Tekisi mieli jäädä pois työelämästä mutta en tiedä uskallanko?

Ja jos ap:n miehelle tapahtuu jotain, kesämökkikin menee sitten ruoan saamiseksi.



Eikä kukaan palkkaa vanhaa ihmistä enää minnekään.



Eikä tuollainen noi kevyt työ voi noin kuluttaa. Ap:n kannattaisi hakeutua terapiaan opettelemaan alkeellisia elämäntaitoja.

jäisi ollenkaan kotiin. TArkoitan selvää rahaa. Kuitenkin kotiin ja kesämökillekin tulee remppatarvetta, muitakin yllättäviä kuluja tulee, lapset kuluttavat teini-iässä todella paljon jne jne. Eli jos sulla ei tosiaan ole muuta kuin kiinteää omaisuutta, niin...et siitä kesämökistä kuitenkaan välttis raaski luopua jos tulee sen hetki. Itse olisin nyt muutaman vuoden töissä, säästäisin niin paljoin kuin pystyisin, kun mulla olisi PÄÄMÄÄRÄ ja sen säästön turvin jäisin ekaksi vuorotteluvapaalle ja jos senkin jälkeen tuntuu, että haluan olla kotona, niin sanosiin itseni irti.

Miehelle voi tapahtua jotain. Todennäköisesti naisena elät kuitenkin miestäsi vanhemmaksi, jolloin omallakin eläkkeelläsi on väliä. Saatat vuoden tai parin jälkeen huomata kyllästyväsi kotona. Miestä voi sittenkin alkaa kismittää se, että vain hän tienaa. Yhteiskunta tarvitsisi veroeurosi...



Totta kai on valtavan hyviäkin puolia kotona olemisesta. Mutta mutta... ehdottaisin, että tekisit osa-aikaista tai keikkatyötä pelkän kotona oleilun sijasta. Tai kouluttaudut uusiksi, jos todellakin inhoat työtäsi.

jos mahdollista.

Näin saa palautua ja kenties voimavaroja työhön paluuseen.

Meillä viimeinenkin lapsi, (monta lasta, ensimmäisestä viimeiseen tulee melkein 40v kun on ollut lapsia "talossa") iltis, on opiskelija, joten jäin pois työstä kun ollaan miehen kanssa enimmäkseen kahdestaan.

Nyt on aikaa tehdä mitä ei tullut tehtyä. Lastenlapsia on jo kuusi muutamalta vanhimmalta lapselta, ettei ihan laiskistumaan pääse...

Minkälainen taloudellinen tilanne sinulla oli?

Itse en pystyisi jäämään pois työelämästä. Tai ehkä jos olisi todella paljon kaikenlaista aktiviteettia ja menoja/harrastuksia. Pelkkä kodin laittaminen ei mulle riittäisi kuin korkeintaan pariksi viikoksi ja sitten kyllästyisin kuoliaaksi. Tulisin ihan mökkihöperöksi eikä siihen riittäisi piristämään mikään "kerran viikossa" harrastus tai esim. kaupoissa pyöriminen.

Mut itse tiedät, minkälainen elämä sulle passaa parhaiten!

Mä en varmaan uskaltaisi jäädä. Lähinnä siksi, etten halua kenenkään muun vastaavan mun elämästä. Mitä jos sanoisin itseni irti ja mieheni jättäiskin mut hetimmiten ja sit jäisinkin teinien yksinhuoltajaksi ja talo menisi ositukseen ja ei olisi sit enää velatonta asuntoa, ei palkkaa talossa jne.



Joku voi tietty sanoa, että on epätodennäköistä että käy noin, mutta 50% eroaa, joten kaikista maailman huonoista jutuista tuo lienee se todennäköisin skenario kuitenkin.



Mä miettisin seuraavaa:



1) vuorotteluvapaa

2) opintovapaa

3) työajan vähentäminen (jos voi neuvotella asiasta)

4) duunipaikan vaihto (voi tuoda kivaa uutta virettä, vaikka duuni olis aika samaakin)

5) joku muu virkavapaa tms.



Sit esim. vuoden päästä vois miettiä asioita uudestaan.

Kyllä hoitoalalta saat aina töitä vaikka olisitkin vuosia pois työelämästä. Pulaa tulee olemaan työntekijöistä tulevina vuosikymmeninä.



Tässä pieni ajatuksen poikanen Sinikka Svärdin sanoin



Eivät kaikki kaipaa

jatkuvaa juhlimista,

matkoja maailman ääriin,

hillittömiä haasteita,

samppanja-aamiaisia,

tauotonta tapahtumaa.



Toisille riittää

hidas elämä,

hiljainen onni.

Kissan kehräys,

kielon tuoksu,

auringon läikkä

räsymaton raidoilla.

Meille on annettu vain yksi elämä.Moin odottaa sitä eläkeikää että uskaltaa elää.Elmä on kuitenkin tässä ja nyt.Itse olen painanut viisi vuotta tiukasti työelämässä tehden paljon ylitöitä yksitoikkoisessa työssä.Nyt Aion kuunnella itseäni ja ensikuussa aloitan vapaan elämän.Työhöni en enään palaa jotain muuta sitten keksin kun alkaa tuntumaan että kaipaan työyhteisöä.

Taloudellinen tilanteeni on hyvin saman tapainen kuin sinulla.Velaton talo,miehen tulot hyvät ja minulla säästöjä joita aion käyttää.Saas nähdä mitä uutta elämä tuo tullessaan.

olin kun jäin pois työstä jne.



Jäin n.58-vuotiaana.



Mieheni on minua muutamia vuosia nuorempi ja jatkaa työssä.



Moni miettii av:lla sitä, kuinka vaimo tulee toimeen ilman työpaikkaa jos mies kuolee. Ei aina jää turvattomaksi. Esim. valtion hommissa mieheni kuoltua tulisin saamaan mieheni kertoman mukaan toimeentuloni. Hän on virkamiehen palkoilla kaikkine lisineen ja korotuksineen jne.



Halpa talo, ei olla "kranttuja", tuli maksettua samalla kun olin työssä, välillä äitiyslomilla (useampi lapsi) ja välillä muuutaman vuoden kotiäitinä.



Ostimme kesämökin vielä työssäoloaikanani, sillä ajattelimme että rahat menevät joka tapauksessa johonkin edellisten lainojen loputtua. Olimme tottuneet maksamaan kuukausittain, niin ei tullut mitään poikkeusta budjettiin...



Aviomieheni maksaa kaikki laskumme, ostan eläkkeelläni ruuat ja jotain pientä. Meille ei paljoa jää ylimääräistä, mutta säästämällä olemme voineet matkustellakin ja elää hyvää elämää.



Mieheni laskee koko ajan koska voisi jäädä eläkkeelle, sitä milloin rahallisesti kannattaa, kun on elätettävä minutkin, eikä ole kyllä valittanut kertaakaan. Olen toisaalta hoitanut lapsiamme n.40 vuoden ajalla, välillä samaan aikaan kodin ulkopuolella työssä, erityisopettajana, joka on antavaa mutta myös haastavaa.

jos haluaa - varsinkin hoitoalalta luulisi saavan extraustunteja jos sitä joskus vielä haluaa tehdä.



Itse olen 50v ja toivon ja odotan samaa tilannetta - nykyinen talomme on myynnissä ja siitä jäävällä rahalla (velka maksetaan pois) rakentaisimme pienemmän ja voisimme jatkaa velattomina elämää. Mies on sen verran nuori että haluaa vielä tehdä uraa, minä mielummin keskittyisin jo perheeseen ja tuleviin lapsenlapsiin pomon passaamisen sijaan!



Mielummin tekisin joitain viikkoja/kuukausia sijaisuuksia tarvittaessa kuin olisin joka päivä täällä duunissa.... palkka ei todellakaan korvaa menetettyä omaa aikaa ja elämää



t. ihan kohta....

Mitä jos miehellesi tapahtuu jotain? Miten sitten sun toimeentulo? Tee vaikka lyhennettyä työaikaa.