Miksi lutkamarssi kerää väkeä, mutta esim. vanhusten huono hoito ei?
Miksen ole kuullut että joku järjestäisi marssin sotaveteraanien ihmisarvoisen hoidon ja kunniakkaan vanhuuden puolesta? Minä lähtisin silloin marssimaan ja niin pitäisi tehdä koko Suomen kansan.
Kommentit (31)
nuoria naisia, ei vanhoja joten eikös tuo ole hyvä että pitävät puoliaan.
niin ideaa tietämättä tuo näytti ihan seksuaalivähemmistöjen iloluonteiselta vappukulkueelta..
Vanhukset taas elävät jo "ylimääräistä aikaa" - voisi ihan hyvin ajatella että ei ole kenenkään veronmaksajan vika, että esim perhe ei huolehdi selviytymiskyvyttömistä isovanhemmistaan vaan heidät sysätään muiden kontolle. Ensi töiksesi voisit siis hakea mummosi ja pappasi teille asumaan ;) ja sitten kertoa kuinka helppoa hoito on järjestää.
Asiaan kuitenkin. Näillä ohjeilla kuka tahansa voi järjestää Lutkamarssin kaltaisen mielenosoituksen:
- Päätä marssin teema ja aihe. Iskevä otsikko on hyvä. Lutkamarssi on sinällään helppo koska siihen on jo malli ulkomailla ja itsemääräämisoikeuskysymykset usein tapetilla.
- Kutsu koolle kiinnostunutta porukkaa järkkäilytiimiksi. Tämä onnistuu esim Facebookin tai puskaradion kautta.
- Päättäkää päivämäärä ja kokoontumisaika ja -paikka
- Ilmoittakaa yleisestä kokouksesta/mielenosoituksesta poliisille.
- Mainostakaa tapahtumaa. Puskaradio, Facebook, sähköpostilistat, tuttavat, kaikki kiinnostuneet, julisteita ympäristöön. Facebookissa on hyvä keskusteluominaisuus joka nostattaa tapahtumahenkeä.
- Ennen mielenosoitusta sopikaa poliisien kanssa reitistä. Ilmoittakaa reitti ja kokoontumisen paikka huolellisesti ennakkoon.
- Anna mahdollisimman paljon juttuja ja haastatteluita mediaan; tee lehdistötiedote aiheesta ja siitä miksi ja mihin pyritte. Tiedottakaa jos esim haluatte yleisön pukeutuvan tietyllä tavalla - mustaan; karnevalistisesti jne.
- N viikkoa ennen varaa päivä pari siihen että porukalla teette kylttejä ja banderolleja hyvillä iskulauseilla.
- Soundiauto on hyvä järjestää - esimerkiksi pakettiauto jonka takaosassa äänentoistolaitteet. Nämä usein ajavat mielenosoituksen edessä. Selvitä, kuka tällaisen voisi vuokrata, kuka sitä ajaisi ja kuka/ketkä soittavat ja millaista musiikkia
- Onko marssin päätyttyä tapahtumaa, esim puistojuhla?
- Tapahtumapäivänä: mene paikalle ja nauti järjestämästäsi tapahtumasta ja aiheen saamasta huomiosta :) On muitakin jotka ovat samaa mieltä kanssasi.
hyvään, rauhalliseen ja inhimilliseen kohteluun. Juu ja tiedän, että et ole tosissasi. Paitsi tuo viestintä... ;)
Vanhukset taas elävät jo "ylimääräistä aikaa" - voisi ihan hyvin ajatella että ei ole kenenkään veronmaksajan vika, että esim perhe ei huolehdi selviytymiskyvyttömistä isovanhemmistaan vaan heidät sysätään muiden kontolle. Ensi töiksesi voisit siis hakea mummosi ja pappasi teille asumaan ;) ja sitten kertoa kuinka helppoa hoito on järjestää. Asiaan kuitenkin. Näillä ohjeilla kuka tahansa voi järjestää Lutkamarssin kaltaisen mielenosoituksen: - Päätä marssin teema ja aihe. Iskevä otsikko on hyvä. Lutkamarssi on sinällään helppo koska siihen on jo malli ulkomailla ja itsemääräämisoikeuskysymykset usein tapetilla. - Kutsu koolle kiinnostunutta porukkaa järkkäilytiimiksi. Tämä onnistuu esim Facebookin tai puskaradion kautta. - Päättäkää päivämäärä ja kokoontumisaika ja -paikka - Ilmoittakaa yleisestä kokouksesta/mielenosoituksesta poliisille. - Mainostakaa tapahtumaa. Puskaradio, Facebook, sähköpostilistat, tuttavat, kaikki kiinnostuneet, julisteita ympäristöön. Facebookissa on hyvä keskusteluominaisuus joka nostattaa tapahtumahenkeä. - Ennen mielenosoitusta sopikaa poliisien kanssa reitistä. Ilmoittakaa reitti ja kokoontumisen paikka huolellisesti ennakkoon. - Anna mahdollisimman paljon juttuja ja haastatteluita mediaan; tee lehdistötiedote aiheesta ja siitä miksi ja mihin pyritte. Tiedottakaa jos esim haluatte yleisön pukeutuvan tietyllä tavalla - mustaan; karnevalistisesti jne. - N viikkoa ennen varaa päivä pari siihen että porukalla teette kylttejä ja banderolleja hyvillä iskulauseilla. - Soundiauto on hyvä järjestää - esimerkiksi pakettiauto jonka takaosassa äänentoistolaitteet. Nämä usein ajavat mielenosoituksen edessä. Selvitä, kuka tällaisen voisi vuokrata, kuka sitä ajaisi ja kuka/ketkä soittavat ja millaista musiikkia - Onko marssin päätyttyä tapahtumaa, esim puistojuhla? - Tapahtumapäivänä: mene paikalle ja nauti järjestämästäsi tapahtumasta ja aiheen saamasta huomiosta :) On muitakin jotka ovat samaa mieltä kanssasi.
hyvään, rauhalliseen ja inhimilliseen kohteluun. Juu ja tiedän, että et ole tosissasi. Paitsi tuo viestintä... ;)
ihan oikeassa elämässä keneltäkään ei ole pois jos jonkun ryhmän asioista huolehtii, ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus on jokaisen oikeus, myös niiden vanhusten! Ja halusin myös osoittaa että yhtä lailla kun alkuperäinen kirjoittaja halusi mitätöidä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden tärkeyden koska se ei hänelle ole mikään arvo, niin yhtä lailla on mahdollista mitätöidä esim vanhusten oikeus hoitoon jos se ei ole jollekulle tärkeää. Odotan kyllä jo sellaista yhteiskuntaa jossa kaikki puolustavat toisiaan ja kaikkia, ilman hyökkäyksiä :)
Aloittajalle - ota ohjeistani vaari (tai mummo), lupaan tulla marssille jos järjestät sen Helsingissä.
kaipaavat, vaan sitä, että läheiset oikeasti käyttävät aikaansa ollakseen heidän kanssaan, ja auttaakseen heitä.
Oma mummoni on Helsingissä saanut ihan hyvää hoitoa ja apua kun on tarvittu, ja äitini on käyttänyt paljon aikaa äitinsä lähellä ja apuna olemiseen. Ilman mitään marsseja.
Eihän kukaan sanonut että lutkamarssi pitää perua, vaan että pitäisi marssia myös vanhusten puolesta.
Ja vanhukset todella kaipaavat läheisiään. Nykyisin vaan yhteiskunta on aivan eri kuin joskus muutama kymmen vuotta sitten. Ihmiset ovat muuttaneet kauaskin työn perässä ja työ muutenkin on paljon vaativampaa. Aikaa vain on vähemmän. Itse soitin pari kertaa viikossa isän äidille, mummolleni. Hänen toinen lapsensa asui kaukana, ja minäkin 80km päässä. Puhelin on loistava keksintö, ja sillä pärjää jos vanhus on kunnossa muuten. Mutta vanhukset ovat usein sairastuu ja kun apua tarvitaan niin kyllä sitä on avuton puhelimen toisessa päässä kun mummon hoito oli ala-arvoista ja vähättelevää ja myös loukkaavaa. Saati sitten ne "onnekkaat" jotka ovat kotihoidossa, yksin sairaalasängyssä vaipoissa kun kukaan ei ole auttamassa vessaan. Ja näitä tapauksia paljon on vaikka ei saisi. Kyllä hoitohenkilökunnankin pitäisi alkaa marssimaan jo sen takia että heidän työnsä on raskasta eikä heillä ole aikaa hoitaa sitä hyvin. Ehditään hoitamaan vain pakolliset asiat eikä niitäkään aina.
Sen sijaan naisia, etenkin nuoria naisia, saa kohdella miten tahansa.
Omaiseni on sotaveteraani ja hänen hoitonsa on järjestetty erittäin hyvin. Hänen puolestaan ei tarvitse kenenkään marssia.
Ja vaikka jonkun vanhuksen hoidossa olisikin puutteita, ei kukaan ajattele, että vanhus ansaitsisi sen huonon hoidon, vaikka olisikin esim huonosti käyttäytyvä dementikko.
Toisin kuin nainen, joka monen mielestä ansaitsee rikollista kohtelua, jos itse esim pukeutuu 'typerästi'. Siksi nimenomaan mielipiteen muokkaus siinä asiassa on enemmän tarpeen.
Minunkin omaiseni on sotaveteraani mutta ihan samalla tavalla hän lojuu terveyskeskuksen jonoissa vaikka on paljon huonokuntoisempi. Samoin kuntoutusta on aivan liian vähän. Myöskään kotiapua ei saa kuin sen verran mitä omasta pussista on varaa maksaa. Käsittääkseni muuten sotaveteraaniliitto on kuitenkin rahoissaan, on kerännyt mittavan omaisuuden, mutta sitä ei selvästikään aiota käyttää sotaveteraanien hyväksi. Nuorin sotaveteraani on ilmeisesti nyt 80-vuotias sillä hän osallistui sotaan jo 13-vuotiaana. Oma sotaveteraani läheinen ei kyllä ole kunniakansalaisuudestaan apua arkeensa juuri mitään. Kuntoutus pari kertaa vuodessa ei riitä vaan hoitoa tarvittaisiin liki päivittäin.
tehty marssi pitänyt perua, koska vanhuksilla huonosti asiat kun poliitikot ei anna kunnille rahaa ja kokoomus ollut vallassa. Naiset burkhiin vaan niin ei kukaan tule häiritsemään.