Wau, olen ylpeä itsestäni (pikkuasia, ehkä, mutta suuri itselleni)

Olen laihduttamassa. Tai siis tekemässä elämäntaparemonttia.



Alku sujui hyvin, mutta tänään tuli ensimmäinen todella vaikea mieliteko eteen, mielitekoa oli kestänyt pari tuntia jo (nälkä siis ei yhtään, mutta pakastimessa oleva mieheni ostama jäätelö huusi nimeäni...)



pitkään hoin itselleni että "en ota, en ota, keksin muuta tekemistä" mutta sitten

tunsin jo kuinka järki alkoi sumentua ja olin jo ottamassa askelia pakastimelle päin (se vaihe, jossa jotenkin pölhösti mielen valtaa vaan "mitä väliä, haluan vain syödä"-vaihe ja järjen äänen työntää taka-alalle)



KUN sitten yhtäkkiä iskostui mieleen ihan todella se, että jos nyt syön sen jäätelön, tulen katumaan sitä jälkeenpäin. (kyllähän näin saattaa sanoa itselleen useastikin, minäkin miljoona kertaa aikaisemmin hokenut itselleni näin) mutta nyt se jotenkin KUNNOLLA tuli tajuntaani. Siis että oikeasti, KADUN koko loppuillan, jos nyt sen jäätelön syön. Kadun vielä huomennakin. Kadun niin, että saatan luovuttaa kokonaan (taas). KADUN, niinkuin satoja kertoja aikaisemminkin, kun olen yrittänyt laihduttaa. Tällaisiin tilanteisiin ne on aina kaatuneet.



Mutta nytpä ei kaatunut, pääsin tuon tilanteen yli! Nyt ei enää yhtään tee mieli jäätelöä, ihanaa :)



Tiedän, että vahvoja houkutuksia tulee eteeni jatkossakin silloin tällöin, mutta tämä valaa uskoa, että kun nyt kerrankin selvisin, voin selvitä syömishimosta toisenkin kerran! JEE, hyvä minä :)