrystä miehelle yhtään.
Seksiä en saanut kun olin vatsa pystyssä, ja nyt kun voisin taas välillä olla kiinnostunut, niin mies on lopettanut kokonaan fyysisen lähestymisen. Halailen sitä sen verran kuin itsellä fiiliksiä on, mutta eipä se juuri vastaa hellyydenosoituksiin.
Nyt se on ilmeisesti tästä kaikesta masentunut, ja mua ei enää kauheasti kiinnosta. Jos ihminen ei osaa toimia silloin kun toiminnan aika on, nin ei kai ole ihmekään että monet asiat kaatuvat sitten niskaan yhtäaikaa. Kuten esim. parisuhde.
mutta tätä menoa hyvin nopeasti... Meillä 5kk vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tahdonvoimaa löydy arjen pyörittämisessä? Olitte vuosia tottuneita olemaan kahden ja tekemään mitä lystää, ja nyt sitten vauvan myötä kaikki "häiriintyi"? Vai onko pettämistä?
En oikein ymmärrä näitä vauva-ajan eroja...
mutta tätä menoa hyvin nopeasti... Meillä 5kk vauva.
Mikä siinä sitten tulee? Tietysti jokaisella parilla omat juttunsa mutta jos ihan yleistäen mietitään niin mistä ero johtuu tossa tilanteessa?
Ei mitään pettämisiä, alkoholismia, väkivaltaa tms. Ihan tavallisia pareja joilla tavallinen lapsi.
Onko se elämänmuutos niin iso ylläri vai arki niin kaameeta vai mikä mättää? Eikö vois puolisot hetken aikaa kestää kaikenlaista epämukavuutta ja sitten miettiä vaikka vuoden kuluttua että mikä tilanne oikeesti on. Että siinä aluksi kun on väsymystä ja muuta niin antais asioitten olla vaan, sinnittelis päivän kerrallaan. Normaalia aikuisten toimintaa, toisten huomioimista mutta ei mitään elämän huippukokemuksia, jos se vauva-arki nyt sattuu olemaan rankkaa niin se on vain yks vaihe elämässä.
Erikseen on tietenkin kaikki kohtuuttomuudet, mutta niinku alussa sanoin, ihan jos semmosta tavallista perhettä ajatellaan.
Kolme lasta on meillä. Elämä millon milläkin tolalla ollut.
Eli harkinnassa täälläkin... Kai se on se miten roolit IHAN OIKEASTI muuttuvat täysin vanhemmuuden myötä, yhtäkkiä sitä näkeekin miehen vain lapsensa isänä, itsellä omat äitiyden taakat niskassa. Vaikka kuinka olisi valmistautunut, ei sitä voi etukäteen tietää miltä sitten tuntuu ja miten kaikki sujuu ja miten elämä oikeasti muuttuu ihan täysin. Voi olla, että toinen ei esim. pidä sovituista arkisuunnitelmista yhtään kiinni ja toinen väsyy.