Uskaltako äitiysneuvolassa puhua ihan mistä vaan?
Vai joutuuko heti johonki erikoistarkkailuun että on ihan hullu akka?
Kun itse pelkään tosi tosi paljon keskenmenoa. Tiedän että asia ei murehtimalla parane ja jos keskenmeno tulee niin sitten se tulee. Viimeksi ultrattu maanantaina kun paniikissa varasin yksityiseltä ajan ja kaikki oli silloin ok. Nyt viikkoja 12+3. Ja eka neuvola on nyt maanantaina.
Muutenkin huolta ja murhetta on paljon, mutta eikai neuvolan täti mikään psykologi ole ja on siinä varmaan muutakin tekemistä 1,5 tunniksi kuin minun murheiden kuunteleminen. Pelottaa jos sydänääniä ei kuulukaan ja alan heti panikoimaan ja varaamaan aikaa yksityiseltä.
Kommentit (6)
sen vuoksi, että itse olet asiasta hysteerinen. Meillä ei neuvolassa th:lla ollut kuin doppler, joten th ei edes ultrannut. Mutta voisit saada jotain henkistä tukea, jos kertoisit rehellisesti tuntemuksistasi. Kannattaa siis kertoa tuon henkisen hyvinvoinnin vuoksi.
ei ole psykologi, mutta tukea tietenkin voit saada häneltäkin. Tarvittaessa voit saada lähetteen vaikkapa neuvolapsykologille, jossa voit käydä juttelemassa.
Ota vain asia rohkeasti esille seuraavalla käynnillä (tai jo aikaisemminkin), on tärkeätä, että voit raskautesi aikana henkisestikin hyvin ja nautit raskausajasta!
Onnea raskaudesta ja mukavaa loppukesää:)
t. terveydenhoitaja
uskaltaa, mut käytännössä riippuu paljon terkkarista mitä hänelle voi kertoa. Itselläni oli tässä toisessa raskaudessa paljon murheita mutta nuori terkkari, joka ei ikänsä puolesta todennäköisesti olisi oikein ymmärtänyt, miksi ne murheet heijastuu myös raskauteen.
Minä olen käynyt molemmissa raskauksissa ylimääräisissä ultrissa yksityisellä, enkä koe että se on millään lailla ylireagoimista. Viisikymppiä per kerta on aika pieni hinta siitä, että tietää lapsen esimerkiksi mahtuvan oikeasti syntymään (minulla on olleet tosi isopäiset lapset ja kun ponnistusvaiheessa pää on jumahtanut kiinni lantioon niin tämä tieto on ollut tosiaan noiden eurojen väärti).
Pelko lapsen menettämisestä kuuluu raskauteen, ja se voi joskus olla ihan realistinen pelko. Jos neuvolan th tuntuu ymmärtäväiseltä, niin kerro vain rohkeasti mitä tunnet. Jos taas intuitio sanoo että ei kannata odottaa sen suurempaa kuuntelemista ja tukea, niin hae sitä jutteluapua muualta. Vaikka sitten yksityiseltä.
No ei ne neuvolassa ultraile ihan vain sen vuoksi, että itse olet asiasta hysteerinen.
th kysyykin, että haluatko, että ultrataan. Ja neuvolalääkäri ultras ihan sen takia, kun mietin, että onkohan sikiöllä kaikki hyvin, kun on liikkunut ihan eri tavalla (oli kääntynyt toisin päin).
tutkailisin vähän millainen terkka on
keskenmenoa tai lapsen vammautumista. Hysteerisesti. En ymmärrä, miten raskaus voisi olla ihanaa aikaa.