3 v kotona...

Olen ollut nyt kolme vuotta kotona ja meille syntyi juuri toinen lapsi.

Olen etsinyt koko tämän ajan seuraa, kavereillani ei ole lapsia, he

ovat töissä ym. Tuntuu että nämä päivät ovat vain minun ja lasteni

maailma ja normaalia elämää eletään iltaisin ja viikonloppuisin kun

isä tulee kotiin ja näkee kavereita.

Näitä päiviä pitää usein kuluttaa,

maananataina mietin mitä teemme ja minne menemme. Perhekerho

on ollut oljenkortemme, mutta tuttavuudet jäävät pinnallisiksi, olisi

kiva joku ystävä saada jonka kanssa voisi tehdä ja olla, tiedettehän

te.

Havahduin tässä kuinka väsynyt tähän seurattomuuteen olen kun vastaamme käveli kaksi äitiä työntäen iloisina jutellen kärryjään, ylläettäen tirautin pari kyyneltä, tuosta olin jäänyt paitsi. Tajuavatkohan he kuinka onnellisia ovat!

Sitten soitto kaverilta tai jutustelu naapurin kanssa antaa virtaa

moneksi päiväksi eikä seinät kaadu päälle, niin pienet asiat riittävät.

Kotona-olo ajalta jää paljon

muistoja, päällimmäisenä jää kuitenkin aina tämä yksinäisyys ja se

on sääli kun tästä voisi nauttia sosiaalisessakin mielessä.

Tuntuu että voisin mennä juttelemaan jokaiselle kärryllä kulkevalle

että tarvitko kaveria!!

Minulla on maailman ihanimmat lapset, hammasta purren aion olla

kotona vielä kaksi vuotta, hymyillen läpi kyynelten, tähän on niin

tottunut. Tunteeko kukaan samoin?!