Minymo toppahaalari
Kertokaapas kokemuksianne Minymon toppahaalarista. Onko hyvä, kannattaako ostaa? 1-vuotiaalle sellaista olen miettinyt. :)
Kommentit (5)
Meillä oli viime talvena 1-vuotiaalla. On ohuen tuntuinen, mutta lämmin. Lapsen on helppo liikkua,koska puku ei ole tönkkö. Hyvät heijastimet.
Ainoa miinus on, että hihojen sisällä olevat lumilukot olivat ihan mielettömän tiukat, oli pakko leikata auki, jotta rukkaset mahtuisivat läpi.
Hyvä puku, suosittelen.
toi haalari. On ohkasen tuntuinen, mutta kuitenkin erittäin lämmin. Pakkasen mennessä -20 asteen kylmemmälle puolelle pystyi vasta pojalle laittamaan alle villapukua, muuten olis hikoillut itsenä läpimäräksi. Polvet ja peppu kyllä täynnä kulumaa, vaikka oli runsasluminen talvi, mutta kertaakaan edes kevään suojakeleillä ei puku päästänyt vettä ja kosteutta läpi. Eli hintaansa nähden erinomainen, luultavasti ostan myös tänä talvena, ellen sitten päädy MoloKidsin sateenkaaren väriseen, johon poika kaupassa rakastui.
Mikäli laatu ei ole vuodessa parantunut.
Omalla lapsellani oli kyseinen haalari, jo parin käytön jälkeen, eli siis ihan kävellen/vaunuilla käytiin kaupassa, eli ei ollut edes möyrinyt maassa sen kanssa, ja hihan ja lahkeensuut rupesi hapsottamaan. Lisäksi pepun kohdalta rupesi se kangas hapsottamaan ja haalistumaan.
Reklamoin ja sain onneksi rahat takasin.
Siskoni osti myös Minymon haalarin lapselleen- ja muutaman pulkkamäkireissun jälkeen oli pepun kohdalta sekin puku selvästi kulunut- ja hihaansuut hapsotti sellasta haituvaa samalla lailla, kun meidän puku.
Meni yhden talven normikäytön jälkeen niin huonoon kuntoon, että ei sitä oikein voi enää kenelläkään käyttää, polvien kohdalle tuli lopulta reiätkin. Ja ihan normi käytössä oli, siis mitä nyt lapselta voi odottaa. Ei se sentä soralla sen kanssa kontannut.
Myös siskon kaveri oli valitellut heidän haalarinsa huonoa kuntoa, hän kun oli vielä ostanut sen jälleenmyyntitarkoituksessa, mutta tiedä sitten, saiko sitä enää myytyä.
Googletapa, nimittäin muistan jonkun blogistin kirjoittaneen ja kuvanneensakin heidän Minymon haalarin, se kun oli myös menny pilalle nopeesti:/
On toki lämmin, vaikka ohut onkin.
Ja se, mikä meillä oli, oli niin nätti, että harmitti tosi paljon, kun mielellään oisin sen koko talven pitänyt.
Ikinä en kuitenkaan kyseisen merkin haalaria osta toiste. Liikkeen myyjä, josta puvun siis ostin, kertoi, etten ollut ainoa reklamoija.
Nämä siis tapahtui viime talvena.
Meidän viime talvena 1,5 vuotiaalla oli kaksikin Minymon haalaria käytössä. Eka jäi nopeasti pieneksi, mutta toinen oli sitten lopputalven ja on edelleen ihan uudenveroinen. Minymon haalareista isommalla lapsella ei löydy kokemusta, mutta tuollaisella alle 2-vuotiaalla kesti ainakin tosi hyvin kulutusta. Viime vuoden tyttökuosit olivat vielä aivan mahtavat mielestäni, mutta mitä nyt vilkaisin Minymon haalareita tänä vuonna (http://www.ozbaby.fi/tuotteet/lastenvaatteet/minymo/184/) pettymyksekseni huomasin, että poikien puvut ovat selvästi kivemmat ja tyttöjen eivät niinkään innostaneet. :( Meille pitänee siis löytää tulevaksi talveksi haalarit joltain muulta merkiltä.