Ikävuodet 20-30 hiekkiksellä 40-55 vanhainkodin vierastunnilla, onko se mitään elämää?

mikä sitten on mielekästä? Jos ei halua tehdä lapsia ei niitä ole pakko tehdä ja vanhempansakin voi hylätä jos haluaa.

Onneksi ei tarvise miettiä että joudun joskus pakkovelvollisuudesta hoitamaan vanhempiani. He ovat minulle oikeasti tärkeitä.

Onneksi ei tarvise miettiä että joudun joskus pakkovelvollisuudesta hoitamaan vanhempiani. He ovat minulle oikeasti tärkeitä.

vanhempiesi vaippoja ja otat vastaan hyvillä mielin aggressiivisen dementikon lyönnit.

Huonompi vaihtoehto olisi: Ikävuodet 30-40 hiekkiksellä ja 40-55 vanhainkodin vierastunnilla. Siinä ei jäisi hetkeäkään levähdystaukoa. ;)



Toisaalta eiköhän tilanteet oli aina erilaisia. Itselläni meni vuodet 33-35 hiekkalaatikolla, olen nyt 42v ja äitini on vasta 62v. Joten luultavasti rupean käymään siellä vanhainkodin vierastunnilla tms. vasta 15-20v kuluttua ollessani 52-57v.

ja ovat onnellisia, tyytyväisiä, tasapainoisia ja menestyviä. Jotkut katkerana kyttäävät muita, kokevat itsensä huonommiksi ja rääkyvät täällä palstoilla. Semmoista se on, ap. Toivottavasti saat elämäsi kasaan.

Raskasta oli, mutta kyllä läheiset ovat tärkeitä.

käyt sitte vaan hautajaisissa kattoos vanhempias ja iltasella kotona kääntyys vähä huutaas lapsilles. kyllä se siitä. näin meilläkin.

tai no, on meillä pihassa hiekkis, mutta lapset siinä ovat istuneet enkä minä. Olen elänyt monipuolista, hyvää elämää, vaikka ensimmäisen lapsen sainkin 25-vuotiaana. Bilettänyt vuosia, vaihtanut miestä kuin paitaa kunnes löysin oikean, matkustellut lasten kanssa ja ilman, tehnyt ihan hienon työuran, kerännyt omaisuuttakin. Niin että mihin tässä nyt pitäisi olla tyytymätön?

omat vanhemmat onneksi ryyppäsivät itsensä hengiltä ennen vanhainkotia. Appivanhemmille en ole sukua, heistä en piittaa.

ja nyt 35-vuotiaana on vielä muutama vuosi jäljellä (5 jos odotetaan et nuorin menee kouluun). Eli karkeasti 20-40-vuotiaana hiekkalaatikolla ja vaikka ei äitini ole vanha niin palvelutalossa olen häntä vieraillut ja autellut jo teinistä.

Ja kyllä tämä ihan elämisen arvoista elämää on :-).

En tiedä mitä ap ajoi takaa.



Lapsieni vaippoja olen vaihtanut "mielelläni" ja äitini vaippoja en kyllä vaihda -sen saavat tehdä hoitajat jotka siitä palkkaa saavat. Saattaa kuullostaa tylyltä, mutta jos olisin siihen hommaan ryhtynyt ei olisikaan jäänyt aikaa oman perheen perustamiseen ja sitä ei äitinikään halua.

se on ihan vissi!

se on ihan vissi!

Ja vaikka räntäsateessa hiekkalaatikon reunalla istuminen ei minusta hauskaa ollut, en siellä kymmentä vuotta ole viettänyt. Lapset alkavat aikuistua ja omat vanehmmatkin ovat ihan kunnossa.



Ainakin itse koen oman elämäni mielekkääksi. Millainen on ap:n mielestä mielekäs elämä? Kerro!

Ehkä lapset ja omat vanhemmat eivät ole sinulle tärkeitä. Mikä elämässä sitten on tärkeää, jos eivät läheiset ihmiset? Kun itse olen 43v. lapseni ovat jo teinejä, oma äitini on vasta 64-v. eikä todellakaan missään vanhainkodissa vielä. En ymmärrä.

SÄ itse voit olla se, joka makaa sairaalassa ! oletkos tullut ajatelleeksi??

on syöpää jos jonkinlaista jo nuorillakin, siinä sitten omia pieniä lapsia rankkojen hoitojen aikana taistelet kuolemaa vastaan yritttäne lapsille järkätä suht normaalia elämää

peläten kuolevasi ja lastesi jäävän ilman äitiä ...

näin mulle kävi





eli ap ole onnellinen, sulla on lapsia, sekään ei ole itsestään selvää!!!!

sulla on vanhemmat, sekään ei ole itsestään selvää





sä itse elät sekään ei ole itsestään selvää...

eli olet ap itsekäs!!!!!! aikuistu ja

kanna vastuusi lapsistasi ja vanhemmistasi!!!!





no, aina voi tietty jättää lapset tarhaan hoitoon ja illat laittaa ulos soitteleen ovikelloja, kuka päästäs kotiinsa leikkiin ...

vanhemmat voi jättää sairaalaan hoidettaviski,...





eli se ITSEKKYYS!

uudestaan heti kun on vanhemmat saatu haudattua, kun pitäähän kunnon mummon lapsenlapsia hoitaa. Ei kiitos, en osallistu 1,5 vuotta hiekkiksellä riitti, vanheinkodissa en asioi ja lapsenlapsia minusta ei ole hoitamaan, vietän rankan loppuelämän kun lapset lentävät pesästä.

Sen jälkeen ovat omillaan, kuten minäkin.

Mun lapsilla on varmaan tosi kurja lapsuus, kun ne ei ole päässeet juuri koskaan hiekkalaatikolle. Mä kun en jaksa kykkiä siellä vieressä, ellei nyt sattumoisin paista aurinko ja voi samalla pistää piknikin ystävien kanssa pystyyn.



Mutta siis, jos hiekkisvuosiksi lasketaan se aika, kun on alle kouluikäisiä, mä vietin/vietän siellä vuodet 20-33, ainakin näillä näkymin. Mikä vika siinä on? Onko se hiekkalaatikko jotenkin kivemman näköinen jos siellä kökkii yli 30-vuotiaana ensimmäisen lapsen äitinä?



Ja pitää omien ikääntyneiden vanhempien olla aika huonossa kunnossa, jos he jo 60-70-vuotiaina tarvitsevat holhousta. Eikös se niin mennyt, että nuorien äitien lapset saavat lapset nuorena, eli sillä logiikalla 20+ äitien äidit ovat noin 20 vuotta lapsiaan vanhempia. Eikä käsittääkseni Suomessa ole mitään pakkovelvollisuutta huolehtia sen enempää omista vanhemmistaan kuin appivanhemmistaan. Ja joskus tilanteet menee toisin: mun mummoni, 74, on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin äitini, 54. Mummoni on voittanut syövän, ja äitini on ryypännyt itsensä rappiolle. Arvatkaa, kuka huolehtii äidistäni? Minä en ainakaan, en nyt enkä myöhemmin. Appivanhemmista huolehtisin kyllä, jos tarve olisi ja pystyisin.

Jos eläisin odotusten mukaan, vaan enpäs elä, elän itselleni ja vähän lapsilleni.

Itsellä ikävuodet n.24-36 sitä "hiekkalaatikolla istumista". Se ei suinkaan ole ollut ankeaa ja kurjaa, kuin ihan hetkittäin (korvatulehduskierteet ym. sairastelut). Nyt olen 41v. ja tiedossa ei ole ainakaan vielä vanhempien tai appivanhempien hoivaamista.



Kannattaa elää päivä kerrallaan ja ajatella, että epäitsekkyyteen pyrkimisellä voittaa paljon. Jos ajattelee uhrautuvansa lasten hoidon vuoksi, on aika surkeat lähtökohdat elämälle.



Itse olen saanut lapsistani paljon iloa ja saan sitä edelleen, tottakai myös työtä ja vaivaa, se on itsestään selvää.