Jättäisikö lapsesi vain yhden luokkalaisen kutsumatta?
Esim. tyttösi jättäisi kutsumatta synttäreihinsä yhden luokkansa tytön ja kutsuisi muut 12?
Näin ilmeisesti käynyt lapseni luokalla. Itse kutsuisin joko kaikki tai sitten jättäin muutaman kutsumatta.
Kommentit (13)
9v synttäreillä kutsuttiin kaikki, myös se kiusaaja. Tämä sitten pilasi koko juhlan tuhoamalla kakun, ripottelemalla tarjoiluihin suolaa (toi sen kotoaan) ja yrittämällä kaataa limsaa läppärille. Kaikki tämä kirkkain silmin "en mä huomannut". Enkä minä tajunnut, että jonkun on ihan pakko mennä suljettujen ovien taakse. Lisäksi tämä vieras ja pari yllyttämäänsä kaveria tuhosi osan lahjoista.
10v synttäreille ei kiusaajaa kutsuttu. Päätös oli lapsen ja minä sitä ilolla kunnioitin.
mutta muuten - eristäistä ja kiusaamista minusta. ap
hän perusteli asiaa sillä, että sen yhden tytön kaverit ovat rinnakkaisluokalla, eikä paljon leiki omanluokkalaisten kanssa. Tyttäreni oli siis saanut jostain käsityksen, ettei tätä tyttöä kiinnosta tulla luokkakaverin synttäreille. Kysyin onko luokalla kuitenkin joku kenen kanssa hän leikkii, ja olihan niitä. Joten sanoin, että sitten kutsutaan kaikki tytöt, tämä yksi päättäköön itse haluaako tulla.
eikä asiaan varmasti tule tälläkään kerralla ratkaisua. Maailma on täynnä kiusaajia, ja asenne on kotoa syntymästä saakka opittu.
Kutsutaan joko kaikki tai selkeästi vain osa.
9v synttäreillä kutsuttiin kaikki, myös se kiusaaja. Tämä sitten pilasi koko juhlan tuhoamalla kakun, ripottelemalla tarjoiluihin suolaa (toi sen kotoaan) ja yrittämällä kaataa limsaa läppärille. Kaikki tämä kirkkain silmin "en mä huomannut". Enkä minä tajunnut, että jonkun on ihan pakko mennä suljettujen ovien taakse. Lisäksi tämä vieras ja pari yllyttämäänsä kaveria tuhosi osan lahjoista.
10v synttäreille ei kiusaajaa kutsuttu. Päätös oli lapsen ja minä sitä ilolla kunnioitin.
Te joiden mielestä on kiusaamista jättää yksi kutsumatta, oletteko oikeasti sitten kohdanneet sellaista lasta, joka on
a) kiusannut omaanne kunnolla
b) tiedetään täysin pitelemättömäksi
c) on osoittautunutkin sellaiseksi aiemmilla synttäreillä?
Ja ihan turha selittää, että ystävällisellä puheella ja plaa plaa plaa... kun jotkut vaan on yksiä perkeleitä, joita vaan innostaa se, kun huomaavat, että muilla on kurjaa kun he riehuvat.
9v synttäreillä kutsuttiin kaikki, myös se kiusaaja. Tämä sitten pilasi koko juhlan tuhoamalla kakun, ripottelemalla tarjoiluihin suolaa (toi sen kotoaan) ja yrittämällä kaataa limsaa läppärille. Kaikki tämä kirkkain silmin "en mä huomannut". Enkä minä tajunnut, että jonkun on ihan pakko mennä suljettujen ovien taakse. Lisäksi tämä vieras ja pari yllyttämäänsä kaveria tuhosi osan lahjoista.
10v synttäreille ei kiusaajaa kutsuttu. Päätös oli lapsen ja minä sitä ilolla kunnioitin.
Joopa joo, et usko itsekään että penikka noin tekisi.
meidän luokalla oli aina niin että synttäreille kutsuttiin kaikki muut tytöt paitsi minua.
Siinä tapauksessa kutsutaan kaikki. Lapsen täytyy oppia asettumaan toisen asemaan!
jäänyt. Miksi kiusaaja pitäisi kutsua. ei ymmärrä, ei.
Tosin tyttömme luokalla on 17 tyttöä, joten jää useampi kutsumatta. Mutta jos tyttöjä olisi vaikka 8, niin taatusti jättäisin silti sen yhden ilkiön kutsumatta. Kiusaa ja pompottaa meidän tyttöä. Ilkeä ja paha lapsi. Oikea psykopaatin alku.
on mielestäni kiusaamista.