Vauva-lehden nettijatkot: Hyvä anoppi tukee eikä tuppaudu
Vauvan kesänumerossa kaksi anoppia ja miniää kertoo, kuinka vauvan tulo lähensi heidän välejään. Miten sinulla sujuu anoppisi kanssa?
Kommentit (5)
En antanut esikoistani anopille hoitoon ennen kuin poika täytti puoli vuotta. Silloinkin annoin vain tunniksi tai pariksi. Anopin tapa hoitaa vauvaa oli niin outo, hän pompotti ja riehutti pienen vauvan aivan sekaisin, ja lapsi oli tosi vaikeaa saada rauhoittumaan. Hän on myös itse tarkka painostaan eikä syöttänyt lapsia tarpeeksi, pari lusikkaa sosetta oli hänen mukaansa rittävästi. Lisäksi lapsi oli hänen näköisensä, mieheni näköinen tai jonkun kaukaisen sukulaisen näköinen. Itse olen pitkä ja vaalea, kuten poikani. Anopin viimeinen veto oli verrata lastani hänen serkkuunsa, kuulemma pituus ja vaaleus on lähtöisin sieltä.
Toisen lapsen kohdalla oli täsmälleen sama juttu. Lisäksi tyttö on tarkka kopio minusta ja siksi anopilleni tuntuvasti vähemmän rakas. Hän suosii jatkuvasti esikoista, mitä en voi sietää. Tuo esim. esikoiselle lahjoja ja jättää tytön ilman. Tyttö on vielä niin pieni, ettei siitä piittaa onneksi.
Anoppini ei ole ollut koskaan työelämässä ja hänen päivänsä kuluvat oman ulkonäön kohtentamiseen ja telkkarin katsomiseen. Henkisesti hän on noin kahdeksanvuotiaan tasolla, turhamainen ja omahyväinen. Jos saisin valita, haluaisin anopin, jolla olisi taitoja ja elämänkokemusta. Keskustelisin tosi mielelläni kypsän, aikuisen ihmisen kanssa. Anoppini on todella avuton, hän ei osaa kutoa edes sukkaa, kun kantapää on niin vaikea tehdä. Yleensä ottaen kaikki on vaikeaa ja hankalaa hänelle. Ajattlen ensi kerralla vihjata, että hyviä oppaita löytyy kirjastosta ja vieläpä ilmaiseksi.
En siis tarkoita, että kaikkien pitäisi osata juuri käsitöitä. Mutta kun anoppi ei osaa yhtään mitään!
ihan maailman paras anoppi. On erittäin läheinen poikansa kanssa, mikä ei ole koskaan mua häirinnyt. Mies aina sanookin, että hänellä on kolme elämänsä naista, tytär, vaimo ja äiti. Mies arvostaa ja kunnioittaa minua ja samalla lailla myös kohtelee äitiänsä. Ihana tunne. Tyttäremme syntyi 4 vuotta sitten ja anopilla ennestään 2 tyttärentytärtä. Erittäin ihana mummo on ollut ja ensimmäisen kerran taisi tytär olla hoidossa anopilla 2kk iässä. Anoppi ei koskaan ole epäröinyt lastenhoidossa, mutta ei myöskään KOSKAAN ole neuvonut minua tekemään asioita toisella tavalla. Oma äitini taas on jatkuvasti neuvomassa ja kertomassa miten lasta pitää ja kuuluu hoitaa..Jos anopilta kysyy niin tottakai silloin antaa mielipiteensä. Anopin kanssa voidaan mökillä iltaisin juoda viiniä ja jutella syntyjä syviä ;-). En taida keksiä anopista mitään negatiivista. Ehkä se, että asuu 1/3 vuodesta ulkomailla!!!
Ensimmäiset lapset olivat anopin mielestä niin heidän sukunsa näköä ja he saivat ja saavat paljon enemmän huomiota häneltä kuin pikkuisin joka on kuin kopio minusta pienenä. On ihmetelty hiusten väriä ja ulkonäköä ja mulle on tullut fiilis että näinköhän koko lapsi on hänen poikansa siittämä X-( Onneksi mieheni ei äitinsä sanoista ole moksiskaan, puistelee vaan päätään.. Ei olla paljoa käyty kylässä kun AINA pitää tärkeilevään sävyyn jostain alkaa huomautella. Pahoitan tietysti mieleni koska varmasti yritän parhaani ja mies saa kotona katsella surullista vaimoa. En kuitenkaan ala anopin kanssa riitelemään vaan otan kaiken vastaan. Pahiten hän satutti silloin kun tulin kotiin ensimmäisen kanssa sektiohaava kipeänä vatsassa ja ohjeet sairaalasta että ei saa tehdä mitään raskasta niin hän marssi tyttärensä kanssa kotiini ilmoittamatta ja kenkiä edes riisumatta katseli inhoten ympärilleen ja antoi ymmärtää kuinka sottainen olen ja huonosti hoidan vauvani, En todellakaan osannut tehdä MITÄÄN oikein. Jokainen nainen tietää että tunteet on tosi pinnassa synnytyksen jälkeen ja varsinkin esikoisen.. Kuitenkin tyttöni on todella reipas ja sosiaalinen nyt joten en omasta mielestäni niin huono äiti ole ollut. Oma äitini ei kykene osallistumaan mitenkään lasteni elämään :(
Poika on nyt 5-vuotias ja huonommin menee kokoajan. Riitamme alkoivat jo ennen lapsen syntymää ja tilanne on vain pahentunut. Hänellä on ikävä taipumus piikitellä, jos hän on mustasukkainen jostain ja jos hän ei saa tahtoaan läpi. Tilanne on aivan sietämätön. Piikittelyä tulee milloin mun äitiydestä, milloin mun opiskelusta. Pelkään häntä niin paljon, että saan vatsaoireita jo ajatuksesta, että pitää mennä anoppilaan. Toivoisin, ettei kukaan joutuisi tälläiseen tilanteeseen, kun mä olen joutunut. Stressaavaa kaikin puolin.
Vauva on anopin mielestä liian lihava(4kk,7,1kg), pää on liian iso(!!!), soseita saa antaa vasta 6kk iässä, ja imetystä pitäisi vielä yrittää. Vauva siis 4kk, ei koskaan ollut imetyksellä, koska minulta ei maitoa tullut... Ja käydessään meillä anoppi tuo uusia vaatteita, yleensä kokoa 100cm+, ja jostain syystä sinisiä vaatteita, meillä siis tyttövauva... Kun aikoinaan raskaudesta kerrottiin, anopin mukaan saattaa vaan olla että olen lihonut!!!
En ole koskaan ollut mitenkään lämpimissä väleissä ko. naisen kanssa, mutta nämä yllä mainitut asiat ovat saaneet niskakarvani entistä enemmän pystyyn. En ikinä voisi kuvitella vieväni lastani anopilleni hoitoon, onneksi asuu yli 130km päässä meistä... Onneksi oma äitini on mukana vauvan elämässä läheisesti, eikä ole koskaan yrittänyt tuputtaa näkemyksiään lastenhoidosta tai muusta vastaavasta minulle.