Millainen sinun kolmenkympinkriisi oli??
Teitkö jotain radikaalia vai oliko kriisiä ollenkaan? Jos tuli jonkin sortin kriisi niin kauanko se kesti?
Kokemuksia, kaikenlaisia, kaipailen :)
N30,5vee
Kommentit (24)
näin tiivistettynä: rymistelin ulos kiltin ja vastuullisen tytön roolista. välit meni poikki muden kanssa.
Ja keneen kaikkiin meni välit?
Kiitos vastauksista!!
Ap
Pokasin miehen ja tulin raskaaksi.
Taisi elämä saada hieman erilaisempia mittasuhteita kun kyseisen vuoden alussa hautasin oman lapseni.
Enemmänkin kriisiä oli 25:na kun mikään ei tuntunut miltään. Tuntui että ei ollut saanut mitään aikaiseksi, vaikka paljon olikin saanut.
mudeen = mutsiin. Muihin hyvät välit edelleen.
Pikkuhiljaa aloin paukoa mielipiteeni julki, en enää ottanut vastaan sitä vastuuta joka minun odotettiin automaattisesti kantavan, opin viimein pitämään puoleni,
En vain suostu enää tossukaksi. Ja usko, että tuntuu että olen viimein löytämässä itseni.
Leikkasin hiukset lyhyiksi, lähdin opiskelemaan toisen ammatin ja muutin toiseen kaupunkiin.
30 -v täyttäessäni ei tullut sitten ihmeempää.
otin nimittäin kielikorun pois kun ajattelin että olen aikuinen ja noi lävistykset on teinien hommaa.
Noh, nyt se on ollu puolisen vuotta pois ja laitatan sen kyllä takaisin kun saisin vaan aikaseksi..
Laihdutin 45 kiloa ja treenasin kropan huippukuntoon, mietin jopa kisauraa.
Laitoin lapset hoitoon ja aloitin työt ihan tyhjästä.
Miestä en sentään vaihtanut ;)
Mutta "ystäviä" karsin elämästäni, kaikki jorka antoivat minulle vain mielipahaa. Olen tekemisissä vain sellaisten kanssa joiden haluan.
Menin 19-vuotiaana naimisiin ja sain pian kolme lasta. Koska mies oli minua vanhempi, jo töissä, pystyimme miehen tuloilla asumaan hyvinkin keskiluokkaisella asuinalueella. Ja koska asuttiin sellaisella alueella, muut äidit olivat tietenkin minua 10-15 vuotta vanhempia.
Olisin tarvinnut nuoria äitejä, en kuitenkaan mitään teiniäitejä, seuraksi. Jotakuta, joka olisi ymmärtänyt minua ja ollut jotenkin samassa tilanteessa. Muut kun olivat jo opiskelleet ja tehneet ennen lapsia ties mitä, ei ollut mitään yhteistä.
Kriiseilin kymmenen vuotta, kunnes 30 vuotta täytettyäni löysin rauhan. Nyt on ihan ok olo ja tuntuu siltä, että nautin nuoruudestani. Lasten kavereiden vanhemmat ovat 40v, lähemmäs 50v ja mulla on elämä vielä täysin edessä.
Opiskelin, menin töihin.
kesti päivän, tosin illan alkoholin käytöllä saattoi olla osuutta asiaan. Ei muuta kriisiä.
kriisi alkoi kun lapsi syntyi. Elämä muuttui ja nyt teksi mieli saada jotakin hienoa aikaan. Aikaisemmin olin kuin haavan lehti, menin minne tuuli vei.
ehkä nyt vuoden verran todella paha kriisi (olen 25v) olen ihan paniikissa,mitä teen, minne meen, mieten teen....
vielä etsin itseäni, mutta olo on tuskainen ja pelottaa :)) muuten kaikki hyvin, mutta työ pelottaa, en halua olla duunari loppuelämäni...
eli ei kriisiä.
Ei kyllä ikinä ole ollutkaan mitään ikäkriisiä (olen nyt 46).
Jätin mieheni, otin uuden, muutin paikkakunnalta pois, kihlauduin uuden kanssa, menin naimisiinkin, ostin talon ja sain lapsen, vaihdoin tietysti työpaikankin. Tämä kaikki n. 1,5 vuodessa. Alkoi kun olin vähän alle 30v. ja loppui sitten 31 vuotiaana.
Nyt olen rauhoittunut. Saman miehen kanssa edelleen ja lapsia siunaantunut 12 vuodessa kolme.
mutta joku kriisi kuitenkin. Odotan kolmatta lastani, ja se tuntuu ihan järkyttävältä. Olen 26-vuotias, kun tämä lapsi syntyy, ja tuntuu todella paljolta, että sen ikäisenä on jo kolme lasta. Suurin osa ikäisistäni ihmisistä on vielä lapsettomia, ja ne joilla lapsia on, ovat vasta yhden lapsen äitejä/isiä. No, jotenkin karmeimmalta tässä koko touhussa tuntuu se ajatus, että kun tämä lapsi pyörii jo vähän muuallakin kuin minun helmoissani, minä olen lähes kolmekymppinen - ja mitähän mun sitten pitäisi tehdä?
lastenhoitaja, vaan tehdä jotain mielenkiintoista työtä. Tätä ajatusta nyt olen tässä pari vuotta työstänyt ja syksyllä vaihdankin muualle.
Suurempi kriisi minulla oli, kun täytin 20 ja olin pienen lapsen äiti:D Tuntui, että se oli sitten tässä.