Onko liikaa, jos tokaluokkalaisella on 3 harrastusta viikossa (1 tunti kukin)?
Tyttö haluaisi kovasti harrastaa... Kaikkia kyseisiä lajeja on kokeiltu jo, eli tyttö tietää jo tykkäävänsä niistä. Urheiluharrastuksia ovat kaikki.
Kommentit (37)
mutta se näkyy eri perheissä eri tavalla. Me uhraamme joistakin omista tarpeistamme lasten harrastusten vuoksi. Joskus olisi kieltämättä hauskaa lojua vain työpäivän päätteeksi sohvalla, mutta koska lapselle on tärkeää päästä rakkaaseen harrastukseensa, lähden kuitenkin viemään hänet sinne ellei muuta kyytiä ole tarjolla.
Kaikilla ei tietysti ole tätä mahdollisuutta, ja silloin on elettävä sen mukaan. Mutta koska meillä on, priorisoimme näitä tärkeinä pitämiämme asioita. TV-ohjelma tai sohvalla makaaminen ei ole minulle oikeasti tärkeämpää. Jos olisi joku muu syy, vaikkapa jos en itse lasten harrastusten vuoksi pääsisi koskaan harrastamaan mitään tai jos harrastukset tyhjentäisivät koko perheen kassan, asia olisi tietysti eri.
tuijoteta televisiota vaan mennään koko perhe vaikka uima-halliin, laskettelemaan tai luistelemaan tms.
t.20
joka aina lasten harrastuksista puhuttaessa alkaa paasata valittavalla äänellä: "MINÄ en ainakaan lähde sinne niitä kuskaamaan, MINULLA ei ole aikaa sellaiseen ja MINÄ en kyllä viitsisi ajaa monta kertaa viikossa pelikentälle..."
Joskus ajattelen (en sano ääneen) että sinustako tässä kaikessa on aina kyse. Että eikö sillä ole mitään väliä, että lapset eivät saa tehdä kehittäviä juttuja, joihin heillä olisi lahjoja ja intoa vain sen vuoksi, että SINÄ olet niin hemmetin laiska ja haluat vain vahdata saippuaoopperoita telkkarista...
Mutta nielen kyllä visusti aina sanani ennen kuin ne pulpahtavat ilmoille ja nyökyttelen vain, että voihan sitä tosiaan kotipihassakin kaikkea harrastaa...
on vielä sen verran lapselliset lapset, että haluavat myös leikkiä omien kavereiden kanssa. Minä haluan, että tähänkin löytyy aikaa, eikä todellakaan tarvitse joka ilta suunnata johonkin ohjattuun harrastukseen.
ja niin mekin ehditään. Vaikka lapsilla on harrastuksia, mekin käydään yhdessä uimahallissa, laskettelemassa ja joskus luistelemassakin. Piirrän ja pelaan lautapelejä lasteni kanssa ja leivomme keskimäärin kerran viikossa jotain yhdessä. Kun käyttää aikansa niihin asioihin joita pitää tärkeinä, ehtii kyllä kaikenlaista.
mutta se näkyy eri perheissä eri tavalla. Me uhraamme joistakin omista tarpeistamme lasten harrastusten vuoksi. Joskus olisi kieltämättä hauskaa lojua vain työpäivän päätteeksi sohvalla, mutta koska lapselle on tärkeää päästä rakkaaseen harrastukseensa, lähden kuitenkin viemään hänet sinne ellei muuta kyytiä ole tarjolla. Kaikilla ei tietysti ole tätä mahdollisuutta, ja silloin on elettävä sen mukaan. Mutta koska meillä on, priorisoimme näitä tärkeinä pitämiämme asioita. TV-ohjelma tai sohvalla makaaminen ei ole minulle oikeasti tärkeämpää. Jos olisi joku muu syy, vaikkapa jos en itse lasten harrastusten vuoksi pääsisi koskaan harrastamaan mitään tai jos harrastukset tyhjentäisivät koko perheen kassan, asia olisi tietysti eri.
tuijoteta televisiota vaan mennään koko perhe vaikka uima-halliin, laskettelemaan tai luistelemaan tms. t.20

olen vetänyt rajan kahteen harrastukseen viikossa. Sopii meille mainiosti, eikä kukaan jää paitsi harrastuksia.
t.20
25, onko sulla lapsia?
Mulla on kaksi erittäin aktiivisesti urheilevaa lasta. Ystäväni paheksuu lasten harrastuksia kovasti eikä vaivaudu salailemaan asiaa.
harrastaa 4-7 kertaa viikossa? Jos joku perhe haluaa elämältään muutakin kuin ajaa illat autolla kuskaamassa lapsia ja haluaa että lapset tekevät muutakin kuin harrastavat jotain ohjattua, niin miksi se tuntuu olevan jotenkin huono asia?
Meillä esimerkiksi olisi mökki tyhjän panttina, kun sinne ei viikonloppuisin voisi mennä. Minusta sekin ovi olla perheen yhteinen harrastus oheistoimintoineen eikä yhtään sen huonompi kuin joku ohjattu ja maksettu harrastus.
Ilmeisesti olen yksin ajatukseni kanssa, mutta näin meillä mennään. Parina iltana viikossa harrastaminen on ok.
on vielä sen verran lapselliset lapset, että haluavat myös leikkiä omien kavereiden kanssa. Minä haluan, että tähänkin löytyy aikaa, eikä todellakaan tarvitse joka ilta suunnata johonkin ohjattuun harrastukseen.
Ja himoharrastajien äitinä joskus suren sitä, että parhaat kaverit ovat nykyään niissä harrastuksissa, ei niinkään naapureissa, koska varsinkin yhdessä harrastuksessa vietetään paljon aikaa ja siellä on niin samanhenkinen porukka. Arki-iltaisin ei huvittaisi enää päästää lapsia harrastusten jälkeen naapureihin, koska perheen yhteinen aika jää muuten vähiin. Viikonloppuisin onneksi näkyy olevan varsinaisia leikkimaratoneja aamusta iltaan, enkä välitä niitä silloin paljon rajoittaa ellei sitten mennä vaikka koko porukalla uimahalliin - ja sinnekin annan sitten yleensä ottaa jonkun kaverin mukaan.
Kaksi näistä on eri liikuntaharrastuksia: noin 1 h - 2 h kerrallaan ja yksi on kuvataidekoulu: noin 1,5 h kerrallaan. Mielestäni harrastuksia ei ole liikaa.
Minä olen kotona äitiysvapaalla, joten lapsi tulee suoraan koulusta kotiin. Hän ehtii tehdä hyvin tehdä läksyt ja syödä päivällisen ennen harrastuksiin menemistä.
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että lapselle on hyväksi harrastaa erityyppisiä urheilulajeja ja myös muuta: kuvataiteita, musiikkia... On tosi rajottavaa, jos jo tokaluokkalaisen pitää harrastaa vain yhtä liikuntaharrastusta 3-4 krt/vko!
En ymmärrä miksi tulkitset, että se olisi huono asia ellei perheen elämänrytmiin ohjatut harrastukset sovi? Ollaan kuitenkin kovin erilaisia työajoiltamme, arvomaailmaltamme ja resursseiltamme.
Sitä en sitten ymmärrä, jos lapset eivät saa harrastaa mitään, vaikka kuinka kiihkeästi sitä haluaisivat ja vaikka estettä (raha- tai aikapula) ei olekaan. Ainahan voi sopia kimppakyydeistä, ellei itsellä ole mahdollisuutta kuljettaa. Valitettavasti on nimittäin olemassa myös välinpitämättömiä vanhempia, joille vain omat tarpeet ja oma mukavuudenhalu tuntuvat olevan etusijalla.
harrastaa 4-7 kertaa viikossa? Jos joku perhe haluaa elämältään muutakin kuin ajaa illat autolla kuskaamassa lapsia ja haluaa että lapset tekevät muutakin kuin harrastavat jotain ohjattua, niin miksi se tuntuu olevan jotenkin huono asia? Meillä esimerkiksi olisi mökki tyhjän panttina, kun sinne ei viikonloppuisin voisi mennä. Minusta sekin ovi olla perheen yhteinen harrastus oheistoimintoineen eikä yhtään sen huonompi kuin joku ohjattu ja maksettu harrastus. Ilmeisesti olen yksin ajatukseni kanssa, mutta näin meillä mennään. Parina iltana viikossa harrastaminen on ok.
Mä en ymmärrä miksi kaikkien lasten pitäisi harrastaa 4-7 kertaa viikossa? Jos joku perhe haluaa elämältään muutakin kuin ajaa illat autolla kuskaamassa lapsia ja haluaa että lapset tekevät muutakin kuin harrastavat jotain ohjattua, niin miksi se tuntuu olevan jotenkin huono asia?
Itse tunnut paheksuvan niitä, jotka kuskaavat lapsiaan.

että välittää lapsistaan sen verran ,että haluaa kuskata monta kertaa viikossa. Ikään kuin ne , jotka eivät kuskaamisrumbaan lähde, eivät välittäisi ;)
Vaan että tukee lastensa harrastuksia vaikkei se aina niin helppoa olekaan, koska pitää asiaa tärkeänä.

anna vaan harrastaa niin paljon kuin voit järjestää. Liikunta on tosi tärkeää kasvavalle lapselle. Jos meidän pitäisi tinkiä jostakin harrastuksesta, tinkisin viimeisenä urheilusta. Hyvä kunto ja itsevarmuus, jota urheilusta saa, ovat kullanarvoisia.
En silti väheksy muitakaan harrastuksia, ja jos lapsen taipumukset viittaavat enemmän taiteisiin tai musiikkiin, ilman muuta niitä pitää tarjota jos mahdollista. Mutta ainakin jotain motoriikkaa kehittävää olisi hyvä tehdä lapsena, ettei jää koko elämäkseen kömpelöksi ja sitten voihki kolmekymppisenä, miten kamalaa oli olla aina se huono, hidas ja punkero.