Mikä sillä Tyylisuuntauksia Jarnalla oikein on hätänä?
Kommentit (82)
mut vttaa linkin siihen juttuun, kun en itse löydä... siis mitä siitä nyt on jäljellä.
jotta voisi kertoa asian myös täällä? Kun kerran J sen kerran jo alunperin täysin julkisesti kertoi.
ymmärsin, että isoin olisi sairastunut vakavasti. Kommenteissa mainittiin leukemia, mutta voi se olla jotain muutakin. Kumma, että kirjoittaa blogiin ja poistaa sen niin pian, että pitää täällä asiaa kysellä.
Itse ole seurannut Jarnan blogia pitkään ja pidän hänestä, mutta miksi siis kirjoittaa ja poistaa ennenkuin kukaan ehtii sitä näkeä.
jarna oli kirjoittanut...
"Kyseessä on erittäin harvinainen sairaus, joka koskettaa myös meidän pienimpiä lapsiamme ja joka johtaa äkkikuolemaan usemmalla kuin joka..."Surullista tekstiä!
mutta miksi ihmeessä J pelleilee tekstin kanssa? Eli laittaa blogiin ja ottaa pois. Tulee kyllä vääjäämättä mieleen että huomiota haetaan vähän niinkuin keinolla millä hyvänsä. Tai sitten hän on ollut kerta kaikkiaan shokissa saatuaan uutisen, ja paniikiss amennyt latasemaan tekstin blogiin.
Voimia kuitenkin Jarnalle ja lapsilleen.
Voi voi.
demareiden ehdokkaan Hgin listoilta:-(

päässä saattaa napsahtaa verisuoni poikki milloin tahansa.
On uteliaille luettavissa välimuistista.
On uteliaille luettavissa välimuistista.
Miten toimii käytännössä?
Voi J:tä, kun meni tuollaisen purkauksen ensin blogiinsa kirjoittamaan ja sitten poistamaan kommentilla ja sitten lopulta poistamaan kaiken jopa kommentit. Vaan asia jäi elämään, käsittämättömän luettu blogisti kun on... Nyt oli kyllä syy tähänkin ketjuun täysin J:ssä itsessään.
On uteliaille luettavissa välimuistista.
demareiden ehdokkaan Hgin listoilta:-(
mutta miksi ihmeessä J pelleilee tekstin kanssa? Eli laittaa blogiin ja ottaa pois. Tulee kyllä vääjäämättä mieleen että huomiota haetaan vähän niinkuin keinolla millä hyvänsä. Tai sitten hän on ollut kerta kaikkiaan shokissa saatuaan uutisen, ja paniikiss amennyt latasemaan tekstin blogiin.
Voimia kuitenkin Jarnalle ja lapsilleen.
Voi voi.
Saahan sitä ehdokkaana olla vapaassa maassa.
että aikoo poistaa tämän piakkoin. Outoa touhua.
mutta miksi ihmeessä J pelleilee tekstin kanssa? Eli laittaa blogiin ja ottaa pois. Tulee kyllä vääjäämättä mieleen että huomiota haetaan vähän niinkuin keinolla millä hyvänsä. Tai sitten hän on ollut kerta kaikkiaan shokissa saatuaan uutisen, ja paniikiss amennyt latasemaan tekstin blogiin.
Voimia kuitenkin Jarnalle ja lapsilleen.
Voi voi.
Ehdin lukea ja sain käsityksen, että kyseessä olisi pitkän QT:n oireyhtymä, jota sairastava voi kuolla äkilliseen sydänkohtaukseen joko rasituksessa tai säikähdyksestä. Tekstissä ei sanottu, että hänen lapsillaan olisi todettu sairaus. Ilmeisesti jollakin sukulaisella on sairaus löydetty, ja lapset ovat ehkä voineet periä sen myös, mutta ei mitenkään välttämättä tai edes todennäköisesti.
itseasiassa se voi olla aika monella tietämättä. Siihen on lääkitys ja kiellettyjen lsitällä on oikeastaan vian lentäjäksi ryhtyminen ja sukeltaminen. Sekä huippu-urheilija. Eli sen kanssa eletään ihan normaalia elämää. Ja varisnkin jos ei vielä edes tiedä onko moista niin miksi kamalasti stressata
ko postauksen välimuistiversiossa
siis selvä pitkä QT-aika. ja sitä ei ole todettu Jarnan lapsilla. ja aika harva siihen oikeasti kuolee, siihen on lääkitys. Eli pää pystyyn
Menen siis blogiin ja mitä sitten teen? Vai minne menen ja mistä klikkaan?
t. tietsikkatumpelo
Toihan on ihan kauheeta, että vaikka ottaa itse jonkun "virheen" pois tekstistään, niin silti sen voi muut lukea!
Aivan luonnollinen reaktio mielestäni kuitenkin stressata tai olla tolaltaan siinä vaiheessa kun tiedon saa...
Varsinkin, kun pitkä qt-aika diagnoosi lienee spekulaatiota.
Ja johan alkaa huhut levitä (vrt. edellinen viesti...). Utelias olen minäkin! Mitä on tapahtunut ja kenelle?