Epätoivoinen vauvaton:(

Meillä takana yritystä 1,5, esikoinen toiveissa. Tai siis, tällä hetkellä ei voida puhua yrityksestä mutta kuitenkin..

Kummastakaan ei ole löytynyt selittävää tekijää lapsettomuudella. Inssejä on tehty 3, kaikki negoja. Kesästä saakka on pidetty hoitotaukoa ja jonotettu ivf-hoitoon. Ensikäyntiaika on joulukuussa, jos sinne menemme. Tällä hetkellä kun parisuhde on hieman kriisissä, tosin ehkä selkeytymään päin.



Kun meillä oli yritystä takana alle vuosi ja tulokset tutkimuksista oli saatu (ei estettä raskaudelle), mietin kanssa raskautumista koko ajan. Jos en muuten, niin autossa liikennevaloissa viimeistään huomasin taas ajatusten karanneen. Joskus meni kiertoja niin, että mietin voinko nyt ottaa päänsärkyyn tätä tai tuota ja voinko juoda, jos oli juhlia tiedossa. Olo oli välillä ihan hirveä ja epätoivoinen. Kyllä se kp1 tuntui muutaman kerran tosi raastavalta.



Kun hoidot menivät jäihän kesäkuussa, tai siis siirryimme jonoon, päätin " unohtaa" koko homman ja nauttia kesästä. Ja niin teinkin, elämä oli ihanaa. Vaikka elin tosi rentona, ei raskaus kuitenkaan alkanut. Meillä se ei siis ole alkanut, oli stressiä tai rentoa ;) Mieli on kuitenkin ollut paljon parempi, kun en mieti asiaa koko ajan. Ennen ensikäyntiaikaa en voi tehdä muuta kuin elää normaalisti ja aion siihen pyrkiä. Olen hyvin onnistunutkin. En tee suunnitelmia, että " sitten kun on lapsia.." , vaan teen suunnitelmat ensin. Jos raskaus alkaisi, voisi suunnitelmia aina muuttaa sen mukaisesti. Odotusaika on kuitenkin onneksi pitkä ;) Olen ollut sosiaalinen, nähnyt paljon ystäviä, reissannut, tehnyt välillä paljon töitä ja välillä juhlinut niin paljon kuin sielusta irtoaa. Ne hetket ovat ainakin olleet loistavia, raskaaksi tulemisen toive ei ole käynyt kertaakaan mielessä niin iltoina/öinä/päivinä.



Teidän ensikäyntiinne ei ole enää pitkä aika, 1,5 kk menee hujauksessa. Vaikka päällä seisten ;) Nyt kun keksisit jotain muuta ajateltavaa, niin aika kuluisi nopeammin. Itseäni helpotti myös se, etten tulkinnut enää nipistyksiä, tissien turpoamista tms. raskausoireeksi (en siis elätellyt toivoa, vaikka kaipa se aina mahdollista olisi selittämättömille tapauksille) vaan olin varma, että menkoista ne johtuivat. On ollut helpompi elää, kun ei koko ajan elä sellaisessa toivossa. Kun hoidot alkavat, on henkinen kantti taas huomattavasti kovemmin koetuksella.



Toivotan sinulle malttia, hyvää mieltä ja hoitojen alettua pikaista raskautumista ;)

..jotka painivat samojen kysymysten kanssa. Asiasta, jota joskus on pitänyt itsestäänselvyytenä, on tullut asia, jonka ajatteleminen on joka päiväistä. Itsensä tunnusteleminen, toivominen ja jalkojen maan pinnalla pitäminen (ainakin yritys) sekä joka kuukautinen pettymys on tullut monelle meistä tutuiksi.



Aluksi sitä jaksoi olla kovinkin tohkeissaan mahdollisesta raskautumisesta. Sen jälkeen tuli masennus omasta tilanteesta ja muiden onnistumisista. Nyt olen lähinnä puutunut koko asiaan, eikä kovin suuria tunne-heilahteluja enää ole. Tästä saattaa johtua se, että joskus on vaikea " saada kommentteja" täältä lapsettomuuspuolelta, sillä moni on varmasti samassa tilanteessa kanssani. On vain välillä niin puutunut koko lapsettomuuteen, ettei siitä " jaksa puhua" .



Mutta kyllä täältä seuraa saa ja tosiaan niitä, jotka ajattelevat samoin ja tietävät miltä sinusta tuntuu. Olen itse ainakin saanut monenlaista lohtua mm. Vasta-alkajilta, johon pinoon olen liittynyt ja tunnen myös kuuluvani. Tsemppiä sinulle Riikka ja ei sitä auta kuin vain uskoa, että paistaa se päivä joskus risukasaankin.. *hymyilee*



-Tuittu-

Itse olen Viuhdin tapaan yrittänyt tehdä ja ajatella kaikenlaista muuta, jotta en miettisi koko ajan raskaaksi tulemista. Olen tavannut usein ystäviäni, matkustellut paljon, tehnyt paljon töitä (kaksi työpaikkaa) ja myös juhlinut silloin tällöin. IVF jonoon jonotimme vuoden ja se aika meni näin jälkikäteen ajatellen nopeasti. Sitä helpotti ehkä se, että tiesin etten voi tulla normaalisti raskaaksi (munatorvet tukossa), joten kuukausittainen raskauden toivominen jäi pois ja keskityin kaikkeen muuhun.



Tsemppiä!

Viuhti meilläkin on takana yritystä puolitoista vuotta eli samoihin aikoihin ollaan aloiteltu.

Siitä keväisestä ivf-hoidosta saatiin aikaiseksi kemiallinenraskaus eli toiveita on herätelty kyllä. Muita hoitoja meille ei sitten ole tehtykään. On minullakin kyllä hyvät kaudet ja sitten taas välillä huonot niin kuin nyt... tuntuu vaan että ne huonot kaudet aina vaan pahenee.



Mulla on niin vilkas mielikuvitus että se juoksee aina asioiden edellä. Tässä kierrossa hätäisenä liian aikaisen testasin luomu roskishaamun, mutta ei sekään enään tänään jaksanut siihen hiivatin tikkuun ilmestyä, mikä lie virhe sekin oli mikä mua tuli piinaamaan!!



Täytyy kai yrittää ottaa itseä enemmän niskasta kiinni olla ajattelematta!! Elämä olisi tosiaan helpompaa. Täällä keskustelu on tosiaan aika hoitovoittoista, mutta kiitos Teille tytöt omista ajatuksistanne:) Auttoi kyllä kummasti.



Ja kaikesta huolimatta paljon plussaonnea meille kaikille:)



Riikka

toki meitä täällä on. Minulla myös on suunnitteluaika suunnilleen samoihin aikoihin kuin sinulla, eli 15.12. Olen odotellut sitä elokuusta asti, ja vaikka aluksi tuntui, että siihen on hirveän pitkä aika, niin nyt tuntuu, että se tulee melkein liian pian (lähinnä tämä ajatus sen takia, että töissä on sellainen hektinen vaihe menossa, loppuu vasta jouluna).



Minusta itse asiassa tämä odottelu on ollut helpompaa kuin hoidossa olo - ei ole tarvinnut toivoa, eikä sitten ole joutunut kovasti pettymäänkään. Toki minäkin kuuntelen jokaista kolotusta ja vihlausta, nytkin ihmettelen, kun tisseihin ei enää koske vaikka tänään otin vasta viimeisen primolutin. Silti, vaikka tiedän, että tuskin koskaan ovuloin.



Tuntemukset kulkevat laidasta laitaan. Itsellä helpompi kausi alkoi siitä, kun kuukais pari kohdunulkoisen jälkeen päätin, etten anna kaikkea tälle lapsettomuudelle. Päätin vain alkaa nauttimaan muista asioista, niistä, joita ei ehkä sitten enää ole, kun on lapsia (pitkät yöunet, rannalla makoilu, siiderin juonti, vapaus mennä ja tulla). Ja niistä asioista, mitkä ovat hyvin (oma mies, työpaikka, harrastukset, ystävät). Pikkuhiljaa opetin itseni nauttimaan taas. Samaan aikaan minulle aloitettiin vielä masennuslääkitys, mieli oli todella maassa kaiken hoitorumban, mahdollisen raskauden ja isonison pettymyksen jälkeen.



En tiedä, osaanko kertoa mitään neuvoa, jolla saisit elämääsi uutta sisältöä. Joskus siihen ei vain mahdu mitään. Mutta usko pois, joulukuun puoliväli on ihan pian. Tee sillä välin vaikka viikon mittaisia suunnitelmia, kiinnitä huomiota seuraavaan viikkoon, niin odotus on lyhyempi. Käy leffassa, teatterissa, konsertissa, juhlista ystävien kanssa vaikka nimipäivää tai kissanristiäisiä.



Voi, kun en haluaisi kenellekään sitä surua ja tuskaa, mutta toivottavasti olo helpottaa pian. Muista myös kertoa läheisillesi surusta, vaikka vain yhdelle kerrallaan ja vain vähän kerrallaan. Älä kasaa surua sisällesi.



Voimia ja piinataan sitten yhdessä tai erikseen vuoden vaihteen jälkeen??

Kiitos ihanasta vastauksesta. Aivan mahtava lause: päätin etten anna kaikkea tälle lapsettomuudelle. Tuon kun oppisi!

Olette muuten tekin kyllä kovat ajat kokeneet ja olen pahoillani kohdunulkoisen vuoksi. Itseasiassa seurasinkin teidän tarinaa, harmi että niin kävi:( Olenkin pääosin vain taustalla ollut mutta tänään tuntui että piti kirjoittaa. Tuntemukset kulkevat laidasta laitaan. Itsellä helpompi kausi alkoi siitä, kun kuukais pari kohdunulkoisen jälkeen päätin, etten anna kaikkea tälle lapsettomuudelle. Päätin vain alkaa nauttimaan muista asioista, niistä, joita ei ehkä sitten enää ole, kun on lapsia (pitkät yöunet, rannalla makoilu, siiderin juonti, vapaus mennä ja tulla). Ja niistä asioista, mitkä ovat hyvin (oma mies, työpaikka, harrastukset, ystävät). Pikkuhiljaa opetin itseni nauttimaan taas. Samaan aikaan minulle aloitettiin vielä masennuslääkitys, mieli oli todella maassa kaiken hoitorumban, mahdollisen raskauden ja isonison pettymyksen jälkeen.



En tiedä, osaanko kertoa mitään neuvoa, jolla saisit elämääsi uutta sisältöä. Joskus siihen ei vain mahdu mitään. Mutta usko pois, joulukuun puoliväli on ihan pian. Tee sillä välin vaikka viikon mittaisia suunnitelmia, kiinnitä huomiota seuraavaan viikkoon, niin odotus on lyhyempi. Käy leffassa, teatterissa, konsertissa, juhlista ystävien kanssa vaikka nimipäivää tai kissanristiäisiä.



Voi, kun en haluaisi kenellekään sitä surua ja tuskaa, mutta toivottavasti olo helpottaa pian. Muista myös kertoa läheisillesi surusta, vaikka vain yhdelle kerrallaan ja vain vähän kerrallaan. Älä kasaa surua sisällesi.



Voimia ja piinataan sitten yhdessä tai erikseen vuoden vaihteen jälkeen??

[/quote]

kun sormet oli liian nopeat ja meidän viestit meni ihan sekaisin, SORRY!

Niin eli kiitos kuitenkin kauniista sanoista ehkä alan vaikka askartelemaan joulukortteja;)

Olisi tosiaan kiva sitten vaikka vaihdella kuulumisia kun joulukuulle päästään mutta siihen asti kaikkea hyvää ja minäkin yritän ottaa neuvosta vaarin ja elää enemmän;)



Riikka

Halusin minäkin sanoa muutaman sanasen, vaikka olen jo eri tilanteessa. Vauvamme laskettu aika on tammikuun lopulla. Meilläkin lapsettomuutta kesti vähän vajaa kaksi vuotta, johon mahtui keskenmeno, kemiallinen raskaus, 4 x clomihoidot, endodiagnoosi ja laparoskopia.



Viime kevät oli minulle todella raskas lapsettomuutta läpikäydessä. Tuntui, että kaikki muistutti asiasta. Itkin joskus keskellä työpäivääkin. Istuin autossa ja porasin täyttä päätä. Mietin, että tämä ei voi jatkua tällä tavalla, että joku ote tästä elämästä on taas saatava vaikka vauvaa ei koskaan meille tulisikaan.



Rupesin silloin aktiivisesti etsimään elämän sisältöä muualta. Aloitin uudestaan vanhan harrastukseni ratsastuksen. Kävin maastossa ratsastamassa ainakin kerran viikossa. Muistan yhden kerran, kun olin yksin maastossa kantavalla tammalla, joka lempeästi jaksoi varsansa lisäksi kantaa minut selässään. Sitruunaperhoset leijalivat ympärillä. Muistan tajunneeni, että elämässä on yhä asioita, joiden takia kannattaa jaksaa ja jatkaa. Harrastuksesta tuli minulle todella tärkeä henkireikä. Aloin haaveilla vuokrahepasta tai omasta hevosesta.



Neuvoksi siis: tee sellaisia asioita, mistä nautit. Hanki aikaavievä harrastus, jota et ehkä lapsen kanssa ehtisi tekemään. Ainakin minulla tuo hepan hankkimisajatus jätti lapsettomuuden taka-alalle. Eihän se heppa sitä lasta olisi korvannut, mutta sain mukavaa ajateltavaa ja odotettavaa tulevaisuuteen, minulle tärkeän asian johon pystyin itse vaikuttamaan.



Toinen juttu, mikä muillakin on tullut esille, on tuo hoitotaukojen pitäminen. Meille tehtiin paljon hoitoja lyhyellä aikavälillä, ja se oli varmaan suuri syy siihen, miksi tuo aika oli mulle niin vaikeaa. Toisaalta olen tosi kärsimätön enkä olisi halunnut vain istuskella odottelemassa, mutta henkiselle hyvinvoinnille pieni " odotuspakko" tekee toisinaan hyvää. Siinä ehtii miettiä ja puuhata muutakin.



Tsemppiä ja iloa elämääsi, ja tietysti paljon plussaonnea!

Meillä on suunnittelukäynti samana päivänä kuin teillä, eli 14.12. Puolitoista vuotta on myöskin ollut yritystä, eikä yhden yhtä haamuakaan tullut sinä aikana. Miehellä on simpoissa suht heikko tilanne, joten siitä se johtuu. IVF/ICSI siis suoraan edessä... Viime keväänä kaikki aika meni vauvajuttuja miettiessä, tuntui että ei pystynyt elämään normaalisti ollenkaan, kaikki ajatukset oli vauvassa ja suunnitelmat tehtiin sen mukaan että jos oonkin sillon ja sillon raskaana niin mitä sitten tehdään. Lapsettomuusdiagnoosin jälkeen kaikki kääntyi ihan päälaelleen, ja ihmeellistä kyllä, alkushokin jälkeen on ollut paljon parempi olla kuin viime vuonna, kun seurasi joka ikistä nippailua ja tissien kipeytymistä raskauden toivossa. Ja maailma romahti aina menkkojen alkaessa.



Miehelle tilanne oli tietenkin raskaampi kuin minulle, koska hänestä tuntui ettei pysty antamaan minulle sitä paljon haluamaani vauvaa. Hänelle se vauvakuume iski ihan täysillä vasta tutkimusten jälkeen, ja tottakai ihan mieletön suru siitä, ettei luomuvauvaa voida saada. Itse keskityin miehen lohduttamiseen ja siinä samalla se kaikki kiire lähti, ja rupesimme keskittymään elämiseen ilman vauvaa, tavallaan se suunnitteluajan saaminen helpotti ihan mielettömästi. Tiedettiin, että apua saadaan jossain vaiheessa, ja siihen asti ei voida tehdä asialle mitään. Varattiin etelänmatka ja muutenkin ruvettiin taas elämään kunnolla, ei tarvinnut kaikkea miettiä mahdollisen raskauden kannalta. Ja nyt kun viikonloppuisin nukutaan pitkään, ja perjantai-iltana avataan viinipullo ja katotaan Idolsia, niin elämä tuntuu ihanalta, kyllä me vielä vauva saadaan ja nyt voidaan nauttia elämästä vielä ihan kahdestaan! =)



Tiedän, että sitten kun hoidot alkavat niin tulee olemaan henkisesti tosi rankkaa, ja epäonnistumiset varmasti tuntuvat maailmanlopulta hetkellisesti. Mutta nyt onkin hyvä kerätä voimia sinne, ja mahdollisimman paljon olla ajattelematta tulevia hoitoja, niitä ehtii sitten stressata ihan tarpeeksi niiden edetessä.



Tsemppiä teille Riikka, ja muillekin suunnitteluaikaa odotteleville, tulkaahan kaikki kertomaan tänne sitten että mitä suunnittelukäynnillä sanottiin!

Kiitos Lene kun sinäkin vielä tulit jakamaan kokemuksesi ja kovasti onnea Teille:)

Tänään on jo parempi mieli kiitos kaikille vastanneille ja käytiin myös illalla kävelyllä miehen kanssa ja hän " pakotti" mut seisomaan kiven päällä ja kiljumaan kurkku suorana niin kauan kunnes helpottaa.

Itku tuli mutta kyllä helpotti!!



Olen kyllä muutenkin ollut kovin masentunut kesästä asti kun rakas Isäni kuoli yllättäin kesäkuussa. Se on myös jotenkin korostanut tätä lapsettomuutta ja kaikki surut ja murheet ovat kietoutuneet yhteen suureksi nyytiksi. Sekään ei helpota kun aina kuukautisten aikaan olen ihan älyttömän kipeä endon vuoksi. Vähän kun juoksisi oravapyörässä kuukaudesta toiseen.



Jonkin uuden harrastuksen aloittaminen tuntuu niin vaikealta kun en jaksa innostua mistään. Olen kyllä sitä itsekin miettinyt ja tiedänkin että jokin uusi asia tekisi kyllä hyvää minulle ja meidän parisuhteelle.

Mieheni haluaisi koiran ja minuakin se ajatus on kutkuttanut. En vain koskaan ole pitänyt itseäni koira-ihmisenä, mutta kai senkin voi opetella. Silloin ainakin riittäisi puuhasteltavaa ja tulisi lähdettyä uloskin jos olisi suloinen koira. En vain halua ottaa koiraakaan vääristä syistä, koska koirasta tulisi kuitenkin perheenjäsen, joten asia on edelleen harkinnassa.



Odotan oikestaan ensi vuotta jo innolla, koska se ei voi olla enään pahempi kuin tämä vuosi!! meillä on tulossa HÄÄT toukokuussa siis ihan ihka OMAT (odotan vielä hääinnostuksen iskemistä) Olen myös menossa ensimmäistä kertaa ensi viikolla vyöhyketerapiaan ja uskon saavani sieltä uutta virtaa arkaan toivottavasti ainakin:)



Mukavaa perjantaita kaikille ja kiitos vielä kerran.

Mukavaa ja onnellista loppu-odotusta Lene:)



Riikka

että kiva, jos viestini lohdutti. Joskus tuntuu, että ei löydä oikeita sanoja, kun tietää, miten vaikea asia on.



Siitä päättämisestä. Nyt kun luin uudelleen, kuulost siltä, kuin väittäisin, että lapsettomuuden tuskasta pääsee eroon vain päättämällä. En kuitenkaan tarkoittanut sitä ihan niin, sillä tiedän henkilökohtaisesta kokemuksesta, ettei masentuneelle ihmiselle kannata sanoa että ryhdistäydy. Mutta kun ihminen itse sanoo itselleen, että nyt minun täytyy muuttaa tämä asia, joka syö sisältä, jotain voi alkaa tapahtuakin. Hitaasti, askel kerrallaan, mutta kuitenkin. Edelleenkin on päiviä, jolloin itken kun luen jotain, josta tulee mieleen oma lapsettomuus. Enää se ei kuitenkaan tunnu päässä olevalta mustalta hupulta, joka peittää alleen kaiken auringonpaisteen.



Elämää ei siis pidä kerralla koettaa muuttaa, vaan ottaa askel johonkin mukavampaan suuntaan - Lenellä se oli ratsastus, Possukalla matkustaminen, minulla pitkät levolliset yöunet, rannalla makoilu ja lukeminen - rakkaat vanhat harrastukset, joihin käytettävän ajan tiedän katoavan sillä sekunnilla, kun mahdollinen lapsi syntyy. Sinulle se on joku muu juttu, koira tai joku muu. No, tuo rannalla makoilu ei ainakaan enää taida onnistua... :)



Miehesi kuulostaa ainakin ihanalta, tuo kivellä huutaminen on aivan loistava ajatus! Kyllä hänen kanssaan kannattaa naimisiin mennä. Ja se on oikeastaan ihan hyvä, ettet kasaa lisästressiä häistä - ne menevät hyvin joka tapauksessa ja saatte valanne vannottua. Ja sehän on pääasia!



Erityisesti pahoitteluni isäsi kuolemasta. Se on varmasti lisännyt kovasti tuskaasi.



Muuten, se ku oli minulle kova paikka, mutta toisaalta helpotti suuresti avointa suremista - meillä oli miehen kanssa jotain edes vähän konkreettisempaa surtavaa, alkio, josta olisi voinut tulla lapsi, jos vain olisi löytänyt oikeaan paikkaan. Mutta perimmiltään surin samaa surua jo paljon sitä ennenkin, lasta, jota odotamme, mutta joka ei vain pääse jostain syystä meidän luoksemme. Ihan sitä samaa, jota kaikki lapsettomat surevat. Muille on vain joskus niin kovin vaikeaa ymmärtää, miten sitä voi surra.



Voimia ja jaksamista, muista iloita vaikka silloin tällöin näkyvästä auringosta!