Työttömien opettajien vertaistukiketju
Onko kukaan muu opettaja vailla työpaikkaa? Olen luokanopettaja, ja valmistumiseni jälkeen olin kaksi vuotta sijaisena samalla koululla, sitten jäin äitiyslomalle ja hoitovapaalle neljäksi vuodeksi kahden lapseni kanssa. Viime lukuvuodeksi sain helposti koko lukuvuoden sijaisuuden, mutta nyt en kertakaikkiaan mitään, vaikka 80 km säteeltä olen töitä etsinyt todella aktiivisesti tammikuusta lähtien. Hakemuksia, haastatteluja (yleensä 6-8 haastateltavaa, joilla työkokemusta enemmän kuin minulla), sähköposteja suoraan rehtoreille ja koulutusvirastoon jne. jne. Tuntuu, että missään ei tarvita ammattitaitoani eikä innostustani. Nautin opettamisesta, ja keväällä sain pelkästään positiivista palautetta niin oppilailta, vanhemmilta kuin työtovereiltakin. Ahdistaa, nyt pitää odottaa flunssakauden alkua, että saisi edes muutaman päivän pätkätöitä... Keväällä ilmoitin lasten päiväkotiinpaluupäiväksi koulujenalkupäivän, joten maksan elokuun päivähoitomaksun, vaikka minulla ei olisi yhtään työpäivää elokuussa. Tunnen itseni täysin turhaksi ja surkeaksi. Onko kohtalontovereita?
Kommentit (1557)
Sain viran viime vuonna. Olen ikionnellinen ja helpottunut. Tsemppiä kaikille kevään hakuihin! T. Ketjua vuodesta 2014 seurannut
Miksi erityisluokissa esim toi opettajien vaihtuvuus on suurta?
Olen ihmetellyt tätä tein joskus keikkaa seuran kautta koulunkäyntiohjaajana erityisluokissa.
Näistä lähes kaikista olivat opettajat lähtemästä tai opettajien vaihtuvuus suurta.
Ei onnistu... Enää en pääse edes haastatteluihin. Vain kiitos mielenkiinnosta -vastauksia. Kyllähän minä tiedän ne syyt. Ei suhteita, outsideri. En ole millekään paikkakunnalle juurtunut, en kuulu minnekään. Ei jäsenkirjaa tai uskonveljeä. Ei opesukuun syntynyt. Väärä ideologinen katsomus (lue: vasemmistolainen). Ja myös nyt se vaikuttaa, että olen liian vanha, liian kokenut ja liian kallis, kun on kokemuslisiä, ja sairaskuluja, vaikka mielestäni olen ihan ok kunnossa ja tosi vähän on sairaspoissaoloja. Ja aika rumakin olen, nukkavieru, väsähtänyt. Suomen ja maailman todellisuuteen tympääntynyt. Perusluottamus ihmisiin mennyt, siis myös kollegoihin. Kaiken paskan ja valheen nähnyt ja kokenut. Mieluummin valitaan sinekyyriin semmoinen laiskanpulskea makeilevasti puhuva pää, joka on keskiluokkaisen trendikkäästi verkostoitunut, ja multitaskaa itseään nextille levelille ihanassa superpöhinässä. Taidan olla yksinkertaisesti dinosaurus. Mutta niin olennollut aina tässä feodaalisessa hyväveli Suomessa. Terveisin nimimerkki Åbeddaca
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu... Enää en pääse edes haastatteluihin. Vain kiitos mielenkiinnosta -vastauksia. Kyllähän minä tiedän ne syyt. Ei suhteita, outsideri. En ole millekään paikkakunnalle juurtunut, en kuulu minnekään. Ei jäsenkirjaa tai uskonveljeä. Ei opesukuun syntynyt. Väärä ideologinen katsomus (lue: vasemmistolainen). Ja myös nyt se vaikuttaa, että olen liian vanha, liian kokenut ja liian kallis, kun on kokemuslisiä, ja sairaskuluja, vaikka mielestäni olen ihan ok kunnossa ja tosi vähän on sairaspoissaoloja. Ja aika rumakin olen, nukkavieru, väsähtänyt. Suomen ja maailman todellisuuteen tympääntynyt. Perusluottamus ihmisiin mennyt, siis myös kollegoihin. Kaiken paskan ja valheen nähnyt ja kokenut. Mieluummin valitaan sinekyyriin semmoinen laiskanpulskea makeilevasti puhuva pää, joka on keskiluokkaisen trendikkäästi verkostoitunut, ja multitaskaa itseään nextille levelille ihanassa superpöhinässä. Taidan olla yksinkertaisesti dinosaurus. Mutta niin o
No mutta hyvä myyntipuhe ainakin... Ainakin omassa koulussani enemmistö on hyvinkin vasemmistolaisia. En tiedä sitten, miten asia on jossain pohjois-Suomessa. Meitä on nuoria ja vanhoja, väsähtäneitäkin. Ainakin erityisopettajien paikkoja on kunnassamme jatkuvasti auki. Kukaan ei jaksa niin rankkaa työtä pitkään. Oppilailla on niin monenlaisia ongelmia, he ovat vaaraksi itselleen ja muille.
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu... Enää en pääse edes haastatteluihin. Vain kiitos mielenkiinnosta -vastauksia. Kyllähän minä tiedän ne syyt. Ei suhteita, outsideri. En ole millekään paikkakunnalle juurtunut, en kuulu minnekään. Ei jäsenkirjaa tai uskonveljeä. Ei opesukuun syntynyt. Väärä ideologinen katsomus (lue: vasemmistolainen). Ja myös nyt se vaikuttaa, että olen liian vanha, liian kokenut ja liian kallis, kun on kokemuslisiä, ja sairaskuluja, vaikka mielestäni olen ihan ok kunnossa ja tosi vähän on sairaspoissaoloja. Ja aika rumakin olen, nukkavieru, väsähtänyt. Suomen ja maailman todellisuuteen tympääntynyt. Perusluottamus ihmisiin mennyt, siis myös kollegoihin. Kaiken paskan ja valheen nähnyt ja kokenut. Mieluummin valitaan sinekyyriin semmoinen laiskanpulskea makeilevasti puhuva pää, joka on keskiluokkaisen trendikkäästi verkostoitunut, ja multitaskaa itseään nextille levelille ihanassa superpöhinässä. Taidan olla yksinkertaisesti dinosaurus. Mutta niin o
Tunnistan tunteesi. Ulkopuolelle jääminen on kuitenkin lopulta siunaus. Vai haluaisitko olla se, joka pääsee aina töihin suorittamaan opetushallituksen uusia pähkähulluuksia ja on aina oikeanlainen ja tykätty? Minä en haluaisi. Outsiderina on oikein hyvä olla, on samalla riippumaton.
Opettaminen ei ole mitään ydinfysiikkaa eikä opettajan tarvitse olla säntillinen ja virheetön. KAikkialla ei tuota vielä ymmärretä mutta sehän taas ei ole meidän vika. Ole vapaa ja yksinäinen susi, nauti siitä!
Siinä vaiheessa kun edes luokanopettajille ei ole töitä, niin ei ole kenellekään muillekaan.
Syntyvyys vähenee.
"Peruskouluista katoaa lähivuosina puolet.
Peruskoulujen määrä Suomessa on lähes puolittumassa 15 vuoden sisällä, kertoo opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys. Osalle paikkakunnista ei jää edes yhtä koulua."
Vierailija kirjoitti:
Täysin vailla opettajan kelpoisuutta olevia "opettajia" on opettajan töissä runsaasti jopa vuosikausia! Itsekin tiedän näitä omasta kunnasta. Kyseessä ei ole erityisopettajat. ja kunta on isohko.Virkoja ei laiteta auki, on määräaikaisuuksia ja sijaisuuksia jopa lukuvuodeksi kerrallaan. Tätä keplottelua on ympäri Suomen.
Sama kokemus vieläpä isosta kaupungista. Tulee halvaksi, kun epäpäteviä. Sinänsä saattaa kyllä koulutusta henkilöltä löytyä paljonkin, mutta ei juuri luokanopettajan pätevyyttä. Toisaalta joku hyvin koulutettu, mutta epäpätevä kyseiseen tehtävään ja persoonaltaan sopiva, voi olla paljon parempi opettaja kuin pätevä ja epäsopiva persoona. Peruskoulussa ei tarvita syvällistä aineen osaamista.
Lykkäsin käteni paskaan kun alalle lähdin.
Hei Opet! Mikä on helpoin luokka opettaa 1-9
Vierailija kirjoitti:
Hei Opet! Mikä on helpoin luokka opettaa 1-9
Ei mikään:
https://www.vauva.fi/keskustelu/a5918964/opettajat-kertokaa-mita-nykynu…
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun edes luokanopettajille ei ole töitä, niin ei ole kenellekään muillekaan.
Ugabuga-kielten kotikielten opettajille kyllä löytyy töitä, samoin heidän uskontojensa opettajille!
Minulta vapautuu ensi syksynä paikka jollekin halukkaalle. Kannattaa vaan sitten pitää omista rajoista kiinni. Työ itsessään olisi innostavaa ja ihanaa mutta vallanhimoinen ainekollega imee kaiken hapen tilasta "yhteisillä" käytännöillään jotka hän yksin päättää. Ihmeen vähän tästä ilmiöstä puhutaan vaikka varmasti on naisvaltaisen alan kesto-ongelma. Eikö oppilaiden kontrollointi ja mikromanageeraus riittäisi? Miksi pitää alkaa mikromanageerata omia kollegoitakin?
Eipä näkynyt eläkepommia. Eikä näy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin vailla opettajan kelpoisuutta olevia "opettajia" on opettajan töissä runsaasti jopa vuosikausia! Itsekin tiedän näitä omasta kunnasta. Kyseessä ei ole erityisopettajat. ja kunta on isohko.Virkoja ei laiteta auki, on määräaikaisuuksia ja sijaisuuksia jopa lukuvuodeksi kerrallaan. Tätä keplottelua on ympäri Suomen.
Sama kokemus vieläpä isosta kaupungista. Tulee halvaksi, kun epäpäteviä. Sinänsä saattaa kyllä koulutusta henkilöltä löytyä paljonkin, mutta ei juuri luokanopettajan pätevyyttä. Toisaalta joku hyvin koulutettu, mutta epäpätevä kyseiseen tehtävään ja persoonaltaan sopiva, voi olla paljon parempi opettaja kuin pätevä ja epäsopiva persoona. Peruskoulussa ei tarvita syvällistä aineen osaamista.
Mielenkiintoista, kun monessa työnhakuilmoituksessa mainitaan, että epäpätevät hakijat huomioidaan ja toivotaan hakijoita erilaisista taustoista= käytännössä muualta tulleita. Missä muussa ammatissa voi toimia kuka tahansa ja käyttää ammattinimikettä opettaja?
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu... Enää en pääse edes haastatteluihin. Vain kiitos mielenkiinnosta -vastauksia. Kyllähän minä tiedän ne syyt. Ei suhteita, outsideri. En ole millekään paikkakunnalle juurtunut, en kuulu minnekään. Ei jäsenkirjaa tai uskonveljeä. Ei opesukuun syntynyt. Väärä ideologinen katsomus (lue: vasemmistolainen). Ja myös nyt se vaikuttaa, että olen liian vanha, liian kokenut ja liian kallis, kun on kokemuslisiä, ja sairaskuluja, vaikka mielestäni olen ihan ok kunnossa ja tosi vähän on sairaspoissaoloja. Ja aika rumakin olen, nukkavieru, väsähtänyt. Suomen ja maailman todellisuuteen tympääntynyt. Perusluottamus ihmisiin mennyt, siis myös kollegoihin. Kaiken paskan ja valheen nähnyt ja kokenut. Mieluummin valitaan sinekyyriin semmoinen laiskanpulskea makeilevasti puhuva pää, joka on keskiluokkaisen trendikkäästi verkostoitunut, ja multitaskaa itseään nextille levelille ihanassa superpöhinässä. Taidan olla yksinkertaisesti dinosaurus. Mutta niin o
Veit sanat suustani, et ole ainoa!
No niin työttömät/määräaikaiset opet! Kuntarekry suorastaan pullistelee paikkoja, alkuvuosi on vakirekrytoinnin kulta aikaa. Ootteko ehtineet katsella ja viritellä taas toivoa? Mitkä fiilikset muuten näin vuodne alussa?
Itselläni ei enää toivo herää. Jätän nää vakipaikkojen hakemiset väliin. Niihin otetaan se, joka talossa on jo sijaisuutta tehnyt tai sitten joku erinomaisen ansioitunut julkisuudesta tuttu Tiktok-opettaja, joka kehittää "uutta pedagogiikkaa" oppiaineessaan ja on monessa mukana. Perustyötä tekevä puurtaja ei menesty näissä karkeloissa.
Lueskelin kuitenkin ilmoituksia ja kovasti pitäisi sitoutua kaikenlaiseen toivon/rakkauden/kohtaamisen/osallisuuden pedagogiikkaan ja olla valmis kehittämään koulua (edelleenkin itselleni mysteeri mitä se käytännössä tarkoittaa, jotain palavereja ja niiden tuloksena positiivisia dioja ryhmänohjaukseen?) jne jne. Muutama ilahduttavasti konkreettinen ilmoitus oli jossa ei ole turhaa tuubaa.