Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa, en pääse yli synnytyksestäni :(
22.08.2011 |
Mulla oli n. vuosi sitten erittäin pitkä ja kivulias synnytys. Pahimpana muistikuvana jäi ponnistusvaiheen kivut, jotka olivat jotain sanoinkuvaamatonta. Menetin synntyksessä myös paljon verta ja hemoglobinini oli synnytyksen jälkeen 64. Olin täysin poissa tolaltani muutaman päivän synnytyksen jälkeen. Häntäluuni myös murtui synnytyksessä. Jouduin myös pelkäämään vauvani puolesta kun hän joutui teholle.
Nyt olen huomannut itsestäni huolestuttavia piirteitä. Olen alkanut vältettä aihetta synnytys. En voi katsoa/lukea mitään, mikä liittyisi synnytykseen ilman, että tulisin pahoinvoivaksi ja ahdistuneeksi. Ajatukset synnytyksestä tulevat päivittäin mieleeni, mutta yritän työntää ne pois ajatuksistani. Iltaisin ja öisin on kuitenkin hankalaa ja ajaudun ajattelemaan muistoja synnytyksestä, mikä taas aihuettaa unettomuutta kuten nyt.
Kävin psykologilla muutamia kertoja synnytyksen jälkeen ja luulin jo, että olen päässyt traumoistani yli. Ahdistavat muistikuvat ovat kuitenkin tulleet takaisin ajatuksiini, enkä pääse niistä eroon. Sanasta synnytys on tullut minulle mörkö ja pelkään, että koko loppuelämääni leimaa tämä ahdistus.
Auttakaa. En voi elää näin :(
Kommentit (28)
omatkin synnytykseni olivat vaikeita, mutta pientä ap:n kokeman rinnalla olivat vaikeudet. Kaksi lasta synnyttäneenä sanon, että erilaisia olivat synnytykset kuitenkin vaikka enää en synnyttämään lähde. Lapset ovat rakkaita.
Helpottaako sinua, että puhut asiasta? Voisitko kirjoittaa siitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omatkin synnytykseni olivat vaikeita, mutta pientä ap:n kokeman rinnalla olivat vaikeudet. Kaksi lasta synnyttäneenä sanon, että erilaisia olivat synnytykset kuitenkin vaikka enää en synnyttämään lähde. Lapset ovat rakkaita.
Helpottaako sinua, että puhut asiasta? Voisitko kirjoittaa siitä?
Kyllä puhuminen helpottaa, mutta se ei ole aina niin helppoa. Vaikea jäsentää sanoiksi ja lauseiksi niitä kokemuksia ja pystyä puhumaan ne ilman itkua. Mutta kyllä mä olen silti yrittänyt puhua miehelleni ja joillekin ystävilleni.
Olen kuitenkin aika tarkka siitä kelle puhun. Joillakin ihmisillä kun on antaa omia mielipiteitä ja tietämystä, jotka oikeasti vaan satuttaa. Empatia on kuitenkin se ainut asia, mitä tarvitsen.
Joku sanoi, että älä koskaan enää synnytä tai jos synnytä, vaadi sektiota.
Teki mieli kirjoittaa tarinani.
Esikoisen synnytys oli jotain samantapaista kuin sinulla. Olin 36h sairaalassa, josta 17h synnytyssalissa. Kaikki meni pieleen. KAIKKI! Olin 20-vuotias, nuori ja epävarma, en tiennyt oikein mitä odottaa. Kipu lamautti minut täysin. Sen kesto oli sietämätöntä. Synnytys ei edistynyt ja vasta ponnistusvaiheessa lääkäri (joka kutsuttiin kun olin ponnistanut yli tunnin) huomasi, että lapsi oli huonossa asennossa. Vauva tuli kädet poskillaan, kyynärpäät ojennettuina. viimeiset minuutit olivat traumaattisimmat.... En ole ikinä sanonut tätä kenellekään, mutta minulla oli "raiskattu" olo synnytyksen jälkeen. Olin vapiseva, peloissani ja jotenkin "loukattu". Vanha kätilönainen ymmärsi jotenkin kauniilla tavalla minua. Hän pesi minut synnytystuolissa sienellä ja oli hyvin äidillinen.
Puhuin tästä kaikesta neuvolassa jälkitarkastuksessa ja kerran varasin lääkäriajankin. Lääkäri suhtautui asiaan toteamalla, että "toiset ei vaan pääse yli näistä jutuista vaan jäävät vatvomaan niitä". En mennyt toista kertaa, suhtautuminen oli pilkallista.
Vauva oli ihana, kaunis ja rakas alkumetreiltä, mutta synnytys oli liian hirveä muisteltavaksi. Ajattelin, etten IKINÄ ENÄÄ KOSKAAN synnytä. Kunnes.. tulin yllättäen raskaaksi kun esikoinen oli vajaa puolivuotias. Olin pakokauhun vallassa, mutten voinut harkita aborttia. Puhuin neuvolassa peloistani ja nyt minua kuunneltiin. Synnytyssairaalaan otin ajoissa yhteyttä ja teimme suunnitelman. Kipulääkityksen kanssa ei vitkuteltaisi (edellisellä kerralla en saanut epiduraalia vaikka halusin). Jotenkin sain kerättyä itseni ajatukseen alatiesynnytksestä. Kuopuksen synnytys oli korjaava kokemus! Synnytys kesti neljä tuntia, ponnistus vain muutaman minuutin. Hallitsin tilannetta, koin onnistumista. Tuli onnen tunne, osaan synnyttää. Alitajuisesti oli tuntenut epäonnistumista esikoisen synnytyksen johdosta... Jollain lailla nyt tuo esikoisen synnytyskään ei tunnu enää niin ahdistavalta. vain erilaiselta. Toki aikaakin on kulunut jo 10 vuotta :)
Yritän tällä itserakkaan pitkällä vuodatuksella sanoa, että luulen tietäväni miltä sinusta tuntuu. Uskon ja tiedän kuitenkin, että aika parantaa. Kannustan ehdottamasti palaamaan ammattiauttajan luo. Harmittaa, etten itse sitä aikanaan tajunnut. ihanaa loppuelämää!
Mulla kans sama juttu, mutta traumat jäi sektiosta. En tiedä miten pääsen yli. En uskalla enää tulla raskaaksi kun pelkään etten pääsekkään alatiesynnytykseen vaan siihen teurastukseen..nyt tuli melkein jo oksennus kun kirjotin tämän. :(
saat ne varmasti alatiesynnytyksestäkin
ja terapiaan. Minulla oli myös tuollainen ekan kiireellisen sektion jälkeen, mutta sain toisenkin lapsen kyllä pari vuotta myöhemmin sektiolla.
Kaks riittää meille, ei enempää päänuppi kestä, vaikka lapset ihania ovatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun täytyy käydä synnytykses läpi sen hoitaneen kätilön kanssa, voit kysyä ja saada selityksiä. Ota nopeasti ja rohkeasti vain yhteyttä.
Päätin vain, että JOS saan lisää lapsia, niin sektiolla. välillä olen nähnyt painajaisia, mutta onneksi ne on vaan unta. Olis tietty varmaan ollut ihan hyvä puhua asiasta jonkun kanssa, mutta olin niin väsynyt ja halusin vain unohtaa. Se lohdutti, kun kätilöt sanoivat heti synnytyksen jlk, että jos tekisin toisen lapsen niin saisin varmasti sektion. mutta siis jos pelkotilasi on noin vaikea niin suosittelisin myös sitä keskustelua terapiassa tms. tsemppiä! Ja muista, sinun ei tarvitse synnyttää enää koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätin vain, että JOS saan lisää lapsia, niin sektiolla. välillä olen nähnyt painajaisia, mutta onneksi ne on vaan unta. Olis tietty varmaan ollut ihan hyvä puhua asiasta jonkun kanssa, mutta olin niin väsynyt ja halusin vain unohtaa. Se lohdutti, kun kätilöt sanoivat heti synnytyksen jlk, että jos tekisin toisen lapsen niin saisin varmasti sektion. mutta siis jos pelkotilasi on noin vaikea niin suosittelisin myös sitä keskustelua terapiassa tms. tsemppiä! Ja muista, sinun ei tarvitse synnyttää enää koskaan.
Eikä tarvinut enää kärsiä samalla lailla.
Mulla kans sama juttu, mutta traumat jäi sektiosta. En tiedä miten pääsen yli. En uskalla enää tulla raskaaksi kun pelkään etten pääsekkään alatiesynnytykseen vaan siihen teurastukseen..nyt tuli melkein jo oksennus kun kirjotin tämän. :(
saat ne varmasti alatiesynnytyksestäkin
Ja millähän perusteella? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kans sama juttu, mutta traumat jäi sektiosta. En tiedä miten pääsen yli. En uskalla enää tulla raskaaksi kun pelkään etten pääsekkään alatiesynnytykseen vaan siihen teurastukseen..nyt tuli melkein jo oksennus kun kirjotin tämän. :(
saat ne varmasti alatiesynnytyksestäkin
Ja millähän perusteella? :D
ensimmäinen synnytys, jonka vuoksi jäi pelko. Toista odottaessani pääsin puhumaan kätilön kanssa, samoin lääkärin. Lääkäri laittoi asiat oikeisiin mittasuhteisiin toteamalla, että hänen mielestään synnytykseni oli ollut onnistunut - sekä äiti että vauva selvisivät, molemmat vielä terveenä.
Auttaisiko tämä ajatus Sinuakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
synnytys luokitellaan onnistuneeksi, kun sekä äiti että vauva selviävät??? Tää on niin tätä natsimentaliteettia, että älä valita, et kuollut!! >:((
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin täysin varma että lapsiluku jää yhteen ekan synnytyksen jälkeen.
Raskaus jo oli vaikea ja lopulta kun synnytys käynnistettiin niin pelkkä käynnistyminen kesti 3 vuorokautta. Olin myös kovassa flunssassa ja kuumeessa.
Saliin päästyäni supistukset kovenivat niin koviksi etten voinut seisoa, maata, istua, en siis tiennyt miten olisi ollut. Henki ei kulkenut koska olin nuhassa. Mies on jälkeenpäin sanonut että olin pelottavaa katseltavaa.
Sain epiduraalin joka vei kivut pois. Muutaman tunnin kuluttua päästiin ponnistusvaiheeseen mutta en tuntenut ponnistuksentarvetta. Ponnistusvaiheessa sain myös jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja halusin vaan repiä tippaletkun pois kädestäni ja päästä pediltä ylös ja pois tilanteesta. Kätilö ei myöskään ollut empaattisimmasta päästä..
Tunnin ponnisteltuani kutsuttiin lääkäri paikalle ja tämä päätti että autetaan imukupilla. Sen kiinnittämistä en edes paniikissa ollessani huomannut. Väliliha piti tietysti leikata ja repesin myös muutenkin. Lopulta 1h 14min kestäneen ponnistuksen jälkeen vauva syntyi, en saanut vauvaa syliini heti, eikä isä saanut leikata napanuoraa vaan lääkäri nappasi vauvan sivuun pöydälle. Kukaan ei kertonut miksi näin piti tehdä. Vauva oli kuitenkin kunnossa. Alapääni kursittiin kokoon ja kysyessäni montako tikkiä tuli sanottiin vaan että tulihan niitä..
Tikkailujen jälkeen meidät tuore hämmentynyt perhe jätettiin yli tunnin ajaksi täysin yksin huoneeseen. Soitimme kelloa, kukaan ei tullut. Lopulta mies meni hakemaan kätilön käytävältä ja pääsin suihkuun yms.
Tämän kokemuksen jälkeen olin varma että enää en synnytä koskaan!
Kuitenkaan ei mennyt kahtakaan vuotta kun olin taas synnyttämässä. Toinenkin synnytys käynnistettiin. En ehtinyt saada epiduraalia ja kaikki kävi paljon nopeammin muutenkin. Ponnistusvaiheessa tunsin kaiken hyvin, kivunkin, mutta se vaan rohkaisi ponnistamaan kovemmin. Synnytyksen jälkeen oli tyytyväinen etten ehtinyt saada epiduraalia ja olo oli muutenkin parempi. Myöskään mies ei ollut niin järkyttynyt kuin ekan synnytyksen jäljiltä ja sai leikata napanuorankin =)
Ekan synnytyksen jälkeen puhuin kätilön kanssa jonkun verran synnytyksestä mutta silti se jäi pitkäksi aikaa kalvamaan mieltä. Neuvolastakaan en saanut tarvittavaa apua juttelusta. Lopulta ystäväni kanssa puhuttuani opin hyväksymään että synnytys meni miten meni ja sitä on turha enää vatvoa.
Toinen synnytyskokemus oli loistava ja voin hyvillä mielin miettiä kolmannen lapsen hankkimista.
JOs sektiosta traumat saat
Mulla kans sama juttu, mutta traumat jäi sektiosta. En tiedä miten pääsen yli. En uskalla enää tulla raskaaksi kun pelkään etten pääsekkään alatiesynnytykseen vaan siihen teurastukseen..nyt tuli melkein jo oksennus kun kirjotin tämän. :(saat ne varmasti alatiesynnytyksestäkin
Mistä voit tietää millainen kokemus jonkun sektio on ollut. Sektio on iso leikkaus, jossa paljonkin voi mennä pieleen, ihan yhtä paljon kuin alatiesynnytyksessä.
Myöskään kaikki sektiot eivät todellakaan ole suunniteltuja sektioita ja sektioon johtanut tilanne on voinut olla hyvinkin pelottava ja ahdistava. Myös sektion jälkiseuraamukset voivat olla hyvinkin traumatisoivia.
On siis todellista typeryyttä väheksyä jonkun kokemusta sektiosta, tietämättä asiasta mitään sen enempää.
Itsellä esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla, menetin paljon verta, lapsi joutui teholle ja voin sanoa, että kokemus oli hyvin traumatisoiva. Seuraksena oli juuri ahdistusta ja lisäksi järjetön menettämisen pelko lapsesta. En ensimmäisinä viikkoina edes oikeastaan nukkunut, kun vahdin lapsen hengittämistä ja meni melkein kaksi vuotta ennekuin pystyin olemaan lapsesta erossa oikeastaan ollenkaan jne. Olin ihan varma etten ikinä halua enempää lapsia ja 7 vuotta kuluikin ennekuin uskaltauduin toista lasta edes yrittämään.
Toinen lapsi syntyi alateitse eikä todellakaan ollut helppo sekään (kesti 23 tuntia), puudustusta ei ollut ponnistusvaiheessa ollenkaann jne. Mutta silti koin alatiesynnytyksen onnistuneeksi voimakokemuksesi, enkä traumatisoitunut millään asteella.
Tämä nyt vaan esimerkkinä siitä, että tietämättä taustoja, ei voi kenenkään puolesta sanoa millainen synnytys ei traumatisoi ja millainen traumatisoi.
Apua pitää kuitenkin saada jos niitä traumoja tulee. Valitettavan usein vaan käy niin, että apua hakiessa vastaan osuu ihminen joka väheksyy, eikä tunnista avun tarvetta ja niin ihminen jää yksin kokemuksensa kanssa.
onneksi ap olet hakenut ja saanutkin apua. Aika varmasti auttaa ja parantaa myös niitä henkisiä haavoja. Tsemppiä!
JOs sektiosta traumat saat
Mulla kans sama juttu, mutta traumat jäi sektiosta. En tiedä miten pääsen yli. En uskalla enää tulla raskaaksi kun pelkään etten pääsekkään alatiesynnytykseen vaan siihen teurastukseen..nyt tuli melkein jo oksennus kun kirjotin tämän. :(saat ne varmasti alatiesynnytyksestäkin
Mistä voit tietää millainen kokemus jonkun sektio on ollut. Sektio on iso leikkaus, jossa paljonkin voi mennä pieleen, ihan yhtä paljon kuin alatiesynnytyksessä.
Myöskään kaikki sektiot eivät todellakaan ole suunniteltuja sektioita ja sektioon johtanut tilanne on voinut olla hyvinkin pelottava ja ahdistava. Myös sektion jälkiseuraamukset voivat olla hyvinkin traumatisoivia.
On siis todellista typeryyttä väheksyä jonkun kokemusta sektiosta, tietämättä asiasta mitään sen enempää.
Itsellä esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla, menetin paljon verta, lapsi joutui teholle ja voin sanoa, että kokemus oli hyvin traumatisoiva. Seuraksena oli juuri ahdistusta ja lisäksi järjetön menettämisen pelko lapsesta. En ensimmäisinä viikkoina edes oikeastaan nukkunut, kun vahdin lapsen hengittämistä ja meni melkein kaksi vuotta ennekuin pystyin olemaan lapsesta erossa oikeastaan ollenkaan jne. Olin ihan varma etten ikinä halua enempää lapsia ja 7 vuotta kuluikin ennekuin uskaltauduin toista lasta edes yrittämään.
Toinen lapsi syntyi alateitse eikä todellakaan ollut helppo sekään (kesti 23 tuntia), puudustusta ei ollut ponnistusvaiheessa ollenkaann jne. Mutta silti koin alatiesynnytyksen onnistuneeksi voimakokemuksesi, enkä traumatisoitunut millään asteella.
Tämä nyt vaan esimerkkinä siitä, että tietämättä taustoja, ei voi kenenkään puolesta sanoa millainen synnytys ei traumatisoi ja millainen traumatisoi.
Apua pitää kuitenkin saada jos niitä traumoja tulee. Valitettavan usein vaan käy niin, että apua hakiessa vastaan osuu ihminen joka väheksyy, eikä tunnista avun tarvetta ja niin ihminen jää yksin kokemuksensa kanssa.
onneksi ap olet hakenut ja saanutkin apua. Aika varmasti auttaa ja parantaa myös niitä henkisiä haavoja. Tsemppiä!
Itselläni oli myös pitkä ja vaikea synnytys, siitä tosin on jo aikaa 5,5 v.
Kävin pari vuotta terapiassa psyk.polilla, sillä en muuten päässyt irti ja yli tapahtumasta.
Suosittelen jatkamaan psykologilla käyntejä tai hankkimaan joka tapauksessa edes jostain apua (terveyskeskus, neuvola, tms.). Ettet jää yksin asian kanssa.
Ajan myötä pahin tuska on laantunut. Jokapäiväiset muistutukset saan kyllä fyysisistä vaurioista, joita yleinen terveydenhuolto ei edes huomannut. En jaksanut taistella korjauksen eteen.
Minulla on vain yksi lapsi. Enkä tiedä olenko niin rohkea että uskaltaisin toiste synnytyslaitokselle.
Mulla kans sama juttu, mutta traumat jäi sektiosta. En tiedä miten pääsen yli. En uskalla enää tulla raskaaksi kun pelkään etten pääsekkään alatiesynnytykseen vaan siihen teurastukseen..nyt tuli melkein jo oksennus kun kirjotin tämän. :(
Joo. Se on diagnoosi. Nyt kaikki tuntuu taas vähän helpommalta, kun kävin tänään lääkärissä. Sain lääkkeitä ja menen myös terapiaan. Aio myös varata vielä synäriltä ajan, että sana puhuttua asiat halki kätilön ja toivottavasti myös synnytyslääkärin kanssa.
Uusia lapsia ei kyllä tule. Ei edes sektiolla. Pääasia, että pääsen tästä traumastani yli. Kiitos kaikille vastanneille silti :)