Mulla on isokokoinen tyttö enkä häpeä enkä kiertele asiaa.

Ehkä se jossain varakkaammissa perheissä oli noin, mutta ei suinkaan sodan runtelemassa pohjoisessa. Ei siellä ollut varaa syödä kuin kurrista hapatettua piimää - voi piti myydä - ja kaloistakin myytiin muikut, siiat ja muut arvokalat.

Ennen sotaa ei ollut paljon paremmin, sillä luontaistaloudessa elettiin. Poroa, kalaa ja lintuja oli, lukuisista höyhenpatjoista päätellen. Viljaviljely oli luojassaan niillä seuduilla ja joskus saatiin ohrarieskaa, joskus taas ei.

Silavan syönti edellytti sikojen pitämistä, ja ne taas vaativat syödäkseen viljaa. Sitä meillä ei elukoille asti ole juuri piisannut, eli sikoja ei tietääkseni ole koskaan ollut, vaan heinillä, lehdeksillä ja sellaisilla ruokittuja lehmiä, lampaita, poroja ja hevosia kulkuneuvona. Niistä ei kovin pulskasti ole silavaa irronnut.

Se on vaan luonnonvalintaa, että muinaisina nälkävuosina ja monina muinakin on selvinneet hengissä ne, jotka ovat onnistuneet parhaiten ruokaa hankkimaan, tai sitten hyödyntämään vähänkin ruuan tehokkaammin.

vedettiin silavaa limpun päälle yms. Mun isoäidin lapsuudenperhe oli varsin pulska viljelijäperhe, lehmistä sai kermaa ja possuista fläskiä.

sinä olet tehnyt lapsestasi ison tarjoamalla vääränlaista ravintoa.

Miten selitätte sen, että jo viime vuosisadan alkupuolella on ainakin valokuvien perusteella ollut olemassa huomattavan lihavia ihmisiä? Ei silloin ollut nykyisiä herkkuja, eikä tavallisilla maalaisemännillä ollut varaa edes itse syödä voita ja kermaa, eikä sokeria. Hyötyliikuntaa tuli ilmeisesti aika riittävästi olosuhteitten pakosta, kun ei piikaa ollut kuin ehkä lapsivuodeaikaan.

Heidän aineenvaihduntasairauksistaan ei kukaan tiedä, mutta noin 80-vuotiaksi elivät, mutta ei ainakaan kortisonilääkitystä ollut.