Raskaus ja työlainsäädäntö -kysymys
Meillä on kaverin kanssa eri käsitykset siitä, saako työnantaja perua jo sovitun määräaikaisen työn viime hetkellä sen takia, että työntekijä on raskaana, eikä pysty tekemään määräaikaisuutta loppuun asti?
Minä olen luullut, että raskaus ei voi olla syynä työn perumiselle, mutta kaveri sanoo, että työnantajalla on oikeus valita työhön sellainen hakija, joka pystyy hoitamaan koko määräaikaisuuden, siis ettei tarvitse ottaa sijaisen sijaista.
Toivoisin, että kysymykseen vastaisivat ne, jotka oikeasti tietävät asiasta, koska asia koskee siis omaa, pian alkavaa työtäni. Kauan odotettu kakkonen ilmoitti juuri tulostaan, ja mikäli kaikki menee hyvin, joudun jäämään äitiyslomalle hieman ennen määräaikaisuuden päättymistä.
Kommentit (9)
mutta minulla on siitä aika hyvät todisteet, siis useampi asiaa koskeva meili, minkä lisäksi olen käynyt työpaikalla ja suunnitellut työnantajan kanssa tulevia töitä. Ymmärtääkseni suullinen sopimus on pätevä.
Määräaikaisuuden syy on sijaisuus.
Minut katsottiin parhaaksi hakijaksi, en ole aiemmin hoitanut samalla työnantajalla määräaikaisuutta vaan olen uusi työpaikalla.
ap
Kun työstä on sovittu suullisesti tai kirjallisesti, ei raskaus ole syy jättää sinua palkkaamatta - siitä huolimatta, että et voisi tehdä sijaisuutta loppuun asti. Tietysti suullisen sopimuksen pitävyyttä on vaikeampi näyttää toteen, mutta onneksi sinulla on noita meilejä. Toisekseen, sinulla ei ole nyt mitään velvollisuutta kertoa raskaudesta työnantajalle ennenkuin haluat, eli yritä nyt ensin saada se kirjallinen sopimuskin kirjoitettua.
Toisekseen, sinulla ei ole nyt mitään velvollisuutta kertoa raskaudesta työnantajalle ennenkuin haluat, eli yritä nyt ensin saada se kirjallinen sopimuskin kirjoitettua.
Raskaudesta ei kylläkään voi kertoa silloin, kun haluaa, vaan työlainsäädännön mukaan siitä on kerrottava 2 kk ennen äitiysvapaan alkua eli käytännössä n. 3,5 kk ennen äitiysvapaata.

Ajattelin, että minusta olisi mukavaa olla rehellinen; tiedän, että minusta ei pidetä töissä, jos raskaus tulee yllätyksenä. Olen tosi hoikka, joten kasvavaa mahaa ei ole helppo piilotella pitkään kumminkaan.
Mutta kiitos, tämä oli hyvä tieto!
ap
Toisekseen, sinulla ei ole nyt mitään velvollisuutta kertoa raskaudesta työnantajalle ennenkuin haluat, eli yritä nyt ensin saada se kirjallinen sopimuskin kirjoitettua.
Raskaudesta ei kylläkään voi kertoa silloin, kun haluaa, vaan työlainsäädännön mukaan siitä on kerrottava 2 kk ennen äitiysvapaan alkua eli käytännössä n. 3,5 kk ennen äitiysvapaata.
Juu, mutta jos ap on juuri saanut tietää olevansa raskaana, niin oletin, että sijaisuus alkaisi piakkoin ja laskettu aika olisi joskus 8 kk päästä... Tarkoitin siis sitä, että ap:lla ei nyt ole mitään velvollisuutta työsopimusta kirjoittaessaan kertoa, että tulee todennäköisesti jäämään äitiyslomalle sijaisuuden lopulla, jos kaikki menee hyvin.

En käytännössä pysty piilottelemaan raskautta yli 3-4 kk kuitenkaan.
ap
Toisekseen, sinulla ei ole nyt mitään velvollisuutta kertoa raskaudesta työnantajalle ennenkuin haluat, eli yritä nyt ensin saada se kirjallinen sopimuskin kirjoitettua.
Raskaudesta ei kylläkään voi kertoa silloin, kun haluaa, vaan työlainsäädännön mukaan siitä on kerrottava 2 kk ennen äitiysvapaan alkua eli käytännössä n. 3,5 kk ennen äitiysvapaata.
2kk ennen äitiysvapaan alkua, eikä mitään käytännössä 3,5kk ennen :DD Jos ä-loma alkaa 1.1, niin siitä pitää ilmoittaa 2kk ennen eli 31.10 eikä 15.9
eli onko paperilla vai suullisesti. Sitten pitäisi tietää, miksi tehtävä on määräaikainen.
Pääsääntö on, että raskaus ei ole peruste olla ottamatta määräaikaiseen tehtävään. Toisaalta ei ole olemassa määräystä, että on pakko valita se, joka on raskaana, vaikka tämä olisi samalla työnantajalla hoitanut jo jotain toista määräaikaisuutta.