Mitä teillä on tänään päivälliseksi?
Kommentit (20)
on kasvismakaroonilaatikkoa. Loput pakkaseen, yritän vähän tehdä ruokaa varalle ennen synnytystä.
Sipulia, valkosipulia, porkkanaa, perunaa, kaalinloppuja. Viimeistelen valkosipulituorejuustolla. Nam.
lisukkeena.
Pataan pistän palsternakkaa, punajuuren lehtiruoteja, porkkanaa ja sipulia reilusti joukkoon.
Koko perhe vihaa sieniä. Saatiin anopilta ja tehtiin nyt sitten kermainen kastike. Hyi että, yritettiin syödä eilen. Ei uppoa millään. Kivahan tässä on opettaa lapsille, että "kaikkea pitää maistaa", kun tilattiin miehen kanssa pizzat iltapalaksi..
porkkana- ja kurkkutikkuja ja minitomaatteja.
Nakkikeittoa ja itsetehtyjä karjalanpiirakoita.
Jälkkäriksi marjarahkaa. Vaahdotettua rasvatonta maitoa eikä kermaa rahkan sekaa. Hieman mansikkahunajaa makeutukseksi. Marjat itse poimittuja.
En jaksa laittaa mitään, syöjinä minä ja kaksi lasta.
porkkana- ja kurkkutikkuja ja minitomaatteja. Nakkikeittoa ja itsetehtyjä karjalanpiirakoita. Jälkkäriksi marjarahkaa. Vaahdotettua rasvatonta maitoa eikä kermaa rahkan sekaa. Hieman mansikkahunajaa makeutukseksi. Marjat itse poimittuja.

suomalaisempaa ruokaa olla yök!
Valkosipulilla ja hunajalla maustettuja uunijuureksia (peruna, porkkana, bataatti ja kaskinauris) ja aurajuusto-kerma-kanttarellikastike. Punaviiniä.
Jälkkäriksi eilisiä vohveleita itsetehdyllä omena-inkiväärihillolla.
Etenkin noi juurekset on helppoja, halpoja ja hyviä. Kastikkeksi passaa vaikka maustettu kermaviili.
No ei voisi.
No ei voisi.
No ei voisi.
No ei voisi.
puolukalla ja punajuurisalaatilla.
Koko perhe vihaa sieniä. Saatiin anopilta ja tehtiin nyt sitten kermainen kastike. Hyi että, yritettiin syödä eilen. Ei uppoa millään. Kivahan tässä on opettaa lapsille, että "kaikkea pitää maistaa", kun tilattiin miehen kanssa pizzat iltapalaksi..
ruokaa, jota kaikki inhoaa??
Olisit vaikka antanut sienet naapurille tai jollekin tutulle.
en tiedä vielä missä muodossa potut... Lisäksi kreikkalaista salaattia :)
Koko perhe vihaa sieniä. Saatiin anopilta ja tehtiin nyt sitten kermainen kastike. Hyi että, yritettiin syödä eilen. Ei uppoa millään. Kivahan tässä on opettaa lapsille, että "kaikkea pitää maistaa", kun tilattiin miehen kanssa pizzat iltapalaksi..
ruokaa, jota kaikki inhoaa??Olisit vaikka antanut sienet naapurille tai jollekin tutulle.
En tee enää. Ihan turha kiusata lapsia jatkossa.

ja vihersalaattia, kurkulla, tomaatilla, ananaksella. Ruisleipää ja maitoa myös.