Opettajat: Millainen on ihannevanhempi? Meitä vanhempia haukutaan taas vähän joka lehdessä
Milloin soittelemme opettajalle humalassa, milloin uhkailemme häntä, milloin vaadimme lapsille lisää läksyjä ja arvostelemme opettajan työtä.
Minusta tällainen haukkuminen on ikävä tapa aloittaa kouluvuosi. Kun media näyttää nostavan esiin vain ikäviä asioita, niin kertokaas te opettajat nyt sitten, millaisia toivotte meidän olevan. Ja kertokaa sekin, kuinka monta prosenttia vanhemmista on oikeasti näitä lehdissä parjattuja hirviöitä. Kai meitä ihan tavallisiakin äitejä ja isiä on?!
Kommentit (17)
monet vanhemmat "säälittelevät" opettajaa ja kyselevät hänen jaksamistaan, "kun nämä meidän tenevat ovat varmasti tosi rasittavia" jne. Toki hyvä että opettajankin jaksamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta eihän tuollainen periaatteessa vanhempien ongelma ole. Ope hoitakoon työnsä koulussa, vanhemmat osansa kotona. Ja ei, oma lapseni ei ole häirikkö, vaan päin vastoin ujo ja hiljainen.
hyvin kasvatetun lapsen, kuin vanhempainillassa sääliä. Jos nämä ovat vaihtoehdot. Mutta itsekin kun on vanhempi, niin tietää, ettei se aina niin yksinkertaista ole. Mutta open palkka ei tarkoita sitä, että open tarvitsee kuunnella yhtään epäasiallista käyttäytymistä.
Itsellä oli viime vuonna tosi rankka luokka, jossa paljon oppilaita, joilla monenlaista ongelmakäyttäytymistä. Oli mukavaa huomata, että jotkut vanhemmat (mukaan lukien myös "ongelmaoppilaiden" vanhempia) toivottivat jaksamista ja voimia oppilaiden kanssa. Opettajan on pärjättävä, se on selviö, mutta kannustus ei ole yhtään pahasta. Toisaalta itse yritän kannustaa myös vanhempia, koska lasten tukeminen koulunkäynnissä ei ole aina helppoa, mutta siitä on hurjan paljon apua niin oppilaalle kuin opettajallekin.
monet vanhemmat "säälittelevät" opettajaa ja kyselevät hänen jaksamistaan, "kun nämä meidän tenevat ovat varmasti tosi rasittavia" jne.
Toki hyvä että opettajankin jaksamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta eihän tuollainen periaatteessa vanhempien ongelma ole. Ope hoitakoon työnsä koulussa, vanhemmat osansa kotona.
Ja ei, oma lapseni ei ole häirikkö, vaan päin vastoin ujo ja hiljainen.
monet vanhemmat "säälittelevät" opettajaa ja kyselevät hänen jaksamistaan, "kun nämä meidän tenevat ovat varmasti tosi rasittavia" jne.
Toki hyvä että opettajankin jaksamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta eihän tuollainen periaatteessa vanhempien ongelma ole. Ope hoitakoon työnsä koulussa, vanhemmat osansa kotona.
Ja ei, oma lapseni ei ole häirikkö, vaan päin vastoin ujo ja hiljainen.
siis normi osallistujia. Ongelmien ilmetessä tulevat koululle ja selvittävät asiaa, mutta ilman juristeja ja ukaaseja (Näitäkin on nähty).
Hankalimmiksi taikka raskaimmiksi olen kokenut liian tuttavalliseksi heittäytyvät, yli aktiiviset vanhemmat. He puuttuvat ja kommentoivat jo liiaksikin lapsen koulunkäyntiä, omaa elämäntilannettaan ja olettavat asioita mm. opettajan jaksamisesta jne. Kannustus ja surkuttelu ovat aivan kaksi eri asiaa. Kannustus on yleistä ja kevyttä, surkuttelu negatiivista tyyliin " on tämä mahdoton luokka, olet varmaan väsynyt/poikki huh huh. "
Vuosien myötä myös oma pipo on löystynyt. Moni toivoton oppilas onkin osoittautunut muutaman vuoden jälkeen aivan kelvollisiksi yksilöiksi. Eniten olen oppinut opettajan työssä ymmärtämään ja hyväksymään oppilaiden hyvin erilaisia kehitys-ja oppimisvaiheita ja tahtia. Tämä on ollut myös haasteellisinta työssäni.
huolehtii lapsensa asioista, ottaa yhteyttä, jos jokin asia vaivaa (mutta sitä ennen kuitenkin lukee kaiken infon, mitä koulun puolelta on lähetetty asiaan liittyen, josko vastaus löytyisikin sieltä), osaa nähdä lapsestaan myös huonoja puolia, esimerkiksi mahdollisissa käytösongelmissa ei puolustaudu suoraan raivoamalla, vaan on valmis keskustelemaan asiasta.
Kuten monessa muussakin asiassa, niin se pieni prosentti vie valtaosan ajasta. Eikä se ole kovin reilua muita kohtaan. Ja monen lapsen kohdalla jopa toivoisi, että vanhemmat olisivat yhteydessä ja huolehtisivat enemmän, ettei lasten pelkästään aikuisen huomion takia tarvitsisi toistaa tiettyjä käytösmalleja.
mutta yhdyn edellisiin ja totean helpoiten asiat sujuvat vanhempien kanssa, jotka jättävät paljon vastuuta koululle ja oppilaille itselleenkin. Raskaimpia tapauksia ovat ne, jotka luulevat aktiivisuudellaan ja kaikkeen puuttumisella vaikuttavan myönteisesti lapsensa koulunkäyntiin.
valtaosa neutraaleja lastensa koulunkäynnin suhteen. Eniten työllistää aktiiviset vanhemmat ja seuraava ryhmä on ei-aktiivisten lapset.
Aikaa vievimmät tapaukset ovat olleet ns. hyvien oppilaiden touhukkaat vanhemmat. Missä ja kenen kaverin vieressä heidän lapsensa istuvat luokassa, että oppisivat optimaalisesti, kuka häiritsee heidän lapsensa koulunkäyntiä, mitä tälle "häirikölle" pitäisi tehdä jne. ovat tyypillisimpiä kysymyksiä tänäpäivänä, jotka vellovat lukukauden aikana. Usein juuri ko. "häirikön" vanhempia tuskin saa saman pöydän ääreen.
Häiritsevintä on puuttuminen puhtaasti opetuksen järjestämiseen ja tämä on lisääntynyt viimevuosina.
tasaisesti muutaman kerran vuodessa (kuten aina koulujen alkaessa) antavat haastatteluja, joissa ainoa sisältö on vanhempien ja oppilaiden haukkuminen. Mitään muuta sanottavaa ei tunnu olevan kuin tilittää julkisesti, kuinka karmeita vanhempia on, ne uhkailevat ja puuttuvat asioihin, ja työ on niiiin raskasta ja kauheaa ja oppilaat villejä ja hirveitä.
Koskaan ei lue missään, kuinka olemme tässä miettineet työmme kehittämistä palavereissa, positiivia parannuksia hyvän ilmapiirin luomiseksi ja uudelleen miettineet työtapojamme jotta koulussa kaikki sujuisi paremmin.
Kovin paljon ei luottamusta herätä tämä ainainen vinkuminen kaikesta, ei muillakaan aloilla anneta haastatteluja, joissa haukutaan kaikki mahdolliset tahot valmiiksi heti lomien jälkeen.
Jonkinlainen politiikka siksi, jotta jo valmiiksi voidaan asennoitua niin, että jos jollakin vanhemmalla on jotakin kritisoitavaa, se pannaan näiden vouhotettujen ongelmavanhempien piikkiin eikä siitä tarvitse välittää, oli syytä tai ei? Puolustusmekanismi itselle, jotta ei tarvitse koskaan muuttua, miettiä eikä kehittyä alallaan?
Vika ei ihan aina voi olla muissa, niissä oppilaissa ja vanhemmissa, joskus voisi olla jotakin parannettavaa itselläkin/kollegoillakin, mutta sitä ei koskaa missään olosuhteissa myönnetä eikä edes ajatella?
jossa opettaja on ollut lähinnä sadistinen koulukiusaaja itse, ottanut lapsen silmätikuksi, halventanut sekä yksityisesti että koko luokan edessä, antanut surkeita numeroita eikä koskaan mitään hyvää palautetta, ja lapsi on ollut erittäin rikki tällaisen opettajan toiminnan vuoksi. Kun kouluun on otettu yhteyttä, ei kukaan ole puuttunut asiaan, ja on annettu ymmärtää, että lasta puolustanut ja opettajan toimintaa kritisoinut vanhempi on juuri tällainen "hankala vanhempi" jonka puheista, ja lapsen, ei tarvitse välittää. Kaikki ihmettelyt (myös useammalta vanhemmalta saman opettajan toiminnasta) on menneet kuuroille korville, paitsi että vanhempien yhteydenotot on sitten kostettu lapsen tasoa paljon huonommilla numeroilla, syrjinnällä jne.
Ja näissä kaikissa tietämissäni tapauksissa, kun lapsi on päässyt pois ko. opettajan luokalta (vaihtanut koulua tai siirtynyt esim. yläasteelle) hän on ollut kympin oppilas, ei mitään ongelmia käytöksessä jne. Kumma juttu, että yksi opettaja näkee lapsessa kaikki mahdolliset viat, tekee koulunkäynnin helvetiksi, ja syyttää lasta ja vanhempia kaikesta. Ja heti kun opettaja vaihtuu, lapsi saa pelkkiä 9 ja 10 numeroita ja häntä pidetään täysin normaalina, kilttinä oppilaana.
Mutta tätähän ei tapahdu, eihän? Vika on lapsissa ja vanhemmissa, ei opettaja VOI kiusata ja piinata lasta huvikseen?
sitten on näitä, joiden mielestä oma lapsi on luokan ehdoton priimus. Otetaan kontaktia opettajaan hanakasti, jos opettajaja ei toimi nopeasti, valitusreitti johtaa rehtorille. Tehdään mitä vain, mitä lapsi on kotona osannut vaatia koulunsa suhteen.
Ongelmia on esiintynyt myös koulukiusaajien vanhempien kanssa, he varsin laiskasti ryhtyvät kotoa oikaisemaan tilannetta. Päinvastoin on kiusatun kohdalla, mutta siellä taas vanhempien ponnistelut ovat turhia - opettaja väsyy väliin.
antavat opettajan hoitaa tehtävänsä. Opettajakin on ihminen. Ammattitaitoinen opettaja tutustuu lapsiin ilman taustatietoja, muodostaen oman mielikuvan. Jos sama luokka opetettavana esim. koko ala-asteen tuo kuva on muodostettava joka lukukausi uudelleen. Ei tietenkään kaikilta onnistu, mutta sitähän kevät- ja joulutodistus tarkoittaa, että oppilas aloittaa puhtaalta pöydältä uuden lukuvuoden.
siis normi osallistujia. Ongelmien ilmetessä tulevat koululle ja selvittävät asiaa, mutta ilman juristeja ja ukaaseja (Näitäkin on nähty). Hankalimmiksi taikka raskaimmiksi olen kokenut liian tuttavalliseksi heittäytyvät, yli aktiiviset vanhemmat. He puuttuvat ja kommentoivat jo liiaksikin lapsen koulunkäyntiä, omaa elämäntilannettaan ja olettavat asioita mm. opettajan jaksamisesta jne. Kannustus ja surkuttelu ovat aivan kaksi eri asiaa. Kannustus on yleistä ja kevyttä, surkuttelu negatiivista tyyliin " on tämä mahdoton luokka, olet varmaan väsynyt/poikki huh huh. " Vuosien myötä myös oma pipo on löystynyt. Moni toivoton oppilas onkin osoittautunut muutaman vuoden jälkeen aivan kelvollisiksi yksilöiksi. Eniten olen oppinut opettajan työssä ymmärtämään ja hyväksymään oppilaiden hyvin erilaisia kehitys-ja oppimisvaiheita ja tahtia. Tämä on ollut myös haasteellisinta työssäni.
eivät ole vastaamassa.
Hyvä kommunikaatio ja sosiaalinen kompetenssi auttaisi vanhempien kanssa asioimisessa. Valitettavasti nämä eivät kuulu opettajankoulutusohjelmaan.
häntä rakastava, ei kuitenkaan ylisuojeleva hössö. Mukava, asiallisesti käyttäytyvä ja myös opettajaa arvostava. Minulla on kokemusta pääasiassa vain mukavista vanhemmista, jotka joskus muistavat antaa myös minulle pienen kiitoksen eli vaikka meilitse tsemppaavan viestin. Sellaisten voimalla jaksaa hymyillä ja olla motivoitunut pitkään. Kiitos kaikille ihanille vanhemmille, joita tälläkin palstalla on varmasti tosi paljon.
T: ekaluokan ope, joka tykkää työstään ja oppilaistaan
Ihannevanhempi on lapselleen kunnollinen äiti/isä, ei lyö ja hauku lasta (siis esim. koulupalaverissa, mutta ei tietysti muutenkaan), ei soittele opettajalle humalassa, ei uhkaile, ei vaadi ja arvostele kummallista asioista.
Ja media tekee juttuja, joista tietää lukijoiden kiinnostuvan. Esim. nyt koulujutut kai sitten myy hyvin, kun Iltikset on niitä pullollaan.
vanhempi, joka on valmis tulemaan selvittämään ongelmia, jos niitä on, joka pitää lapsensa puolta, jos sitä tarvitaan, mutta kuuntelee myös opettajaa, joka kertoo koulun näkökulman asioihin. Yli yhdeksänkymmentä prosenttia vanhemmista on meidän koulussamme ainakin tosi kivoja, ei mitään valittamista. Harvoin törmää hankalaan vanhempaan, mutta toki niitäkin on, lapsia kun on kaikenlaisilla ihmisillä.
Mutta näitä oikeasti ongelmallisia tapauksia tuskin nuo lehtijutut nappaavat, ovat sellaista moniongelmaista syrjäytynyttä porukkaa.
Itseäni häiritsi opettajana jossain lehtijutussa kommentti, missä moitittiin vanhempia liiallisesta aktiivisuudesta. Minä olen siitä eri mieltä, ainakaan aineenopettajana ei törmää yliaktiivisiin vanhempiin, ehkä luokanopettajilla on eri kokemus. Minä arvostan sitä, että vanhempi taistelee lapsen puolesta, ei sitä kukaan muukaan tee. Mutta silloinkin pitää aina olla valmis kuulemaan sen toisenkin osapuolen näkemys.
Siis ihan tavallinen huolehtiva vanhempi, joka ei pura omaa pahaa oloaan, avioeroaan, alkoholiongelmiaan jne. opelle...Muuta en pyytäisi
monet vanhemmat "säälittelevät" opettajaa ja kyselevät hänen jaksamistaan, "kun nämä meidän tenevat ovat varmasti tosi rasittavia" jne.
Toki hyvä että opettajankin jaksamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta eihän tuollainen periaatteessa vanhempien ongelma ole. Ope hoitakoon työnsä koulussa, vanhemmat osansa kotona.
Ja ei, oma lapseni ei ole häirikkö, vaan päin vastoin ujo ja hiljainen.