Vanhenpien veloista
Kysyisin, että periytyykö vanhempien velat lapsille? Mieheni vanhenmilla on todennäköisesti velkaa molemmilla. Miehen isä on huonossa kunnossa, voi olla ettei ole paljoa elinaikaa jäljellä. Mies on tutustunut tosin isäänsä vasta reilu vuosi sitten uudestaan kun lapsi oli kun isä lähti, mutta kuiteski. Miten pitäis toimia kun kuolee ettei velat tuu meille? Ollaan avoliitossa miehen kans ja meilä on oma asunto, auto yms..
Kommentit (13)
Perintoa ei ole pakko ottaa vastaan. Omien vanhempien kohdalla jaatiin n.10.000 plussan puolelle vaikken olisi uskonut sen velan maaran kanssa.
Kunhan kuolipesä hoidellaan ajallaan asiallisesti. Jos miehestäsi tulee asianhoitaja on hänen viipymättä ilmoittettava velkojille isänsä kuolemasta.
Miehen isällä on nykyisen vaimon kanssa lapsi ja muitakin lapsia. Me ollaan miehen kanssa avoliitossa ja omistamme asunnon puoleksi papereissa, mutta todellisuudesa minä omistan paljon enemmän. Meillä on siitä kirjallinen sopimus, mikä pankissa neuvottiin tekemään. Pitäiskö laittaa asunto mun nimiin ettei tuu ongelmia? Tuntuu tyhmältä palkata sitten lakimies ja maksaa se. Ei me tajuta mitään näistä perunkirjoituksista. Se voi olla sitten hankalaa kun lapsia on isällä niin monta eri naistten kansa. Näkevätkö muut meidän varallisuuden perunkirjoituksissa. Epäilen et nämä kaikki muut ovat varattomia.
Kyllä pankin juristin pitäisi osata antaa sama neuvo kuin av-mammojen: ei velka periydy, perintöä ei tarvitse ottaa vastaan, mutta PERUNKIRJOITUS on asianmukaisesti tehtävä.
Voi olla, että mies vanhimpana (?) lapsena, vastuullisena ja muutenkin asiallisena voi joutua perunkirjoituksesta huolehtimaan sitten aikanaan.
Sillä poistetaan kuitenkin vastuu veloista, joten se kannattaa tehdä huolella.
Eikö miehen isän vaimon luulisi ottavan vastuun perunkirjoituksesta?
niiin hänen täytyy kyllä vastata. Kannattaa otta yhtyes lakimieheen. Mun työkaverin entinen mies kuoli, ja hän alaikäisen perijän huoltajana joutui sitten huolehtimaan perunkirjoituksesta. sanoi ettei ilman asianajajaa ei varmaan oolsi onnistunut. Laskuja ja velkoja ilmeni tuli myös jölkikteen, onneksi ne oli huomioitu jo jortenkin. Oli monimutkaista. Mieheltä jäi myös aikuinen lapsi, joka kanssa pyysi äitipuoltaan hoitamaan homman.
Teidän varallisuudella ei ole mitään tekemistä kuolinpesän kanssa. Vaikka olisitte kuinka rikkaita ei teidän tarvitse kuolinpsän velkoja maksaa.
Jos siirrätte asunnon sinun nimiin, niin sitten maksat lahjaveron, koska ei omaisuutta noin vaan lahjoitella toiselle. Eikä avomiehesi missään nimessä kannata sellaiseen suostua. Jos sinä satut joutumaan liikenneonnettomuuteen ja menehdyt niin asuntonne menee sinun vanhemmillesi ellei teillä ole lapsia eikä testamentti ja jos olisi testamentti eikä lapsia niin perintövero on tosi korkea.
Todennäköisesti vaimolla on paras käsitys miehensä varoista yms. joten hän melko varmasti käynnistää perukirjoituksen ihan lapsensa edun vuoksi, mutta miehesi kuolinpesän osakkaana aikanaan voi myös huolehtia omalta osaltaan. Varmaan paras antaa se jonkun lakimiehen tehtäväksi. Lakimiehen palkkiokin vielä ainakin yritetään maksaa kuolinpesän varoista, jos siellä edes jotain on.
Miehen isällä on nykyisen vaimon kanssa lapsi ja muitakin lapsia. Me ollaan miehen kanssa avoliitossa ja omistamme asunnon puoleksi papereissa, mutta todellisuudesa minä omistan paljon enemmän. Meillä on siitä kirjallinen sopimus, mikä pankissa neuvottiin tekemään. Pitäiskö laittaa asunto mun nimiin ettei tuu ongelmia? Tuntuu tyhmältä palkata sitten lakimies ja maksaa se. Ei me tajuta mitään näistä perunkirjoituksista. Se voi olla sitten hankalaa kun lapsia on isällä niin monta eri naistten kansa. Näkevätkö muut meidän varallisuuden perunkirjoituksissa. Epäilen et nämä kaikki muut ovat varattomia.
Me ollaan miehen kanssa avoliitossa ja omistamme asunnon puoleksi papereissa, mutta todellisuudesa minä omistan paljon enemmän. Meillä on siitä kirjallinen sopimus, mikä pankissa neuvottiin tekemään. Pitäiskö laittaa asunto mun nimiin ettei tuu ongelmia? Tuntuu tyhmältä palkata sitten lakimies ja maksaa se. Ei me tajuta mitään näistä perunkirjoituksista. Se voi olla sitten hankalaa kun lapsia on isällä niin monta eri naistten kansa.
Näkevätkö muut meidän varallisuuden perunkirjoituksissa. Epäilen et nämä kaikki muut ovat varattomia.
Teidän varallisuudella ei ole MITÄÄN tekemistä tuon perunkirjoituksen kanssa. Muut eivät sitä saa tietää (paitsi verottajaltahan tuon voi nähdä kuka tahansa) teidän varallisuutta eikä se liity tuohon mitenkään. Vainajan varallisuudestahan asiassa on kysymys.
Ehkä näistä asioista voisi myös puhua hänen kanssaan suoraan. Jos tosiaan on elinpäivät laskettavissa, niin ehkä hän haluaisi kertoa myös miten haluaa itseään viimeiset päivät hoidettavan ja millaiset hautajaiset haluaa. Samalla voisi selvitellä velkoja jo nyt jos jotain voi hoitaa, niin on vähemmän perukirjoituksessa hoidettavaa. Varsinkin jos on ns. moraalisesti tärkeitä velkoja, kuten esim sukulaisille yms.
Miten hän on onnistunut velkaantumaan niin että on miinuksella? Sosiaalivirastosta voi hakea myös hautausavustusta, jos vainaja on ihan varaton.
Isälläni oli velkaa, tulipa ne sitten ilmi kuoleman jälkeen.
Kuolinpesästä maksetaan ensin hautajaisiin kuuluvat kulut. Sen jälkeen maksellaan, mihin riittää. Ja loput, mihin ei riitä, jäivät velat sitten velkojien tappioksi.
Me lapset emme joutuneet maksamaan mitään velkoja.
Ei periydy velat
Isälläni oli velkaa, tulipa ne sitten ilmi kuoleman jälkeen.
Kuolinpesästä maksetaan ensin hautajaisiin kuuluvat kulut. Sen jälkeen maksellaan, mihin riittää. Ja loput, mihin ei riitä, jäivät velat sitten velkojien tappioksi.
Me lapset emme joutuneet maksamaan mitään velkoja.
Ei periydy, mutta siihen liittyy juuri se, että perunkirjoitukset ja pesänhoito täytyy tehdä oikein. Jos sitä ei tee tai ns. "kajoaa kuolinpesään" niin silloin periytyy.
ei ole mitään tekemistä vainajan omaisuuden kanssa. Eli nuo lahjoittelut toisen nimiin ym. voitte pyyhkiä huolilistalta.
Perunkirjoituksen käynnistää yleensä vainajan leski, jos sellainen on, tässä tapauksessa on. Perunkirjoitus pitää pitää 3 kk kuluessa kuolemasta. Mikäli leski ei saa käynnistettyä asiaa, avomiehesi pitää käynnistää se ja viisainta pesän ollessa mutkikas palkata siihen juristi, jonka palkkion saa vähentää pesän varoista,samoin hautauskulut ja kivivarauksen. Perunkirjoituksessa luetellaan VAINAJAN varat (kiinteistöt, osakkeet, pankkitilit, aseet, autot) ja velat sekä pesän osakkaat, EI osakkaiden omaisuutta. Kaikki pesän osakkaat allekirjoittavat perunkirjan, ja jokaiselle pitää tulla yksi allekirjoitettu kappale. Sinä ap et ole pesän osakas.
Mikäli pesä jää miinukselle, ette ota mitään pesästä. Julistatte pesän konkurssiin ja toimitatte perukirjan dokumentteineen sekä verotoimistoon että velkojille. Tällöin ei tule veroja maksuun - eikä velkaperintöä.
Pesän on maksettava velat, mikäli varallisuutta jää yli velkojen. Siinä on sitten teidän keskenään sovittava, ostaako leski osuuden kuolinpesästä vai myydäänkö omaisuutta, ja jaetaan ylijäänyt raha lasten ja lesken kesken.
Leskellä on oikeus saada tasinkoa pesästä, mikäli hän on vähävaraisempi kuin vainaja.
Mutta: kyllä velka periytyy, jos kuolinpesä ei myy omaisuutta velkojen kattamiseksi ja varatilanne jää perunkirjoituksessa plussalle. Tilanne voi muuttua erittäin vittumaiseksi, jos leski käyttää lakisääteistä oikeuttaan asua yhteisessä käytössä olleessa omistusasunnossa, ja pesän saldo jää velkojen jälkeen plussalle.
Pesästä voi myös myydä osuutensa.
Vainajan velka
Velat on maksettava. Perintöä ei voi eikä saa jakaa ennen kuin vainajan velat on maksettu tai niiden maksamisesta on sovittu.
Perillisen vastuu. Osakas ei vastaa henkilökohtaisesti vainajan velasta, paitsi jos perunkirjoitusvelvollinen osakas laiminlyö perunkirjoituksen toimituttamisen määräajassa tai hän perunkirjoituksessa antaa vääriä tietoja. Vastuu on kuitenkin rajoitettu niin, ettei osakas ole velvollinen suorittamaan enempää kuin hän on osituksessa tai jaossa saanut.
Pesässä on varoja, mutta paljon velkaa tai pesä on ylivelkainen. Hyvin velkaiseen pesään saattaa pesänselvittäjän hakeminen olla viisasta, esim. jos velkojia on paljon ja ylivelkaiseen pesään aina, jos pesässä on varoja selvityskustannuksiin. Velkaisen pesän asioissa kannattaa aina kääntyä lakimiehen puoleen.
Nk. nollapesä. Varattomassakin pesässä on tehtävä perunkirjoitus. Pesän varoista voidaan aina maksaa kohtuulliset hautajaiskustannukset ja perunkirjoituskulut.
Perunkirjoituksen laiminlyönti ja käytännön hankaluudet. Hyvin usein varaton ja velkainen vainaja on ollut eläessään perintätoimistojen ja ulosottoviranomaisten asiakas. Nämä ovat kiinnostuneita siitä, jättikö vainaja jälkeensä varoja velkojen maksuun. Vaikka pesässä ei ole varoja ja vaikka osakkaat eivät olisi vastuussa veloista, pesä saa perintäkirjeitä ja muita yhteydenottoja. Käytännön hankaluudet välttää, kun osakkaat huolehtivat perunkirjoituksen toimittamisesta ja toimittavat perukirjan velkojille. Näin ne saavat tiedon siitä, ettei varoja ole ja että velat jäävät velkojan vahingoksi.