Great. Taisin pilata suhteeni anoppiin lopullisesti. Avauduin hänelle
tänään.
Mieheni on ollut nyt parin viikon työkomennuksella toisella paikkakunnalla. Meillä on pienet lapset (pienimmällä ikää 5kk). Univelkaa on paljon ja olen ollut aika lyhytpinnainen, ärtynyt...
Anoppi asuu 5km päässä ja tuli tänään käymään. Erehdyin avautumaan, että harmittaa kun miehen piti vaihtaa entisestä hyvästä työpaikasta tähän uuteen, jossa pitää olla niin kaukana perheestä. Anoppi sitten jotenkin puolusteli poikaansa, eikä osoittanut empatiaa mua kohtaan. Ei varmaan tarkottanu mitään pahaa, mutta... Ärsyttää, kun AINA puolustaa poikaansa.
Kilahdin. Hetken kuluttua aloin tivata anopilta, opettiko hän miehelleni koskaan mitään kotitöitä, kuten miehen siskolle. Että mieheni ei osaa edes ripulipaskoja pestä vessanpöntön reunoilta. Anoppi sanoi, että ei heillä opetettu pojalle kotitöitä, koska hän eli anoppi oli kotiäitinä ja siivosi.
No, sitten aloin avautua toisesta aiheesta.. Anoppi on aina ohimennen maininnut, että hänestä ei ole hyvä, että lasten nähden riidellään.. ja minulle on huomautellut, jos olen ollut joskus pinna tiukalla ja esim. kireä äänensävy. On varoitellut, että hermostuminen tarttuu lapsiin. Ennen aina nyökyttelin enkä sanonut mitään takaisin.
Aloin sitten avautua, että kuule, en usko siitä olevan haittaa, jos lapset joskus näkee ja kuulee erimielisyyksiä vanhempien välillä.. että ei sekään ole hyvä, että ei näe mitään mallia, mieheni pelkää riitoja ja mieluummin vaikka valehtelee ettei tule riitaa.
Ja tästäkös anoppi suuttui. Sanoi, että hänellä on 30 vuotta enemmän elämänkokemusta ja hän tietää kyllä.. ja että "senkus sinä riitele ja huuda" ja blaablaa...
Jonkunlaiseen "muodolliseen" sopuun päästiin, mutta kyllä tuntuu nyt, että suhde tais kärsiä aika pahasti. Jepjep.
Kommentit (74)
on anoppi vittumainen ihminen yksipuolisesti.
Jos miniä sanoo hankalasti, se on riita ja riidassa on aina 2 jäsentä ja se meinaa sitä, että anoppi on vittumainen ihminen, koska muuten miniän ei olisi tarvinnut sanoa ilkeästi.
Ei ihme, että tyttöjen perheet ja lapset on mummille aina paljon tärkeämpiä ja heille tarjotaan enemmän apua.
Ovat jo niin vanhoja ja eri aikakaudelta etteivät ymmärrä.
Lähetä anopille tekstiviesti, jossa pyydät anteeksi ja kerrot, että kyse ei ole ollenkaan anopista vaan väsymyksestäsi, joka johtuu univelasta. Pyydä, että anoppi unohtaa koko jutun.
Jos anoppi ei sillä elämänkokemuksella tajua, että väsymyksestä purit kaiken hänen niskaansa, niin on kyllä kumma.
Koita vaan jatkaa normaalisti eteenpäin, kyllä se siitä.
vaikuttaa siltä, että teillä on kovin luottamukselliset välit. Meillä anoppi karttaa minua ja jauhaa aina vain jotain small talkia. Tämä on kaukana normaalista... Lapset ei kyllä todellakaan mene rikki riitelystä, ellei ole jatkuvaa.
mitäs miniän jaksamisesta kun oma poika vain saa porskuttaa. Ei sulla ole mitään anteeksipyydettävää. Jos anoppi ei ymmärrä, että sä saatat olla väsynyt niin ei voi mitään. Olkoon vain sitä elämänkokemusta vaikka miten paljon, niin se ei oikeuta niitä neuvoja jakelemaan toisille.
eli valitti sitä, että mies ei tee sitä ja tätä, että vaihtoi (hyväpalkkaiseen) tehtävään 30 km päähän kotoa ja työmatkat vievät aikaa, että minä en osannut poikaani kasvattaa ja että olen muutenkin täysin mahdoton.
Totesin, että jos olen kerran olen moinen paska, niin miniä on hyvä ja ryhtyy etsimään uutta kotia. Miehelle ja perheelleen lainaksi annettu 180 000 euroa lankesi samantien. Aikaa maksuun on kaksi viikkoa. Lähtiessäni nappasin naulakosta uudet haalarit ja muistutin, että se äsken haukkumasi paska maksoi nämäkin samoin kuin kuistilla olevat rattaat, jotka nekin taitavat samantien lähteä.
Ei kannata haukkua anoppia, jos on tästä taloudellisesti riippuvainen.
Ovatko he opiskelijoita, työttömiä, vakavasti sairaita vai muuten vaan kelvottomia elättämään itsensä?
Ymmärrän täysin, että hermostuit sinua haukkuvalle miniallesi ja halusit näyttää valtaasi.
Uskomatonta, emme ole koskaan saaneet vanhemmiltamme mitään aikuistuttuamme, mutta he ansaitsevat vanhempina ihmisinä ja kasvattajinamme kunnioituksemme muutenkin.
Kannattaisi lopettaa se kultalusikalla syöttäminen.
eli valitti sitä, että mies ei tee sitä ja tätä, että vaihtoi (hyväpalkkaiseen) tehtävään 30 km päähän kotoa ja työmatkat vievät aikaa, että minä en osannut poikaani kasvattaa ja että olen muutenkin täysin mahdoton.
Totesin, että jos olen kerran olen moinen paska, niin miniä on hyvä ja ryhtyy etsimään uutta kotia. Miehelle ja perheelleen lainaksi annettu 180 000 euroa lankesi samantien. Aikaa maksuun on kaksi viikkoa. Lähtiessäni nappasin naulakosta uudet haalarit ja muistutin, että se äsken haukkumasi paska maksoi nämäkin samoin kuin kuistilla olevat rattaat, jotka nekin taitavat samantien lähteä.
Ei kannata haukkua anoppia, jos on tästä taloudellisesti riippuvainen.
eli valitti sitä, että mies ei tee sitä ja tätä, että vaihtoi (hyväpalkkaiseen) tehtävään 30 km päähän kotoa ja työmatkat vievät aikaa, että minä en osannut poikaani kasvattaa ja että olen muutenkin täysin mahdoton.
Totesin, että jos olen kerran olen moinen paska, niin miniä on hyvä ja ryhtyy etsimään uutta kotia. Miehelle ja perheelleen lainaksi annettu 180 000 euroa lankesi samantien. Aikaa maksuun on kaksi viikkoa. Lähtiessäni nappasin naulakosta uudet haalarit ja muistutin, että se äsken haukkumasi paska maksoi nämäkin samoin kuin kuistilla olevat rattaat, jotka nekin taitavat samantien lähteä.
Ei kannata haukkua anoppia, jos on tästä taloudellisesti riippuvainen.
Eli pitääkö miniän pysyä sulle nöyränä, kun olet tavaraa ostellut? Lapsenlastasi vahingoitit myös kätevästi samalla. Ei se miniä niissä rattaissa kuule istu vaan LAPSI.
Meillä anoppi ja appi ovat lahjoittaneet meille lämmityspuut jo muutaman vuoden ajan, harventavat siis omaa metsää. On meilläkin välillä ollut jotain pientä nokkapokkaa ja asiat selvitetty aina samantien. Eipä tuo anoppi ole koskaan puuta lähtenyt pihasta poiskaan viemään. ;)
Niin...taitaa se oma poikasi tosiaan olla aika saamaton vätys, jos kerran on äidistä taloudellisesti riippuvainen, eikä kotihommat onnistu...
eli valitti sitä, että mies ei tee sitä ja tätä, että vaihtoi (hyväpalkkaiseen) tehtävään 30 km päähän kotoa ja työmatkat vievät aikaa, että minä en osannut poikaani kasvattaa ja että olen muutenkin täysin mahdoton.
Totesin, että jos olen kerran olen moinen paska, niin miniä on hyvä ja ryhtyy etsimään uutta kotia. Miehelle ja perheelleen lainaksi annettu 180 000 euroa lankesi samantien. Aikaa maksuun on kaksi viikkoa. Lähtiessäni nappasin naulakosta uudet haalarit ja muistutin, että se äsken haukkumasi paska maksoi nämäkin samoin kuin kuistilla olevat rattaat, jotka nekin taitavat samantien lähteä.
Ei kannata haukkua anoppia, jos on tästä taloudellisesti riippuvainen.
Aina kannattaa tehdä läheistenkin ihmisten kanssa tehdyistä sopimuksista kirjalliset sopimukset maksuaikoineen kaikkineen. Mutta et voi haalaria viedä mennessäsi, jos se on lapselle ostettu. Ei se enää ole sinun.

Just tällasiten takia en ota mitään suurempaa vastaan lahjana muilta. Ja juuri tällaisen käytöksen takia pysyn myös mahdollisimman kaukaisissa väleissä mieheni suvun kanssa.
pyydä anteeksi. Sano, että arvostat sitä kuinka hän tuli teitä katsomaan. Olet niin väsynyt lasten hoitamisesta ja hemo on kireellä joten kivahdit hänelle syyttä suotta. Kerro, että arvostat kovasti hänen apua, seuraa ja elämänkokemusta. Toivottavsti uskaltaa tulla pian uudestaa.
Että lainataan tollasia summia. Kyllä me ainakin haluamme olla taloudellisesti riippumattomia vanhemmistamme!
Ymmärrän että haukkuminen satuttaa. Varsinkin jos puuttuu kasvatukseen. Yleensä kaikki vanhemmat tekevät parhaansa. Jos arvostelet kasvatusta arvostelet vanhempien lasta, heidän vanhemmuuttaan ja heitä ihmisinä epäkelvoiksi. Liian henkilökohtainen asia puuttua.
Jos miehen tavoissa on jotain huomautettavaa niin koita jutella siitä miehen kanssa. Mies on ainoa joka voi tapojaan enää muuttaa! Ymmärrän senkin että väsyneenä tulee sanottua terävämmin asiat kuin muuten.
kun kuopus oli vauva. Olin ollut pari vkoa yksin kolmen lapsen kanssa, joista yksi oli ekalla, toinen eskarissa ja vauva itki iltaisin 5min-2h. Mies oli siis työmatkalla ollut tuon pari vkoa. Oli tulossa pääsiäinen ja miehellä aikaa olla kotona meidän kanssa. Anoppi pyysi miestä ja isompia lapsia mökille, sovittiin, että ovat yhden yön siellä ja tulevat sitten kotiin, ettei mun tartte olla kaikkia pyhiä yksin vauvan kanssa.
No, kun oli kotiinlähdön aika, anoppi alkoi ruinata ettei lähdetä vielä, kun hän niin tykkäisi olla siellä. Miehessä ei sit ollut miestä sanomaan äidilleen, että nyt lähdetään kotiin. Mä otin aika tavalla itseeni ja suutuin miehelle puhelimessa. Meni hetki ja anoppi soitti ja valitti, että suutuin turhasta. Silloin mulla meni hermot. Sanoin suorat sanat ja kerroin, ettei ole helppoa olla pari vkoa koko ajan yksin vauvan kanssa, joka huutaa iltaisin. Ja öisinkin vauva herätteli paljon eikä nukkunut päivällä pitkiä unia. Mun mielestä suuttumiseni miehelle ei kuulunut anopille yhtään, mutta hän yritti puolustella poikaansa.
Vihdoin anoppi tajusi ja selitteli vaan, että yksinäinen hänkin on yksin pyhinä kotona. Pyysi sitten kyllä anteeksi ja tilanne korjaantui ajan kanssa. Mutta oppi anoppi siinä sen verran, ettei painosta enää miestä. Tosin ei mulla nyt normitilanteessa ole mitään ongelmia olla yksinkään tai lastenkaan kanssa, mutta silloin kyllä kiehui.
eli valitti sitä, että mies ei tee sitä ja tätä, että vaihtoi (hyväpalkkaiseen) tehtävään 30 km päähän kotoa ja työmatkat vievät aikaa, että minä en osannut poikaani kasvattaa ja että olen muutenkin täysin mahdoton.
Totesin, että jos olen kerran olen moinen paska, niin miniä on hyvä ja ryhtyy etsimään uutta kotia. Miehelle ja perheelleen lainaksi annettu 180 000 euroa lankesi samantien. Aikaa maksuun on kaksi viikkoa. Lähtiessäni nappasin naulakosta uudet haalarit ja muistutin, että se äsken haukkumasi paska maksoi nämäkin samoin kuin kuistilla olevat rattaat, jotka nekin taitavat samantien lähteä.
Ei kannata haukkua anoppia, jos on tästä taloudellisesti riippuvainen.
No lähtikö ne rattaat mukaan kans? No saitpa sille miniälle nyt näytettyä kenellä se valta on jopa hänen omassa kodissaan....mä olen sanaton...sä olet sairas ihminen! Riitelet miniän kanssa ja kostat tuhoamalla elämän omalta pojaltasikin sekä lapsenlapselta.( joka muuten on täysin syytön koko touhuun. )
mistä moni puhuu. Ollaan auteltu toisiamme puolin ja toisin, siis meidän perhe anopin perhettä ja toisin päin. Kumpaakaan suuntaan ei ole enemmän kallellaan, eikä olla saatu taloudellista apua.
Mutta tosi kiva kuulla, että ehkä tää ei ole maailmanloppu. Mä olen tuntenut anopin 9v ja aina ollut kiltti hänelle, enkä koskaan ottanut yhteen. Olen vaan järkyttynyt kilahduksestani ja mietin, menikö kaikki pilalle. En edelleenkään pidä anopin asenteesta kaikkiin asioihin, mutten halua menettää häntä elämästämme kuiteskaan.
AP
eli valitti sitä, että mies ei tee sitä ja tätä, että vaihtoi (hyväpalkkaiseen) tehtävään 30 km päähän kotoa ja työmatkat vievät aikaa, että minä en osannut poikaani kasvattaa ja että olen muutenkin täysin mahdoton. Totesin, että jos olen kerran olen moinen paska, niin miniä on hyvä ja ryhtyy etsimään uutta kotia. Miehelle ja perheelleen lainaksi annettu 180 000 euroa lankesi samantien. Aikaa maksuun on kaksi viikkoa. Lähtiessäni nappasin naulakosta uudet haalarit ja muistutin, että se äsken haukkumasi paska maksoi nämäkin samoin kuin kuistilla olevat rattaat, jotka nekin taitavat samantien lähteä. Ei kannata haukkua anoppia, jos on tästä taloudellisesti riippuvainen.
No lähtikö ne rattaat mukaan kans? No saitpa sille miniälle nyt näytettyä kenellä se valta on jopa hänen omassa kodissaan....mä olen sanaton...sä olet sairas ihminen! Riitelet miniän kanssa ja kostat tuhoamalla elämän omalta pojaltasikin sekä lapsenlapselta.( joka muuten on täysin syytön koko touhuun. )
enkä minä ole kenenkään elämää tuhonnut. Opetelkoot asumaan vuokralla, jos minä olen täysin mahdoton. Ehkä miniä voisi vaikka harkita töihinmenoa, jos ei ole varaa rattaisiin ja lasten vaatteisiin.
Eli ei kannata ryhtyä kiukuttelemaan, jos ei osaa kantaa vastuuta sanoistaan. Seuraukset pitää kantaa itse!
eli valitti sitä, että mies ei tee sitä ja tätä, että vaihtoi (hyväpalkkaiseen) tehtävään 30 km päähän kotoa ja työmatkat vievät aikaa, että minä en osannut poikaani kasvattaa ja että olen muutenkin täysin mahdoton. Totesin, että jos olen kerran olen moinen paska, niin miniä on hyvä ja ryhtyy etsimään uutta kotia. Miehelle ja perheelleen lainaksi annettu 180 000 euroa lankesi samantien. Aikaa maksuun on kaksi viikkoa. Lähtiessäni nappasin naulakosta uudet haalarit ja muistutin, että se äsken haukkumasi paska maksoi nämäkin samoin kuin kuistilla olevat rattaat, jotka nekin taitavat samantien lähteä. Ei kannata haukkua anoppia, jos on tästä taloudellisesti riippuvainen.
Aina kannattaa tehdä läheistenkin ihmisten kanssa tehdyistä sopimuksista kirjalliset sopimukset maksuaikoineen kaikkineen. Mutta et voi haalaria viedä mennessäsi, jos se on lapselle ostettu. Ei se enää ole sinun.
ja lapsen haalarin voin varsin hyvin ottaa, koska ei ole olemassa kirjallista dokumenttia siitä, että se ei olisi minun. Ja minulla on maksukuitti.
eli valitti sitä, että mies ei tee sitä ja tätä, että vaihtoi (hyväpalkkaiseen) tehtävään 30 km päähän kotoa ja työmatkat vievät aikaa, että minä en osannut poikaani kasvattaa ja että olen muutenkin täysin mahdoton. Totesin, että jos olen kerran olen moinen paska, niin miniä on hyvä ja ryhtyy etsimään uutta kotia. Miehelle ja perheelleen lainaksi annettu 180 000 euroa lankesi samantien. Aikaa maksuun on kaksi viikkoa. Lähtiessäni nappasin naulakosta uudet haalarit ja muistutin, että se äsken haukkumasi paska maksoi nämäkin samoin kuin kuistilla olevat rattaat, jotka nekin taitavat samantien lähteä. Ei kannata haukkua anoppia, jos on tästä taloudellisesti riippuvainen.
No lähtikö ne rattaat mukaan kans? No saitpa sille miniälle nyt näytettyä kenellä se valta on jopa hänen omassa kodissaan....mä olen sanaton...sä olet sairas ihminen! Riitelet miniän kanssa ja kostat tuhoamalla elämän omalta pojaltasikin sekä lapsenlapselta.( joka muuten on täysin syytön koko touhuun. )
enkä minä ole kenenkään elämää tuhonnut. Opetelkoot asumaan vuokralla, jos minä olen täysin mahdoton. Ehkä miniä voisi vaikka harkita töihinmenoa, jos ei ole varaa rattaisiin ja lasten vaatteisiin.
Eli ei kannata ryhtyä kiukuttelemaan, jos ei osaa kantaa vastuuta sanoistaan. Seuraukset pitää kantaa itse!
Eihän se miniä yksin mieron tielle joutunut, vaan oma poikasi ja oma lapsenlapsesi myös?
riita ja riita. Mutta kas on olemassa marttyri-ihmisiä, jotka provosoivat ja saavat hulluksi käytöksellään, mutta eivät koskaan itse korota ääntä. On olemassa sellaista passiivista, tuhoavaa riitelyä. Niskojennakkelua, huokailua, sovittujen asioiden muuttamista ilman keskustelua. Jos siinä korottaa ääntään, marttyyririitelijä pääsee todistamaan, miten kamala toinen ihminen hänelle on. Hänessä ei tosiaan koskaan ole vian vikaa.
Marttyyiriitelijä ei kertakaikkiaan ota huomioon omaa vastuutaan ihmissuhteessa.
Nimim. miniä, jolla on kokemusta aiheesta.