Osaako kaikki 35-40 vuotiaat paritansseja?
Kommentit (24)
Veikkaisin, että aika pieni osa tuosta ryhmästä osaa. Itse olen 32, mutta voin sanoa, ettei lavoilla ole juuri minun ikäisiä näkynyt.
Ihailtavan paljon lavoilla näkee nykyään oikeasti nuoria ihmisiä. Teineinä ensin kulkevat vanhempiensa mukana ja kun ikää tulee lisää, niin jatkavat edelleen lavoilla. Ikäjakauma tietysti riippuu paljon esiintyjästä. Jos on tiedossa, että luvassa on vain valssia, tangoa ja humppaa, niin nuoremmat kyllä jättävät tulematta. Kaikille siis tiedoksi, että Kesäillan valssin antamaan kuvaan lavatansseista ei kannata luottaa :)
Menkääpä vaikka Punkalaitumen Särkkään, kun siellä sopiva esiintyjä ja johan on nuoria suurin osa. Ja taitavia tanssijoita.
Saas nähdä koska sinne ehtis :) Ja tietysti aina pitää muistaa, että kaikkien ei tarvitse käydä lavoilla, vaan siellä käyvät ne, jotka ovat lavatansseista tai siellä soitettavasta musiikista kiinnostuneet. Toki lavatanssit ovat aika pitkä suomalainen perinne, joten suosittelen, että niihin voi käydä "tutustumassa" ihan ilman tanssitaitoakin. Lavoilla käyminen kun on harrastus siinä missä vaikka juokseminen tai kuntosalilla käynti. Ja harrastuksena tietysti mitä parhain, sosiaalisutta, iloista mieltä ja liikuntaa.
Kannattaa myös käydä Kangasalan Kisarannassa
ja talvella Satulinnassa hattulassa (t. se Särkkää suositellut..) :)
Satulinna on talvisin vakiopaikkoja :) Voi siis olla, että ollaan vaikka tavattu .)

Kannattaa myös käydä Kangasalan Kisarannassa ja talvella Satulinnassa hattulassa (t. se Särkkää suositellut..) :)
Satulinna on talvisin vakiopaikkoja :) Voi siis olla, että ollaan vaikka tavattu .)
Jo jos joskus vielä Kerholaankin eksyt.
Kuten en minäkään. Kaikki ollaan häissämme valssia tanssittu, mutta siihen se jää.