Kerrostalosta omakotitaloon. Oletko katunut?

ihan kiva kun lapset voi olla pihalla vaikka ei itse siellä pönötä tai että itse voi tehdä jotain järkevää pihan eteen kun lapsetkin ulkoilee eikä vaan seistä katsomassa toisten touhuja. eikä naapurit häiritse metelillä tai päinvastoin, voi huutaa tarvittaessa. ainoa miinus on se että ei voi soittaa kiinteistöhuollolle jos ikkunoista vetää, viemäri on tukossa tai avain unohtuu :D

lumitöitä pystynyt kunnolla tekemään ja joka helvatun aamu oli lumiauraan tartuttava. Jos tämä talvi on samanlainen, menee talo myyntiin.

peruslaiska ei voi asua okt:ssa jollei pysty palkkaa siivooja, puutarhuria, ym. henkilökuntaa.

Muutettiin reilusta 90 neliöstä 200 neliöön, ja siivousurakka on valtava. Ei vain jaksa. Pihakin tuntuu työläältä. En jaksa edes sisustaa.



Toisaalta kyllä pidän talostamme, se vain on työläs hoitaa.

niin vaihtakaa mieluummin rivariin.

Itse tosin möin senkin pois ja muutin kerrostaloon. Nyt ei tarvitse murehtia edes pienen pihan kunnosta.

haaveissa olisi muuttaa kerrostaloon, heti kun lapset muutaman vuoden vielä kasvaa, eivätkä enää leiki ja pelaa pihalla. Ihanne olisi kerrostaloasunto keskustassa ja kakkosasunto luonnon rauhassa. Pääsisi kesäisin ja viikonloppuisin rauhoittumaan silloin kun haluaa, mutta jäisi pihahommien pakkopulla arjen keskellä pois.

Mies tekee kaiken, minä en mitään. EN todellakaan palaisi enää kerrostaloon eikä lapset ainakaan. Heillä on nyt niin paljon vapaampaa ja enemmän ulkoleikkejä jne

Ok- talossa kaikki meni pieleen ja ei viihdytty muutenkaan.



Onneksi tuo on muisto enää ja asumme onnellisesti kerrostalossa isohkossa kaupungissa, ihanaa:)

Enää en halua edes rivariin.

todellakaan ole kaduttanut! Elämänlaatu parani huikeasti mutta me ollaan kyllä aika aktiivisia ihmisiä ja tykätään puuhailla pihalla ja talon kanssa. Eli jos kovin avuton tai laiska on niin ehkä kannattaa miettiä.

Tosiaan oma tupa , oma lupa ja oma piha ja oma rauha. En pois vaihtaisi.



Jos ette ole superahkeria, hankkikaa uudehko talo pienellä pihalla.

Kerrostaloasumisessakin oli hyviä puolia ja olihan se hiukan edullisempaakin, mutta lasten kannata päätös oli oikea. Nyt on oma piha missä temmeltää.

Aiomme muuttaa takaisin kerrostaloon.

Kaikille ei kaikki sovi. Kukin tykkää eri asioista.



Olemme lapsiperhe.

Mitä jättää tekemättä, sen eestään löytää. Tykkään puuhastelusta.

Ahdistuttiin ja masennuttiin koko sakki kerrostalokuutiossa. Ulkoilu tuntui olevan työn ja tuskan takana, aina sai raahata ees taas ipanoita/kauppakasseja, suunnitella ja märehtiä kulkureittejä milloin mitenkin ja huolestua suuttuuko naapurit, jos uhmis saa itkupotkuraivarit...



Nyt jopa meidän jätkä, joka on AINA pistänyt kaikilla neljällä raajalla hanttiin uloslähtöä nauttii ulkoilusta suunnattomasti, kun voi vaan pyrähtää ovesta ulos ja takaisin sisään, kun siltä tuntuu. Tai jäädä "yksin" kotiin, kun me muut ollaan pihalla. Tai vähän molempia.



Mä saan kuopsuttaa pihaa just niin paljon, kun sielu sietää ja mähän sit kuopsutan kans :D Miehellekin löytyy puuhastelua kummasti, kun on vähän vanhempi tölli kyseessä, eikä homehdu soffalle ihan kokonaan. Ja mielellään puuhastellaankin. Tuppaa projektit aina vähän laajenemaankin ohimennen, kun rupeet yhtä tiivistettä tms. vaihtamaan.

tosin ei kannata mihinkään syrjäseudulle muuttaa, vaan uudehkoon asuinalueelle, jossa on paljon lapsiperheitä.