Jos teillä on kouluikäiset lapset ja olette päivät kotona,

ja olen tässä koneella tunnin.



Sitten soitan äidille ja hoidan mahdolliset muut virastipuhelut. Käyn asioimassa Kelassa, käyn kaupassa.



Teen käsitöitä, kuuntelen samalla musiikkia. Pesen pyykit ja tiskit. Viikonloppua vasten siivoilen enemmänkin, vaihdan lakanat. Teen päivän ruuat valmiiksi. Nukun 1,5h päiväunia (joilla paikkaan lyhyitä yöunia).



Tuntuu että aikaa on ihan liian vähän, voisin tehdä vaikka mitä!



- Laittaa pihaa

- jatkaa kirjoitusharrastusta

- tehdä koruja

- ommella

- lukea

- käydä kuntosalilla

- käydä kahvilassa ja lukea lehden siellä

- askarrella postikortteja jouluksi

- säilöä kurkkua, sieniä, kesäkurpitsaa, tehdä mehuja





Ihan älyttömästi ideoita vaikka mihin, mutta nyt menee pari kuukautta kaikenlaisiin paperitöihin ja yhteistyöpalavereihin erityislasten lukukauden alussa.

Minusta olet kyllä vain loinen.

Jos ap ei nosta tukia ja hänen miehensä elättää hänet (oletan näin), niin miksi hän olisi loinen? Kenen? Ei kai kukaan pakota käymään töissä, jos taloudellista pakkoa ei ole, kunhan ei nosta työttömyyskorvauksiakaan sitten.

Kai olet ap huolehtinut eläkeasiasi kuntoon?

Ja perheensä.



Ja ennen pitkää yhteiskunnan, koska ennen pitkää on kuitenkin siellä työvoimatoimistossa.

Mitä ihmeen virastopuheluja voi olla joka päivälle. Mitä ihmeen asiaa voi olla Kelaan joka päivä. Kuka aikuinen ihminen soittaa äidilleen joka päivä.

Käyn kuntosalilla ja jumpissa, ompelen, remontoin kotia, korjaan vanhoja huonekaluja, otan kirppispöydän ja myyn vanhoja tavaroita pois, pihatöissä menee niin paljon aikaa kun viitsii laittaa, leivon, kokkaan... Autan lapsia kotiläksyissä, ja lasten kavereita joita meillä on usein, kuskaan harrastuksiin jne jne. Ihan on päivät täynnä.

sellaista alaa, jolta saisi töitä? Kun kerran on kaikki päivät aikaa.

mutta näin arkisin leivon itse melkein kaikki leivät jne. Tylsää, mutta mun päivän parhaimmat hetket kuluu nimenomaan leipoessa ja ruuanlaiton parissa. Ompelukoneen hankin joku vuosi sitten, mutta mä en vain saa sujumaan sitä. Esikoiseni ompelee 92 % mua paremmin.

Kiitos hyvistä vinkeistä. Kun noita liikunta- ja kansalaisopiston kurssikuvastoja tulee, niin päätin ilmottautua ainakin kahteen ryhmään missä en ole ennen käynyt. Ehkä mäkin löydän sieltä jotain mitä alan intohimoisesti harrastamaan.

mutta vielä neljä lasta kotona, eli ei siis yhtään luppoaikaa.

No ihan kärkeen sen miehensä

Ja perheensä.

Ja ennen pitkää yhteiskunnan, koska ennen pitkää on kuitenkin siellä työvoimatoimistossa.

Ja miten niin on siellä työvoimatoimistossa? Ja mitä siitä vaikka olisikin - ei sieltä rahaa tipu, jos puolisolla on vähänkin normaalit tulot.

ei se kotiäitiys ihan aina ole oma vapaa valinta vana olosuhteiden aikaansaama ja töihin pääseminen on joillekin tosi vaikeaa.

Minusta piti tulla työäiti mutta ei tullut kun ei kukaan halunnut pitää mua töissä. Pätkästä pätkään ja nyt en enää saa edes pätkiä. Joten olen ilolla sitten vaan kotona.

yhteiskunnan niskoille viimeistään kun mielenterveys pettää yksinkökkimisen seurauksena tai kun työtä pitäisi saada eli ollaan joko työttöminä tai päädytään työvoimakoulutukseen.



Viimeistään siinä vaiheessa tulee sitten kunnon kriisi, kun lapset yrittää lähteä kotoa. Siinä sitten ripustaudutaan lapsiin ja kaikki kärsii.

Teen töitä, siivoan, huollan vaatteita, hoidan koiraa, opastan remppamiestä, hoidan kodin asioita.

Kannattaisi ehkä tinkiä vähän niistä vaatimuksista... Vai että pitää olla "mukava työpaikka".

joiden mielestä työpaikan pitää todellakin olla mukavca. Mähän vietän siellä puolet valveillaoloajastani, jumaliste!

Keksi ap uusia harrastuksia ja pakota itsesi sinne lenkille kerta toisensa jälkeen. Tuo voi olla masennuksen alkua tai väsymsytä. Ulkoilu auttaa aina, kun et päästä tilannetta siihe, että et enää vaan saa lähdettyä. Kyllä se siitä se reippaus taas palaa :)

Nyt olen sitten taas kotona muuten vaan, työttömänä.

Marjasato on parhaimmillaan, sieniäkin löytyy.

jos on työelämän ulkopuolella.



Sen vähemmän mukavan työpaikan voi mieltää väliaikaiseksi ja vaihtaa, mutta jos istuu himassa ei pääse ikinä mihinkään!

niin kyllä mä ainakin mieluummin olen kotona.

Ei kotona olo mielenterveyttä vie, ikävä työ sen sijaan usein kyllä.



Mieti ap kuinka onnekas olet! Ja rupea tekemään jotakin mistä tykkäät.

-Avoimen yliopiston kurssille

-Kansalaisopistosta joku päiväharrastus

-Liikuntaharrastus, jota voi tehdä päivällä kun lapset koulussa

-Opiskelemaan uusi ammatti/ammattitutkinto (antaa sisältöä päivään ja kontakteja, voi työllistyä kivaan duuniin sitäkin kautta)

-Reppu selkään ja luontoon retkelle, laavulle, mukaan syötävää, termari, tikut ja vaikka makkaraa

-Soittele kavereille jotka myös kotona/lomalla, piristää päivää juttelu ystävien kanssa

-Leivo, laita jotain hankalampaa/hitaammin kypsyvää ruokaa, jota perhe voi iltapäivästä syödä

-Järjestä kaapit, turhat tavarat/vaatteet kierrätykseen/uffille/kaatikselle



Ja loispuheet voit jättää omaan arvoonsa, kateelliset siellä huutelee. Ei tämä työnteko aina niin herkkua ole, miksi ihmiset muuten niin kovasti lottoaisivat...

jos on työelämän ulkopuolella.

Sen vähemmän mukavan työpaikan voi mieltää väliaikaiseksi ja vaihtaa, mutta jos istuu himassa ei pääse ikinä mihinkään!

jotka eivät ole koskaan johtaneet mihinkään parempaan. Ja kenkäkin on ollut monien ovien välissä mutta sekään ei ole koskaan johtanut muuhun kuin oman jalkani liiskaantumiseen.

niin kyllä mä ainakin mieluummin olen kotona. Ei kotona olo mielenterveyttä vie, ikävä työ sen sijaan usein kyllä. Mieti ap kuinka onnekas olet! Ja rupea tekemään jotakin mistä tykkäät.

Ota omaa aikaa, rentoudu, kehitä omaa itseäsi, opiskele, lue, askartele, liiku, kirjoita päiväirjaa, mene kurssille... Ihanaa!

Kävisin jumpissa tai juoksisin oikein kunnon juoksuohjelmaa (puolikkaaseen tai täysmaratoniin tähtäävää). Askartelisin, lukisin, katsoisin leffoja. Ja tietenkin pitäisin kodin tip-top. Nukkuisin jos nukuttaa. Tekisin luultavasti myös jotakin vapaaehtoistyötä, kuten kävisin pitämässä muskarituokioita sairaalan lastenosastolla tai laulattamassa mummoja vanhainkodeissa.