Kenellekään käynyt lapsuudenperheessä niin, että harrastuksia

muutama harrastus. Tai siis jouduttu kieltämään.

Asuimme maalla ja haluamani jumppaharrastus oli kaupungissa 30 km päässä, ei ollut taloudellisia resursseja kuskata mua sinne ja oli myös kallis osallistumismaksu.



Onneksi oli ilmaisia kivoja harrastuksia tarjolla kotikunnassakin.

Omilla lapsilla ollut hieman sama tilanne. Ei ole varaa ollut kaikkiin kivoihin juttuihin aina. Nyt kun talolaina on maksettu, on ollut varaa kalliimpiinkin harrastuksiin.

tarpeeksi liikkumaan ja urheilemaan.



Hölmöintä tässä on se, että isäni oli kova penkkiurheilija ja urheillut itsekin nuorempana. hän ihaili aina kovasti esim. yleisurheilua. Ja seurasikin sitä kovasti ja seurasi esim. paikkakunnan nuortenkin kehittymistä, siis jossain piiritasolla.



Silti ei koskaan vienyt mua harrastamaan vaikka sitten sitä yleisurheilua. Mua kyllä vietiin uimaan ja kävin jossain jumpassa, mutta ikinä ei ohjattu mihinkään urheiluseuraan minkään lajin pariin.



Asuttiin vielä paikkakunnalla, jossa olisi hyvin voinut kulkea pyörällä harjoituksiin eli ei olisi harrastaminen vaatinut juuri mitään vanhemmilta.



Isäni oli aina sitä mieltä, että esim. aerobic tunnista on turha maksaa, koska ulkona voi juosta ja hiihtää ihan ilmaiseksi.



Tämä harmittaa!

kiellettiin harrastukset.

Se on ainakin se virallinen (näin jälkeenpäin kerrottu) selitys.

Silloin kun olin lapsi ja olisin halunnut harrastaa esim. balettia tai viulunsoittoa, minulle sanottiin "ei sinusta ole semmoiseen, et sinä osaa" :(

Yksi harrastus minulla sentään oli. Joku käsityöpiiperrysjuttu, jota äitini olisi itse halunnut harrastaa :/



Nyt olen alkanut miettimään, voisinkohan vielä aikuisena oppia soittamaan viulua. Balettiin minusta ei enää ole (reuman takia).

kunhan se ei maksanut mitään ja hoisi itse itsensä sinne.

meilläkin rajoitti. Minua ei myöskään tuettu harrastuksissa lainkaan. Jälkikäteen olen olut vähän katkera, kun minua ei koskaan viety tai saateltu harrastuksiin eikä tultu pelejä katsomaan.

Kannustettiin kyllä liikkumaan. Ei minulla ole mitään katkeruutta, päin vastoin. Olen onnellinen siitä, että olen pystynyt pitämään itseni hyvässä kunnossa halvalla enkä ole koskaan oppinut kulkemaan autolla lyhyitä matkoja, vaikka nyt siihen mahdollisuus onkin.

sai harrastaa jos tosiaan oli ilmaista ja itse pääsi kulkemaan. veljeni harrasti jääkiekkoa vaikka se maksoikin. en tiedä miksi häntä tuettiin(ainoa poika?)

mistään en silti jäänyt paitsi.asuin pienellä paikkakunnalla ja ei ollut edes kovin montaa vaihtoehtoa mitä harrastaisi.

Rahasta se ei ollut kiinni, vaan äitini oli sitä mieltä, että minulla ei ollut kykyjä. Jos monet vanhemmat kuvittelevat lastensa olevan jonkinlaisia ihmeyksilöitä taidoiltaan niin minun äitini oli täysin päinvastainen. En ollut hänen mielestään hyvä missään ja sellaistahan missä ei ole hyvä ei siis kannattanut harrastaakaan. Luojan kiitos, olen aikuisena päässyt yli tuosta ja nykyisin harrastan moniakin sellaisia asioita, joita silloin "ei kannattanut" alkaa harrastaa.

Ensin asuimme lähellä ja kulkeminen onnistui, mutta kauemmas muutettua olisi pitänyt osata itse kulkea bussilla. Tokaluokkalaisena. Koulukin oli kaukana, mutta eri suunnassa, se jännitys oli ihan tarpeeksi, kun oli pakollinen.

Mitään ohjattua ei olisi saanut harrastaa, kun ympärillä sentään on metsiä. Niin sitä kuule ennenvanhaankin hiihdettiin kouluun läpi metsän kesät talvet. Ja yökaudet kannettiin vettä lehmille lähteeltä. Ei siinä kuule tarvittu jumppatunteja ja kaikenmaailman airopikkejä!



Sama mies jaksoi ihaillen puhua naapureiden lapsista jotka niin omistautuneesti harrastivat omia lajejaan ja niissä sijoittuivatkin. (ja jätti kokonaan huomioimatta sen että näiden vahmennat tukivat ja kuljettivat). Omien lasten toiveille tuhahti halveksivasti. -Ja kiilasi äidin autoa tien sivuun kun äiti kiellosta huolimatta yritti jotakin harrastusta tukea.



Sekopää muutenkin.

Asuttiin syrjäkylällä, ei autoa. Äitini leski, oikeasti köyhiä oltiin. Siihen aikaan ylpeys esti sosiaalituen ottamisen vaikka takuulla olisimme sitä saaneet juuri vaikka harrastustoimintaan !



Ei sisävessoja, pyykit pestiin saunassa pulsaattorikoneella, kantoveden turvin. Muutama lehmänkanttura, lesken- ja puoliorvoneläke takasi minimitoimeentulon köyhyysrajan alapuolella.



Heti menin kesätöihin seurakunnan leireille isoseksi, srk järjesti kyydit tuolloin. Mansikkapellolla olin kesät Suonenjoella yms. Näin tienasin rahani lukion kirjoihin ja hiukan asiallisempiin vaatteisiin.



Harrastuksiin ei ollut rahaa eikä kyytejä. Isompaan kaupunkiin matkaa 30 km ja bussipysäkille olisin voinut mennä mutta ei ollut yksinkertaisesti varaa bussilippuihin, harrastusmaksuista puhumattakaan.



Metsissä kuljeskelin ja tosiaan ruumiillista työtä oli päivittäin. Tosin oman motoriikkani kehittymisen yms. vuoksi olisi varmasti ollut asiallista saada ohjattua liikuntaa. Olin aina koulussa kömpelöin liikunnassa ja se kuuluisa viimeinen joka joukkuisiin valittiin !



Tämä siis 1980-luvulla...



Jestas mitä aikaa, näin jälkeenpäin ajateltuna! Kotini oli rakastava ja turvallinen ja edelleenkin nautin, kun saan pestä pyykkiä automaattikoneella, on sisävessa ja suihku josta murrosikäisenä vain haaveilin...



Omilla lapsillani on aivan eri lähtökohdat harrastuksiin.

sanottiin aika usein, että 'ethän nyt Sinä..' Hiihtää olisi kyllä saanut ja hiihdinkin, mutta piru vieköön, kun kerran sukulaistädille kerroin olevani siinä hiihdossa aika hyvä. Enhän minä nyt mitään ollut, sukulaistyttö oli paljon parempi. Ja tasan ei viety minnekään. Ja olen kyllä vähän katkera.

ulkovessa, vanhemmat alkoholisoitunet ja talo täynnä lapsia, minä vanhin. Ei siinä harrastuksista puhuttu... meillä oli iso piha ja harrustuksena oli puihin kiipeily.



Myöhemmin, siinä 9-10 vuotiaana menin partioon ja johonkin tyttöjen kerhoon.



Myöhemmin tulikin mahdollisuusksia muuton vuoksi harrastaa yleisurheilua, pianonsoittoa. Tämä siis sijoittamiseni jälkeen.

meilläkään olisi saanut mitään harrastaa, mikä maksaa tai mihin vanhemmat olisivat joutuneet kuskaamaan.



Olisin halunnut soittaa pianoa, mutta eihän kuulemma ennenkään ole missään pianotunneilla käyty. Jne jne.



Aion vielä näin aikuisena mennä, se on mulla haaveissa.

Ilmaisissta tyttökerhoissa ja koulun kuorossa sitten sain harrastaa.



Yhtenä vuonna sain käydä tenniksen alkeiskurssin, mutta koko ajan siitäkin huomauteltiin, että maksaa ja miten sitä ei kannata jatkaa jne. Ei siinä sitten ollut kovasti motivaatiota oppia.



Omia lapsiani kuskaan harrastuksiin. Vanhimmalla 5-vuotiaalla on jo kaksi harrastusta talvisin ja yksi kesäisin. Mietin tähän vielä kolmatta, mutta taidan odottaa, että lopettaa toisen talviharrastuksensa (ei halua jatkaa sitä). Kuskaan siis näihin harrastuksiin ja olen muutenkin aktiivinen niiden suhteen. Saa tulevaisuudessakin harrastaa lähes kaikkea, mitä haluaa. Rahaa ei meilläkään ole paljoa, mutta lasten harrastukset menevät todellakin aikuisten harrastusten ohi.

Ja nuorempana olin siinä keskimääräisesti hiukan luokkakavereita parempi. Opettajat eivät koskaan kehuneet eikä kukaan kannustanut. Sukulaiset käskivät harrastaa jotain järkevää ja hyödyllistä. Serkku katseli pitkin nenänvartta ja kysyi, miksi teen tuollaista, kun siitä ei ole mitään hyötyä?



Nykyisin avopuolisoni muistaa usein (netissä, ei "livenä") haukkua sitä ja tätä pientä ja sanoa, kuinka vihaa sitä ja tätä hahmoani jne.



Okei, en ehkä ole kovin kummoinen piirtäjä, mutta nautin siitä kuitenkin. Hiukan kyllä **tuttaa saada koko ajan haukkuja siitä että en harrasta mitään "normaalia" kuten zumbaa ja 'airopikkiä' En vain nauti niistä. :(

Puhumattakaan että olsi viety. Mutta en mä siitä ole katkera, se ei silloin ollut ollenkaan pinnalla. Harrastaa sai, jos itse sen hoiti ja niin tekivät muutkin. Ainoastaan joillain vanhemmat ohajsi lapset soittamaan jotain instrumenttiä, siinä se.

Yleisurheilu ja jalkapallo oli ehdoton ei. Tanssi ja pianonsoitto oli taas ok. Sain pianon ja tanssivarusteetkin oli viimeisen päälle.



Meidän lapsien "sivistämiseen" laitettiin rutkasti rahaa, eli kielikurssit, tiedekerhot ja muu sivistävä/kehittävä oli suotavaa. Mielestäni hieman hassua, koska äidilläni ei ole edes lopputodistusta peruskoulusta ja isän koulutus taitaa olla mekaanikko. (Työelämässä kuitenkin pärjänneet loistavasti.)