Milloin tämä buumi leviää suomeen? Osa häävieraista kutsutaan vain iltatilaisuuteen
Perheenjäsenet ja muut läheiset kutsutaan vihkitilaisuuteen ja ruokailuun. Loput sitten ainoastaan iltabileisiin. Tuollalailla säästää mukavasti rahaa. Vai tapahtuuko tätä jo Suomessakin?
nim. ilatatilaisuuteen kutsuttu Englannista
Kommentit (44)
Mut kutsuttiin kirkkoon vihkitilaisuuteen JA illtabileisiin - siinä välissä oli 4 tunnin tauko, jolloin itse hääjuhla eli illallinen, puheet jne. Ykköset päällä kulutin aikaa kaupungilla tuon 4 tuntia ja kävin syömässä omaan laskuun ravintolassa. Näistä jäi paha maku kyllä...
joissa itse vihkiminen tapahtui pienenpienessä kappelissa. Siellä oli paikalla vain lähin suku ja ne lähimmät ystävät. Sitten itse hääjuhlaan oli kutsuttu kaikki muutkin, eli tarjolla oli ruokaa, juomaa ja ohjelmaa. Kutsuun oli hienovaraisesti muotoiltu, että iltaa jää jatkamaan nuorempi väki, -ja siinä vaiheessa kun oli syöty ja kahviteltu, vanhempi porukka lähti kotiin. Kutsussa oli myös maininta, että hääjuhla on tarkoitettu vain aikuisvieraille. Mä en itse kokenut tätä mitenkään loukkaavana, vaan erittäin ymmärrettävänä. Eiköhän jokaisella hääparilla ole oikeus järjestää sellaiset juhlat jotka itse haluavat.
Ei tuo kylla mikaan buumi ole, vaan ihan normaali tapa toimia Englannissa (itsekin taalla asun). Ja toivottavasti tapa ei koskaan levia Suomeen. Itse olen ollut seka kirkossa ja ruokavieraana haissa, ja toisissa haissa pelkastaan iltatilaisuudessa. Olen silloin kylla tuntenut itseni vahemman tarkeaksi vieraaksi, myonnan. Joka tietysti olen ollutkin noissa tapauksissa. Vinkiksi muuten etta tarkoitus ei ole menna tasmallisesti kutsun ilmoittamaan aikaan vaan hieman myohassa, 15-20 min.
Pitikös yli kolmekymppisten lähteä jo kotiin tutumaan, kun nuoriso lähti bilettämään. Lukiko se kutsussa hienovaraisesti?
joissa itse vihkiminen tapahtui pienenpienessä kappelissa. Siellä oli paikalla vain lähin suku ja ne lähimmät ystävät. Sitten itse hääjuhlaan oli kutsuttu kaikki muutkin, eli tarjolla oli ruokaa, juomaa ja ohjelmaa. Kutsuun oli hienovaraisesti muotoiltu, että iltaa jää jatkamaan nuorempi väki, -ja siinä vaiheessa kun oli syöty ja kahviteltu, vanhempi porukka lähti kotiin. Kutsussa oli myös maininta, että hääjuhla on tarkoitettu vain aikuisvieraille. Mä en itse kokenut tätä mitenkään loukkaavana, vaan erittäin ymmärrettävänä. Eiköhän jokaisella hääparilla ole oikeus järjestää sellaiset juhlat jotka itse haluavat.
Oli sitten millainen buumi hyvänsä Euroopassa.
Olen kyllä ollut ihan täällä Suomessa (jo viitisen vuotta sitten) häissä, joissa osa vieraista oli kutsuttu kirkkoon ja hääpäivälliselle, sitten lisää porukkaa illalla myöhemmin. kenellekään meille "vanhoille sukulaisille "ei vihjailtu, että olisi pitänyt poistua, kun lisää kavereita saapuu. Myöhäisemmät vieraat pääsivät nauttimaan klo 21.00 tarjoillusta yöruuasta meidän "vanhojen" kanssa. Kaikilla oli kivaa, ihanat juhlat.
Minusta on tökeröä se, jos osan vieraista "pitää" lähteä, ennenkuin "biletys" alkaa.
Mutta kukin tyylillään. En ole mikään hääihminen, kohteliaisuudesta menen jos kutsutaan, mutta nämä nimenomaiset häät olivat todella mukavat, että aamuun asti tällainen vanha kurppakin (40v)jaksoi heilua :D
Ja oon ajatellut että jos menen naimisiin, järjestän itsekin ne noin, enkä niinkään säästösyistä vaan siksi ettei nuorempi väki välttämättä viihdy perinteisissä häissä eikä ne oikeasti vanhat ihmiset välttämättä jaksaisi remuta iltatilaisuudessa.
Hölmö oletus, että vanhempi väki kynsin hampain sinnittelisi mukana nuorten bileissä, ellei heille ilmoiteta, että nyt alkaa nuoriso-osuus. Eiköhän iän myötä ole sen verran kertynyt arvostelukykyä, että osataan lähteä kotiin, kun sen aika on.
Jos joskus menisin itse naimisiin niin viikolla maistraatissa jossa paikalla ihan läheisimmät (lähinnä vanhemmat ja sisarukset perheineen) jonka jälkeen kävisimme heidän kanssaan syömässä ravintolassa. Sitten viikonloppuna pidettäisiin kunnon bileet: syömistä, juomista, bändi...
mutta kyllä yllätyin kun kuulin siitä. Ei hirveesti kiinosta nuo iltabileet, varsinkin kun matkaa hääpaikkakunnalle on 4 tuntia...
Ei tuo kylla mikaan buumi ole, vaan ihan normaali tapa toimia Englannissa (itsekin taalla asun). Ja toivottavasti tapa ei koskaan levia Suomeen. Itse olen ollut seka kirkossa ja ruokavieraana haissa, ja toisissa haissa pelkastaan iltatilaisuudessa. Olen silloin kylla tuntenut itseni vahemman tarkeaksi vieraaksi, myonnan. Joka tietysti olen ollutkin noissa tapauksissa. Vinkiksi muuten etta tarkoitus ei ole menna tasmallisesti kutsun ilmoittamaan aikaan vaan hieman myohassa, 15-20 min.
Jokainenhan saa järjestää sellaiset häät kuin itse haluaa, omannäköiset.
Ap sitten aikanaan järjestää sellaiset kuin haluaa vai onko jo ne Täydelliset häät ollut?.
Sen muistan, että ihan täyshintaisen lahjan vein, listalta.
Sanoinpa vaan, kun täällä aina murehditaan sitä etteivät lahjat kata tarjoomuksia. No nyt ainakin kattoi...
Minkälaisella sanamuodolla teidät kutsuttiin niihin iltabileisiin?
Mutta en sitten viitsinyt mennä ykköset päällä heseen ahtamaan naamaan jotain mega-ateriaa. Ajattelin, että pärjäisin vaikka voileivällä tms joita oletin olevan tarjolla kun tanssia oli tarjolla kuitenkin puoleen yöhön.
Meitä oli muitakin nälkäisiä. Lähdettiin pois aika aikaisin ja mentiin syömään kaupungilla. Olisi kutsussa voitu mainita ruoattomuudesta edes jollain tavalla.
ja menimme myös naimisiin Norjassa. Siellä on ainakin osittain tämä kuvaamanne traditio, mutta sanoin jo häiden suunnittelun ensi metreillä, että en hyväksy käytäntöä meidän häihin. Minusta olisi ollut äärimmäisen noloa ja myös pihiä olla kutsumatta kaikkia ihmisiä kunnollisiin ruokahäihin. Niinpä meillä kaikki olivat "1. luokan vieraita" - onneksi.
A- ja B-luokan vieraisiin sopii kuvaan
Jokainenhan saa järjestää sellaiset häät kuin itse haluaa, omannäköiset.
Ap sitten aikanaan järjestää sellaiset kuin haluaa vai onko jo ne Täydelliset häät ollut?.
ei-lahisukulaisena, eli tyokaverina. Useimmiten tuo ruokailujuttu on jo iltapaivalla, ja sen ja iltajuhlan valilla on aikaa (ja usein iltapaivan ruokailujuhla, jonka nimi tyypilliseen englantilaiseen epaloogiseen tapaan on wedding breakfast, voi olla ihan eri paikassa kuin iltajuhla).
Nimenomaan kirkkoon ja ruokailemaan kutsutaan pienempi porukka, lahisuku ja lahimmat ystavat, kuinka monta nyt kenenkin budjettiin sopii. Iltajuhlaan tulevat sitten kaikki edella mainitut (en ole koskaan kuullut etta vanhempi suku 'jahdattaisiin' kotiin; jos haluavat bilettaa niin siita vaan) plus sitten isompi maara kavereita, tyokavereita yms. Naissa voi olla jotain pikkutarjoilua tai sitten ei, ja useimmiten drinkit on omaan laskuun, ja siella on disco.
ei minulle ole tullut mieleenkaan loukkaantua siita etta kutsu on ollut vain iltajuhlaan (kutsussa ei sen kummemmin mainita mitaan siita missa ja mihin aikaan aikaisemmat tilaisuudet tapahtuvat). Kaksissa haissa missa olen ollut, iltajuhla on ollut pubissa ja yksissa se oli vanhassa laivassa jota vuokrataan juhlakayttoon. Ai joo, ja kerran oli kutsuttu hienoon kartanoon, siella oli melko hieno buffet-ruoka (juomat ostettiin silti itse baarista). Tama viime mainittu oli ainoa jossa vihkiminen seka wedding breakfast olivat tapahtuneet naissa samoissa tiloissa, mutta isossa paikassa oli paljon huoneita joten iltajuhlaan tullessa aikaisemmasta aterioinnista ei tietty ollut mitaan merkkeja, koska se oli ollut jo iltapaivalla jossain toisessa salissa.
Vihkiminen on taalla yleensa aikaisin, puolen paivan aikaan on ihan tavallista.
Eli itse vihkimistilaisuuteen osallistuivat lähisuku ja hyvät ystävät, kuten myös häälounaalle. Sitten illalla alkoi disko, jossa oli snack buffet, kylläkin todella kattava sellainen, ja alkoholijuomia sai itse ostaa baarista. Iltajuhlissa oli myös ne aiemmat vieraat mukana, ja kaiken kaikkiaan oli hienot juhlat eikä 2. luokan vieraana olo korostunut mitenkään.
Ystävät ja muut sukulaiset sitten vasta juhliin.
Tosiasiahan kuitenkin on, että köyhät häät, jos ei ole varaa vieraitaan kestitä. Parempi olisi olla pitämättä mitään hääjuhlia ja korvata ne bileillä kokonaan. Ja voishan sinne tilata Hallikaisen tekemään taikatemppuja ja myydä lippuja...