Mies laittoi eilen illalla viestin
Meillä oli iso riita viikko sitten jonka päätteeksi mies lähti isänsä tyhjilleen olevaan taloon "vähäksi aikaa miettimään". Saatiin puhuttua ja sovittua, ja mies sanoi että tulee nyt tänään kotiin. Olen ihan satavarma, että sanoi näin.
Myöhään eilen illalla sitten mies laittoikin viestiä, että olikin ajatellut muutamaa viikkoa, siis asustaa siellä yksinään. Ei vastannut enää puhelimeen eikä viestiini.
Tää riita alkoi osittain siitä kun mies yleensä aina jättää mut kaikesta ulkopuolelle ja tivasin sitä, samalla riitelimme myös siitä kun olen yksin koko aika. Työ on miehelle kaikki kaikessa niin siellä töissä kuin jatkuen kotonakin. Kun kysyin milloin mulle liikenisi aikaa niin suuttui ja lähti.
En nyt ihan oikeasti tiedä kuinka suhtautua tuollaiseen päätökseensä. Mitä jos minä lähtisin tästä määrittelemättömäksi ajaksi "miettimään" ja ilmoittaisin jos ilmoittaisin? Ihan kuin mulla ei olisi muutenkin tarpeeksi paha olo siitä riidasta.
Kommentit (3)
a)mies ei todella arvosta sinua, käyttäytyy niinkuin sinua ei tarvitsisi ottaa huomioon mitenkään.
b) mies varmasti tietää että odotat häntä kotiin (!). Normaalia, ihan kuka tahansa täyspäinen tietää että jos parisuhteesta ottaa hatkat niin kyllä sitä lähtenyttä kaivataan ja odotetaan. Mielestäni tuo on aika sadistista. Mies selvästi haluaa hallita sinua viimeiseen asti tehden temppuja ja tietäen että odotat häntä kovasti kotiin siitä huolimatta.
Mies on nyt parisuhteessa tehnyt hyvin yksipuolisen päätöksen.
Joko hän haluaa erota, johon hänellä on oikeus mutta sitten se kannattaisi hoitaa aivan toisella tavalla tai sitten hän tekee kaiken tämän sinun kiusaksesi.
Aion tehdä noin kuin ensimmäinen vastaaja neuvoi, vaikka kuin tekisi hankalaa ja tiukkaa. Olet ihan oikeassa
Tuohan on jo tosi törkeästi tehty. Ei riitaa voi sopia niin, että jatkaa samaa toimintaansa, josta riita sai alkunsakin.
Suosittelen, että et soita etkä laita tekstiviestejä etkä vastaa miehesi soittoihin etkä miehesi tekstiviesteihin. Sinun on otettava nyt tämä homma haltuun eikä toisinpäin. Nyt sinä kontrolloit, mitä teidän suhteessanne tapahtuu.
Keksi itsellesi puuhaa ja menoa nyt koko viikolle. Yhtäkään iltaa et ole kotona. Käy ystävillä, elokuvissa, kampaajalla, kasvohoidossa, shoppailemassa jne. Älä millään tasolla reagoi miehen yrityksiin ottaa yhteyttä, ja jos hän ei edes yritä, älä sinäkään yritä. Tästä näet, miten paljon miehesi kaipaa sinua ja seuraasi.
Olet miehelle itsestäänselvyys. Otapa tämä oikeus häneltä pois. Jaalatosissasi miettiä, onko kenelläkään oikeutta arvostaa sinua noin vähän.