Sinä, joka et ole uskossa...

Mä lopetin sen pienenkin uskomisen siinä vaiheessa kun tuo armollinen jumala päätti potkia päähän niin että kolahti. Hyvä kun hengissä selvisin siitäkään.



Sen jälkeen löysin satanismin. Voima lähtee itsestä ei jostakin satuolennosta.

Jos pitää Jumalaa satuolentona, eikö saatanakin mene silloin samaan kategoriaan? Hupaisaa.

mutta olen kaiketin sen verran vankkaa tekoa, että kykenen ottamaan tämän elämän ja maailman sellaisena todellisuutena, kuin se todistettavasti on olemassa.



Oliskohan niin, että ilman uskontoja olis pirusti vähemmän sotia? Ehkä sit tapeltais jostain todellisemmasta, mistäpä sen tietäis.

Jos pitää Jumalaa satuolentona, eikö saatanakin mene silloin samaan kategoriaan? Hupaisaa.

satanismilla ei ole mitään tekemistä saatanan kanssa. Sekoittaen heidät saatananpalvojiin.

Jos pitää Jumalaa satuolentona, eikö saatanakin mene silloin samaan kategoriaan? Hupaisaa.

Satanismi on ateistinen oppi eikä sen mukaan henkiolentoja ole, Saatanaa käytetään lähinnä filosofisena vertauskuvana.

en ole isommin pohtinut uskossaoloa. Tajuan toki sen, että usko tuo turvaa ja lohdutusta elämän myrskyissä, mutta jostain syystä vaikeuksienkin keskellä olen turvannut vain itseeni ja läheisiini. Eräiden läheisten ihmisten kuoltua olen miltei kadehtinut uskossa olevia, hehän kokevat tapaavansa menetetyt läheiset taivaassa sitten myöhemmin. Itse pidän kuolemaa pelkkänä olemassaolon loppuna, katoamisena. :(

oispa ihanaa jos kaikki oiskin noin yksinkertasta.. mut todisteita on liikaa, en pysty huijaamaan itseäni. siksi en ole uskossa. anoppi on sitten senkin edestä. ja lapsenlapset tärkeysjärjestyksessä viimesenä. ensin tulee kaikki uskovaiset kaverit.

Kato ap, tota mainosta. Onko se sun jumalas nyt niin ihana ja paras ja rakas ja hyvä ja kaikkea ja silti se sallii esim. lasten kärsivän? Mitä toikin pieni vauva on tehnyt sellaista että sen pitää nähdä nälkää ja ehkä kuolla siihen?



Kyllä se sun jumala on ihan oikeesti vaan ihmisten keksimä satuhahmo.

Oletko koskaan miettinyt, mitä uskossa oleminen oikeasti on?

Olen. Se on minusta hyvinkin mielenkiintoinen ilmiö.

Itse olen tullut lapsenuskosta uskoon aikuisena. Kasvoin uskonnottomassa perheessä, mutta mummo ja täti olivat uskossa ja olivat hyviä ihmisiä, niitä ainuita joihin pystyi aina luottamaan ja turvaamaan lapsena.

Siksi kiinnostuin uskosta myös aikuisena, kun tuli turvan tarvetta elämän myrskyissä. Jumala on niin vakaa ja Hänen rakkautensa ei hylkää, hän ei petä!

Tutustukaa muutkin, ette pety!

Uskon kyllä, että uskovaiset ihmiset saavat uskostaan paljonkin sisältöä ja juuri mainitsemasi "turvan tunteen". Eihän se ole varmaan kenellekään epäselvää. Se, onko uskon kohde (kristinuskon jumala) todellinen ja oikea hahmo, onkin jo toinen juttu.

Ja mitä tulee pettymiseen... njaa, itse niin sanotusti "olin uskossa" teini-ikäisenä, mutta todellakin petyin. Petyin toisaalta kristinuskon sisältöön ja jumalakäsitykseen ja toisaalta kirkon arvomaailmaan. Ja koska todellakin mietin, pohdin ja ajattelin asioita aika paljon, en voinut mitään sille, että en voinut enää uskoa kristinuskon mukaisesti. Uskovaiset usein painottavat, ettei pidä itse ajatella, ja että pitää vain uskoa - ja se on totta, koska heti kun oma ajattelu alkaa, sokea usko lakkaa sellaiseen, joka ei millään lailla ole "uskottava".

Mutta kiva, että jotkut ihmiset saavat uskonnosta - ja kristinuskosta - sisältöä elämäänsä. Minä en saanut. Eikä se ole sellaista sisältöä, jota haluaisinkaan.

Jos antaa, saa.



Jumala ei ole luonut kärsimystä maailmaan, vaan sen teki ihminen lankeamalla syntiin. Siksi maailmassa on kärsimyksiä.



Mutta Jumala antaa anteeksi jokaiselle, joka uskoo Hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja saa täten syntinsä anteeksi.

Jos antaa, saa.

Mitä tarkoitat tällä - karman lakia? Eikös karma-ajattelu kuulu ihan eri uskonnon filosofiaan.

Jumala ei ole luonut kärsimystä maailmaan, vaan sen teki ihminen lankeamalla syntiin. Siksi maailmassa on kärsimyksiä.

Mutta Jumala antaa anteeksi jokaiselle, joka uskoo Hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja saa täten syntinsä anteeksi.

Kaikista näistä suurista uskonnoista tämä on ehkä vastenmielisin ja lapsellisin "pelastumisen keino". Sokea uskominen, ihan sama mitä elämässä teet.

Tarkoitat ilmeisesti, että maailmassa on syntiä, koska ihminen lankesi eli toimi oman tahdon mukaan jumalan käskyä vastaan? Siitähän Raamatun alkukertomuksessa on kysymys. Eli syntiä on oma tahto, itsenäinen ajattelu, auktoriteetin (tässä tapauksessa jumalan) kyseenalaistaminen ja toiminta tältä pohjalta? Jumalan tahdon mukainen ihminen vaikuttaisi siis olevan vähän yksinkertainen lammas, joka ei uskalla ajatella ja toimia itse. (Ja lammas-metaforaahan Raamattu käyttääkin kristityistä, mikä onkin aika osuva.) Kristinusko korostaa tässä ihmisen taantumista, ettei kehitytä eteenpäin ajattelussa eikä saa kasvaa henkisesti - vaan pitää jäädä lapsen tasolle ja totella sokeasti.