Lue keskustelun säännöt.
Siis miten tämä lapsettomuus VOI olla näin musertavaa?
09.08.2011 |
En voi ymmärtää näin voimakkaita tunteita! Olen oikeasti yrittänyt siirtää ajatuksiani muualle, puhua ja tehdä ihan muita asioita. Liikkua, kuntoilla, käydä harrastamassa, tavata mukavia ihmisiä ja antaa asian levätä laakereillaan. Tunteitani olen koettanut työstää monella eri tavalla ja olla itselleni armollinen.
Mutta ei. Sama ahdistus ja raivokkuus ja kateus vain puskee päälle joka hiton kolosta ja seinän nurkasta. Joka kuukausi, uudestaan ja uudestaan.
Kommentit (5)
Ymmärrän niin miltä susta tuntuu :/ Kärsimme vajaa 3v lapsettomuutta, kunnes yhtäkkiä sitten vaan tulinkin raskaaksi ilman hoitoja. Nyt 14+4. Siihen 3vuoteen mahtui katkeruutta, masennusta, vihaa, keskenmeno, surua, tuskaa, pettymystä, riitoja.. On ihme kuinka olemme enää edes yhdessä.
Kyllä minä kävin ainakin niin pohjalla, kuin myös kumppanini, ku käydä vaan voi. Onnesta oli ja on edelleenkin ihana perhe, varsinkin mulla, sekä ystävät, jotka ovat ymmärtäneet tuskamme edes osittain ja heihin kohdistuvan laiminlyönnin tai kateuden.
En pysty sanomaan mitään mikä oloasi helpottaisi :/ Minua ei ainakaan helpottanut mikään mitä kukaan sanoi. Ei paljon usko parempaan ollut mielessä ku kuukaudet kuluivat eikä vauvaa kuulunut. Voin vaan toivottaa VOIMIA JA JAKSAMISIA TEILLE
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ekaan raskautumiseen meni 1,5 vuotta, mutta tokaan 3 vuotta.
Tiedän pariskunnan joilla toka odotti tuloaan yli 10 vuotta.
Yhtenä päivänä tajusin, että ei ole mitään järkeä olla katkera ja vihainen siitä että joku muu ihminen odottaa vauvaa, olimme silloin keskellä IVF-hoitoja. Ajattelin jokaisesta näkemästäni vauvamahasta, että tuokin on saattanut olla saanut alkunsa IVF:llä, miksi en siis minäkin voisi sellaista vauvaa saada. Ja sainhan sitten - tuplasti.
Olen raskaana ja antaisin mielelläni tämän lapsen jollekin joka sitä osaisi rakastaa. Itse en jaksa, miehen kanssa on-off ja lähti nyt lätkimään. Olen aivan henkisesti riekaleina enkä ole ikinä edes pitänyt juuri lapsista. Mitäs ryhdyin seksipuuhiin. Tästä saan syyttää vain itseäni. Onko minun joskus mahdollista rakastaa tätä tulevaa lasta vai adoptoinko sen vain pois. Yksin en jaksa enkä varmasti ole hyvä äiti.
Muistan nuo kaikki voimakkaat tunteet omalta monta vuotta kestävältä lapsettomuusajalta, eikä siihen auttanut mikään. Vasta, kun viimein alkoi odottamaan nuo tunteet helpotti.
Nyt nuo salaiset tunteet ovat taas nostamassa päätään, kun toista lasta ei ala kuulumaan ja taas joutuu lapsettomuushoito rumpaan.