Ekaluokkalaisen arkuus ym.

Meillä arka (=uusiin tilanteisiin ja paikkoihin hitaasti tottuva) lapsi on nyt toisella luokalla.



1. luokalla meni puoli vuotta luokalle ja kouluun 'kotiutumiseen'.

Koulumatkoja saateltiin koko vuosi, ja vieläkin saatetaan aamulla koululle (koulu on työmatkani varrella ja kuljen sen ohi joka tapauksessa). Sieltä tulee itse kotiin joko yksin tai kavereiden kanssa.



1. luokan ajan lapsi oli ap- ja ip-kerhoissa, jotka olivat meille pelastus. Aamulla lasta ei tarvinnut jättää koulun pihalle, vaan vein hänet ap-kerhoon ja hyvästelin siellä. Alkusyksystä tarvitsi 'turvapaikan', johon meni hyvästelyn jälkeen hetkeksi rauhoittumaan ennen kuin lähti leikkeihin mukaan. (sohvalle meni aamulla pötköttämään vähäksi aikaa, se oli hänen turvapaikkansa)

Kevätlukukaudelle ei enää tarvinnut turvapaikkaansa, vaan meni tyytyväisenä toisten touhuihin mukaan. Silloin hänet pystyi jättämään koulun pihalle, josta itse meni kerhotiloihin.



Kavereita löysi jo 1. luokan aikana, mutta nyt toisen luokan alettua on kaveripiiri alkanut laajentumaan enemmänkin.



Tsemppiä ap. Kyllä teidänkin poika reipastuu kun tottuu kouluun :)

Toinen aloitti ekaluokan tänä syksynä ja toinen on vielä päiväkodissa. Ekaluokkalainen on selkeästi todella stressaantunut koulunaloituksesta. Kavereita ei ole ja yksin seisoskelee pihalla välitunnit. Ei uskalla ottaa kontaktia kehenkään :( Opettajallekaan ei ole uskaltanut vastata kuin ihan vain kahdenkesken. Koulupäivän jälkeen menee iltapäiväkerhoon missä sama homma jatkuu. Kotona käy ylikierroksilla ja iltaa kohti rauhoittuu. Sanoo kuitenkin, että koulussa on kivaa. Luulen kyllä, että sanoo noin, koska aavistaa äidin ja isän toivovan sellaista vastausta :( Pelkään että lapsi tulee kiusatuksi ja syrjäänvetäytyväksi. Mitä tässä voisi tehdä?

Varsinkin alaluokilla opettajat voivat ohjata lapsia löytämään kavereita. 1 luokka nyt joka tapauksessa on koulun käymisen ja sosiaalisten tilanteiden harjoittelua. Opettajat toimivat apuna tässä harjoittelussa.

oli samanlaista, mutta meni siitä ohi hiljalleen. Kouluun saatettiin pari kuukautta alkuun. Kevätlukukaudella muutos oli huikea ja lapsemme oli aivan erilainen kuin koulun alkaessa. Anna aikaa :)

Taidollisesti oikein hyväkin, mutta arka. Me kannustimme kotoa ja opettaja koulussa, ja keväällä oli ihan toinen meininki. Meillä lapsi pelkää tekevänsä virheitä ja on muutenkin perfektionisti. Se aiheutti paineta.

ongelmia ovat juuri nuo välitunnit ja iltapäiväkerho, kun ei uskalla jutella muille, mennä mukaan jne. Lisäksi ei uskalla kulkea koulumatkoja yksin, vaikka reitti on helppo. Eikä myöskään olla yksin kotona mistä koituu se ongelma, että kun neljänä päivänä koulu alkaa vasta 9.30 niin en tiedä miten ne hoituu, kun itse olisi pakko olla töissä! Ja tunnustan, että tuo lapsen arkuus ärsyttää tosi paljon.

minä saatoin ekaluokkalaisen kouluun ja odotin siellä pihalla kellojen soimiseen asti. Näin melkein koko ekaluokan. Paitsi sit keväällä ei enää halunnut minua mukaan.

Anna aikaa!

nyt on sen verran iso että on kuljettava yksin jne. Turha paapominen vain sitoo lasta liiaksi sinuun ja alkaa kuvitella että ei enää pärjää ilman saatteluasi.

Jos on pakko viedä, isä tai joku muu vieköön.

kauan kuin pysyt itse rauhallisena ja tuet poikaa niin kaikki on hyvin. Pakottamalla menemään koulumatkat yksin tai jättämällä pärjäämään ei tee kuin hallaa lapselle. Uskon täysin, että tuo on aran lapsen alkukankeutta ja kevät on taatusti jo paljon helpompi. Itselläni on myöskin ollut yksi lapsista todella arka ja "töitä teettävä" kaikessa uudessa, mutta iän myötä kaikki helpottaa koko ajan.

ja kaiken lisäksi koko koulu ja luokkakaverit ventovieraita. Opettaja onneksi ymmärsi tilanteen, ja sai tutustutettua tyttöni ensin yhteen-kahteen kaveriin ja pian alkoi jo koulun jälkeenkin leikkimään kavereitten kanssa. Kevät olikin jo helpompaa.

Kouluterkkari tosin paasasi, että koska tyttö meni lukkoon tarkastuksessa, niin pitäisi ottaa yhteyttä perheneuvolaan. Vielä en ole ottanut yhteyttä, ja tyttö aloitti reippaasti kakkosluokan. Tosin on vielä ujo ja arka, etenkin vieraille aikuisille. Ryhmätilanteissakin menee lukkoon, harrastuksiin ei halua lähteä. Ehkä perheneuvolasta voisi saadakin apua, sillä itse ajattelisin käytöksen johtuvan paniikkihäiriöstä.

Miten terkkari käski ottaa yhteyttä perheneuvolaan vain sen takia, että tyttö meni lukkoon tarkastustilanteessa?! Minusta täysin ymmärrettävä reaktio, kun kyseessä on aikuinen, jota näkee harvoin ja tarkastustilanne on monelle lapselle jännittävä. Millaisissa ryhmätilanteissa tyttö menee lukkoon? Tokaluokkalaisella ei voi vielä olla paniikkihäiriötä, mutta tuo käytös voi kieliä ahdistuksesta mikä sitten aikuisena muuttuu paniikiksi. Lapsuudessa hoitamatta jätetyt ahdistustilat ilmenee nimenomaan aikuisena neuroottisina häiriöinä. Eli sinänsä varmaan kannattaisi kysäistä perheneuvolasta apua.



T. terveydenhoitaja :)

Olen aina yrittänyt varmistaa että tyttömme ymmärtää että ujous on omniaisuus siinä miss mikä tahansa muukin. Että ujot ovat kivoja ja heillä on oikeus olla mukana - mutta samalla kerron, ettei kukaan voi pakottaa häntä olemaan mukana missään joukkotapahtumassa, jollei itse halua.

Lapsen pitää ymmärtää että ujosu on oko, toiset eivät ole niin ujoa kuin toiset - aivan kuin toiset eivät ole niin isoäänisiä kuin toiset.



Kävin myös ain opettajat yksitellen läpi (ilman tyttöä) ja kerroin ujouduste ja sanoin että tytöllä pitää antaa tilaa ja oikeus olla ujo. Saman keskustelurumban pidin muuten myös päiväkodissa, eskarissa ja ihan kaikkialla. Ja aikuiset ovat ymmärtäneet.



Jalkkiksessa valmentaja antoi tytöns eistä seuineänvierustalla kastomassa kaksi kolme ekaa kertaa kun tyttö ei vielä uskaltanut peliin mukaan. Mutta joka kerta pyydettiin. Neljännellä kerralla lähti peliin ja jo seuraavalla kerralla tuli maali. Nyt ujo tyttäremme on yhtä suuri suustaan ja samanlainen öykkäripelaaja kun kaikki muut tytöt samassa joukkueessa. ;)



Vieläkin ujous iskee, ja annan sen olla. Tytär ei puhu vieraille kovin helposti, ainoastaan sellaisialle joista pitää. Tämä tietenkin aiheuttaa ongelmia kun tyttö ei pidä isänsä äidistä, mutta minun äitiäni hän rakastaa.

Mutta voi olla että tytär samaistuu minun äitiini, koska äitinikin on ujo. Kuin myös minä. Ja kuin myös veljeni. Ja veljeni tytär. Tämä kulkee geeneissämme, siksi ravostamme sitä - ujous on kaunis osa meidän äidin puolen suvun perimää.



Ujous kunniaan!

(hohooo, mähän ihan sain itseni kiiihdyksiiin....;-)

terkkari on sellanen hyökkäävän rempseä ja tyttöni ei suostunut hänelle puhumaan, näki siis ensimmäistä kertaa ko. terkkarin. Näöntarkastuksessa meni sitten lopullisesti lukkoon, kun ois kiireellä pitäny homma saada pois päiväjärjestyksestä.

Koulussa ei oikein osallistu tunneilla, viittaa ja vastaa siis. Ääneen lukeminen jännittää myös kotona. Jo eskarissa vierasti uutta ryhmää, on hitaasti lämpeävää tyyppiä. Opet saivat kuitenkin tyttöä vähitellen mukaan, ja uusia kavereitakin tuli, kävi jopa synttäreillä yksinään.

Itse olin lapsena samanlainen, minua ahdisti esim jo päiväkodissa mennä johonkin esitykseen mukaan. Kaikkia ei vain ole luotu esiintymään!

Meillä kanssa ekan aloittanut poika ja vaikeaa on. Luokalla on vain yksi tuttu lapsi ennestään, joka hyvin ulospäinsuuntautunut ja saanut hetkessä muitakin kavereita. Meillä poika ei uskalla mennä muiden mukana ja on paljon yksin sen takia. Ei uskalla puhua muille lapsille ollenkaan. En tiedä mitä tässä tekisi.

Taas yksi aran äiti täälläkin.

erittäin ulospäinsuuntautunutta lasta ja mun on vaikea käsittää, että joku lapsi on noin ujo. Omat lapset valittaa joistakin luokkansa lapsista, jotka ei uskalla tehdä mitään, nössöilevät eivät uskalla puhua. Miten lapsenne pärjää elämässä, jos jo ekaluokka on noin vaikeaa?! MInusta teidän pitäisi töniä lasta enemmän irti vanhempien helmoista.

myös erittäin arka, ujo ja ennen kaikkea "hitaasti lämpenevä" lapsi, jolle uusiin asioihin tottuminen vie aikansa. Meillä tilanne vuosi sitten lapsen aloittaessa ekaluokkaa oli varmasti vielä pahempi kuin ap:lla nyt. Lapsi kirjaimellisesti takertui minuun ja oikeasti itki hysteerisesti, että hän ei jää tänne, kun aamulla saatoin kouluun.



Pahinta vaihetta kesti parisen viikkoa. Kolmannella viikolla lapsi sanoi, että oikeastaan siellä koulussa on ihan kivaa. Kun oli kuukausi käyty koulua, lapsi puhkui intoa kouluun lähtiessään. Toki kaverisuhteiden muodostuminen vie kauemmin, kun lapsi on arka menemään toisten seuraan. Kaikki ei suju niin itsestään kuin ulospäinsuuntautuneilta.



Anna lapselle aikaa, kyllä hänestäkin vielä koululainen tulee. Muista tukea lasta, äläkä ainakaan arvostele häntä. Toki lempeästi pitää patistella kavereiden seuraan ym., mutta lasta ymmärtäen. Meitä on vaan niin erilaisia ihmisiä, eivät kaikki ole samasta muotista.

MInusta teidän pitäisi töniä lasta enemmän irti vanhempien helmoista.

Luin taannoin tutkimuksesta, jonka mukaan ujot lapset pärjäävät paremmin elämässä jos heillä on kouluaikana ylisuojeleva äiti. Samaa sanoi Keltikangas-Järvinen inhimillisessä tekijässä, siellä oli pari ujoa ihmistä mukana. Esim. Hjalliksen se eika vaimo, pitkä blodi, ei tule nimi mieleen, mutta kansanedustaja. Pointti oli se, että ujo voi aikuisena itse haastaa itseään, lapsena pitää saada olla ujo.

Koettakaa muistaa, että ujous on ihmiskunnan eloonjäämiskamppailun tuloksena syntynyt ominaisuus, joka on n. 25 prosentilla väestöstä. Niinkun rohkeissa on ääripäitä, niin on myös ujoissa. Jos kaikki ihmiskunnan jäsenet olisivat vaarallisina aikoina olleet suuna päänä menossa joka paikkaan miettimättä yhtään, laji olisi takuulla kuollut sukupuuttoon jo ajat sitten. Jokin aika sitten oli leffa jonka juonessa hienosti näkyi ujouden tarkoitus. Siinä ihmiskunta oli kokenut jonkun kauhean katastrofin ja henkiin oli jäänyt kaksi päähenkilöä. Toinen ei pelännyt mitään ja toinen pelkäsi kaikkea.

Toinen aloitti ekaluokan tänä syksynä ja toinen on vielä päiväkodissa. Ekaluokkalainen on selkeästi todella stressaantunut koulunaloituksesta. Kavereita ei ole ja yksin seisoskelee pihalla välitunnit. Ei uskalla ottaa kontaktia kehenkään :( Opettajallekaan ei ole uskaltanut vastata kuin ihan vain kahdenkesken. Koulupäivän jälkeen menee iltapäiväkerhoon missä sama homma jatkuu. Kotona käy ylikierroksilla ja iltaa kohti rauhoittuu. Sanoo kuitenkin, että koulussa on kivaa. Luulen kyllä, että sanoo noin, koska aavistaa äidin ja isän toivovan sellaista vastausta :( Pelkään että lapsi tulee kiusatuksi ja syrjäänvetäytyväksi. Mitä tässä voisi tehdä?

onko luokalla yhtään samantyylistä tytttöä? tai rinnakkais luokalla??

eli ole äitinä aktiivinen, kysy opettajalta onko luokalla samnatyylistä tyttöä ja soita vanhemmille.

opekin voisi istuttaa lapset vierekkäin, kekisä jotain yhteispeliä tms toimintaa

erittäin ulospäinsuuntautunutta lasta ja mun on vaikea käsittää, että joku lapsi on noin ujo. Omat lapset valittaa joistakin luokkansa lapsista, jotka ei uskalla tehdä mitään, nössöilevät eivät uskalla puhua. Miten lapsenne pärjää elämässä, jos jo ekaluokka on noin vaikeaa?! MInusta teidän pitäisi töniä lasta enemmän irti vanhempien helmoista.

Onko näitä putkiaivoja vieläkin?! Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi lapsesi ovat ulospäinsuuntautuneita, muuten olisi rakkaus kortilla teidän perheessä. Siis sinusta on ok, että lapset valittavat toisen arkuudesta, sinunkin lastesi luonteenpiirteistä saa varmaan kanssa valittaa ihan vapaasti ja sinä vaan nyökyttelet iloisena?? Kas meitä ihmisiä on monenlaisia, ja sinäkin lapsinesi voisitte sen jo opetella, niin ei tarvisi äimistellä ja valittaa loppuikäänsä. Joskus on ok hieman tuuppia arkaa ihmistä eteenpäin myönteisessä hengessä, mutta jätäthän tämän ihmisille, jotka sen osaavat... (Itselläni ei siis ole mitään ulospäinsuuntautuneita ihmisiä vastaan, esim. toinen lapsistani on sellainen.) Aikuistu.