Lue keskustelun säännöt.
Miten kauan kestää uusperheessä lasten tottuminen?
07.08.2011 |
Miten kauan siis on kestänyt? Olen seurustellut 1,5 vuotta ja muutimme yhteen. Lapset ovat ikäviä, haukkuvat sekä minua että miestäni kakkapökäleeksi ja ties miksi ja häiriökäyttäytyy vauvailee.
Yritän antaa huomiota tasapuolisesti, Näyttää, että miehen läsnäollessa myös lapset ovat tärkeitä, ja mies myös yrittää mutta hän kyllä väsähti viikonlopun jälkeen taas täysin lapsiin. Lapset tottelevat sekä häntä että minua kyllä, mutta pahin on tuo typerä puhetyyli kiljuminen ja lyömisen yrittäminen/lyöminen joita ei saada oikein kuriin.
Mikä neuvoksi, olen lukenut paljon aiheesta, ja tiedän että voi kestää parikin vuotta vähintään, että lapset tottuu ja hyväksyy miehenkin antamaan esim, mehulasia.
Kyllä yhteisiä hyviä hetkiäkin on jo takana, mm. kalastamassa ovat mies ja lapset käyneet yhdessä ja uimassa ja sen semmoista. Ikää lapsilla 5 ja 7.
Kaipaan nyt faktatietojen sijasta kokemuksia vaan.
Kommentit (5)
ja tämäkin tapauksessa, jossa lasten oma isä oli kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinähän ne lapset tottuvat, kun arjessa hiljalleen otetaan mukaan. Esim. tuo kalastaminen on hyvä esimerkki. Kun lapset pääsevät kokemaan uuden miesystävän kanssa jotain kivaa, toimii se hyvänä yhdistävänä tekijänä.
En oikein saanut selvää tästä teidän asumiskuviosta. Siis asuuko mies teidän kanssanne? Entä lapset? Tuo kiljuminen ja huomionkerjääminen yms. ärsyttävä käytös on tietysti sitä tunteiden ilmaisua eli protestoivat kyllä tilannetta, jännittävät sitä ja pitävät epämukavana.
Olisiko mahdollista, että mies ei olisi ihan kaiken aikaa mukana lasten jutuissa (jos siis lapset käyvät teillä) vaan enemmän hetkittäin? Että saisivat siis pelkän äidinkin itselleen.
On totta, että kaikki lapset eivät sopeudu, mutta tärkeää olisikin se, että aikaa on annettu riittävästi ja myös lapsiakin on kuunneltu suurissa asioissa. Muutokset tehdään hitaasti ja rauhallisesti edeten, ja lapset kokevat aina olevansa ne ykköset. Rumaa käytöstä ei suvaita silti missään nimessä, ja noin isoille lapsille siitä voisi rangaistuksena jokin kiva juttu jäädä pois.
Olisiko näin alkuun mahdollista, että useamman kuukauden mies olisi mukana vain ns. kivoissa jutuissa esim. viikonloppuna vain toisena päivänä, ja vaikka esim. asuisi samassa talossa, niin pysyttelisi vähän enemmän omillaan tai lähtisi käymään harrastuksessa tai kaverillaan ja tulisi vaikka esim. illalla vasta, jolloin voisi olla jokin kiva juttu taas tiedossa (pleikkapeli tai yhteinen elokuva herkkujen kanssa tms). Toisin sanoen kaikki mieheen liittyvä olisi näin alkuun mukavaa (alulla tarkoitan nyt tästä eteenpäin muutama kuukausi).
Ymmärsinkö tämän jutun oikein? Olivathan lapset sinun?
TArkoitukseni on sanoa, että rauhoittakaa tilanne. Menkää hetki takapakkia älkääkä pakottako sitä tottumista. Teette yhdessä kaikkea kivaa, ja jos ei osata käyttäytyä, jotain kivaa sitten perutaan. Muuten mies osallistuu siihen arjen pyörittämiseen mahdollisimman vähän.
Eiköhän se pikkuhiljaa etene parempaan suuntaan, kun maltatte vähän antaa lapsille aikaa ja pysytte johdonmukaisessa käytöksessä. Kaikkea ei anneta periksi, mutta myös lasten mielipiteille ja toivomuksille pitää antaa tilaa.
välttämättä koskaan. Näennäisesti ehkä kyllä, mutta siitä jää elämänmittaiset traumat ja kaunat.
Valitettavasti. Ikävä vain, että etenkin eronneiden ihmisten on niin vaikea katsoa tätä totuutta silmiin ja toimia lapsia kunnioittavasti eikä itsekkäästi omaa etua tavoitellen.
Aikuinen ihminen ehtii asua muiden kuin lasten isän /äidin kanssa sitten kun lapset ovat aikuisia tarvitsematta silti elää selibaatissa.
eivät totu milloinkaan - ja miksi tarvitsisikaan? Lapset eivät ole voineet tilannetta valita. Onko itsellesi muut valinneet vanhemman ja elinkumppanisi, sisarukset?
Uusperheen haasteet ovat mittavat ja kun aikuisten "huuma" haihtuu, niin ongelmat näyttävät vielä rumemmilta ja pahemmilta. Säälin vilpittömästi lapsia, jotka joutuvat tuon uusperhekuvion kokemaan.
Äärimmäisen harvassa ovat ne todella vilpittömän sydämelliset ja oikeudenmukaiset isä- ja äitipuolet. Lapset oireilevat tilanteessa joka on epänormaali. Monelle isälle tai äidille tärkeämpää on kuitenkin oma uusi suhde kuin lastensa hyvinvointi.
Ja mitä siihen tottumiseen tulee, niin minä olen uusperheen lapsi. Eikä noi isommat siskospuolet koskaan tähän ole tottuneet. Ikää heillä nyt tuollaiset 70 -80 vuotta.
Isäni kuoleman jälkeen esimerkiksi perinnönjako oli hornamainen kokemus...