Miltä tuntuu, kun voi pitää omaa vartaloaan kauniina?

kohdalla se on sitä, että vartalon voi tavallaan unohtaa. En ole siis mikään mallimittainen lihaskimppu, vaan ihan tavallinen normaalipainoinen selluperse. Pidän kuitenkin vartalostani, etenkin siitä, miltä näytän ilman vaatteita. Vartalossani on mielestäni myös ongelmakohtia, mutta ne eivät liity läskiin tai selluliittiin.



En mä tiedä onko olo itsevarma, enemmän se on... mukava. En ole aina tykännyt vartalostani enkä aina tykkää vieläkään.

Kerran mielestäni olen tuntenut oloni nahoissani upeaksi. Laihdutin ja pääsin siihen painoon johon halusin. Olin tosi hoikka olematta semmonen ruman laiha. Mun olo oli upea. Oli itsevarma olo. Ei tarvinnut hävetä mitään kohtaa ja mielelläni "esittelin" itseäni. Oli siis just sellaset vaatteet kun halusin pitää, ilman että joutui miettimään, että tässä näkyy mahamakkara... Nyt olen lihonnut tuosta taas 10 kiloa ja aikaakin on kulunut jo 8 v. Tässä välissä sain lapsen. Lihoin kyllä jo ennen lasta.



Nyt olen kroppani kanssa ihan ok-väleissä, mutta aina on kaipaus siihen, kun olo oli se upea!

Tulee surullinen olo kun kukaan ei ole ihailemassa ja nauttimassa mun kauniista vartalostani. Lisäksi lihominen ja vanheneminen pelottavat/ahdistavat.

Harvat on tyytyväisiä kroppaansa. Jopa upeakroppianen kaipaa kahta senttiä pituutta jalkoihin tai vielä kapeampaa vyötäröä. Pysähdyin taannoin peiliin eteen tullessani suihkusta. Treenistä huolimatta hartioiden lihaksisto ei tyydytä ja vatsakin pömpötti ärsyttävästi. Ei ollut mieltä ylentävä hetki, mutta sitten ajattelin: "Hitto soikoon, kukaan ei ole täydellinen ja täysin tyytyväinen kroppaansa. Kauneinta naisessa on valloittava hymy ja hyvä ryhti." Ryhdistäydyin ja otin hymyn huulille. Näytin muuten heti paljon paremmalta. Oikeasti. Muutenkin jos on hyvällä tuulella, ihmiset kehuvat ulkonäköä. Kai se vaikuttaa. Ainakin kasvot näyttävät paremmilta kun hymyilee ja silmissä on ihan erilailla eloa. :) Hymyä huuleen siis. Jos sie et hyväksy itteäs sellaisena kuin olet, niin kuka sitten. Kukaan ei ole kuitenkaan täydellinen.

Ei tarvi stressata ja hävetä itseään. Voi olla tyytyväinen ja rakastaa omaa kehoaan.

Viihdyn alasti. Voin nukkua alasti tai miehen t-paidassa. Koen saaneeni aitoa rakkautta osakseni. Miehenikin pitää minusta sisältä ja ulkoa. Hän pitää vastuksesta, jonka minusta saa. Nautin. Kehoni toimii niinkuin haluan sen toimivan. Tykkään käyttää sitä ja hallita sen jokaista lihasta yksilöinä. Kehoni on synnyttänyt ja sillä on imetetty kauan ja se on palautunut hyvin. Se osaa rakastella. Se on helppo ja sopivasti naisellinen ihan ilman hepeniäkin.

Visualistina minulle on siinä kivointa, että näyttää hyvältä vaatteissa eikä joudu kovin paljon miettimään, mitä voi pukea ja mitä ei - siis ei tarvitse peitellä mitään.



Hyvä vartalo on minulle erityisen mieluisa kuitenkin siksi, että kasvoiltani olen ruma ja joudun tekemään valtavasti töitä näyttääkseni asialliselta. Minulla on huono, ohut, erittäin herkkä iho sekä moneen kertaan paikatut ja tummentuneet hampaat. Näiden vitsauksien rinnalla on todella mukavaa, kun voi näyttää jostakin hyvältä.



Sain vartaloni geeneissä, mutta teen myös jatkuvasti töitä pitääkseni sen hyvänä. Joogaan päivittäin ja kulutan kaloreita juoksemalla.

Ootte onnistuneet motivoimaan minua laihdutukseen niin paljon, että oikein puhkun täällä innostuksesta. Haluan tavoittaa taas sen olotilan, että on hyvä olla omassa vartalossa ja niinkuin joku sanoi hienosti, että sen voi "unohtaa".



ap

"onnekas" olen.

Tälläkin viikolla katsoin jotain kuvia julkkiksista jotka ovat synnyttäneet ja palautuneet nopeasti.

Kuvia uutisoidaan sensaatiomaisiksi.

Olen 44v ja neljän lapsen äiti. Mikään paikka ei roiku tai pömpötä, eikä selluliittia ole lainkaan.

Painoindeksi 20.

Kroppa on aina ollut hyvä (vanhetessa kyllä olen kaunistunut). En tiedä vaikuttaako asia itsetuntooni.

varsinkaan nuorempana tuntenut itseäni kauniiksi vaikka olinkin siro ja sain paljon huomiota osakseni erityisesti nuoremmilta miehiltä. Ensimmäinen mieheni sai itsetuntoni nollille vaikkei koskaan suoraan arvostellutkaan ulkonäköäni.



Nykyinen mieheni on aina ihaillut vartaloani ja monen yhdessäolovuoden jälkeen uskoin että olen hyvännäköinen - sekä vartaloltani että kasvoiltani!



Samoin rakas ystäväni jo parinkymmenen vuoden ajalta on aina pitänyt minua sensuellilla tavalla kauniina - ja vasta 40v jälkeen olen hyväksynyt sen.



Kurjaa tietty että suurimman osan elämääni olen surrut pieniä rintojani ja muita asioita joita olen pitänyt vartaloni vikoina ja vasta nyt "aikuisena" tajunnut että ne onkin parhaat puoleni.



Vielä nyt 50v kroppani on - vaikka painoa on tullut muutama kilo noista vuosista lisää - tyttömäisen kiinteä, hiukseni upeat ja hymy se joka hurmaa. Kasvot toki alkaa vanhenemaan jo - väsymys ja stressi vanhentaa:(



Nyt olen sinut ulkonäköni suhteen ja, lopultakin itsevarma:D