G: Mitä teidän 4-6v. lapset harrastaa?
Kommentit (10)
arkipäivät päiväkodissa, joten säännöllisiä harrastuksia en halua hänelle enempää.
5v poika harrastaa jääkiekkoa, siis nyt syksyllä aloittaa toisen talven. Haluaisi lisäksi muskariin mutta luulen että 2 harrastusta päiväkotilaiselle on liikaa joten sanoin että pitää valita toinen ja jääkiekkoa halusi jatkaa.
seuraavat lapset eivät taida harrastaa mitään ennen kouluikää, mitä nyt uimakouluun menevät toki kaikki.
käy tennistunnilla 1krt/vko.
On myös harrastanut ringetteä, jalkapalloa ja yleisurheilua.
Perheen kanssa harrastettavia uintia, pyöräilyä, hiihtoa, lautailua yms. en laske.
Lisäksi tykkää piirtää paljon.
vuoden käynyt lastentanssissa/satubaletissa. Tykkää kovasti. Sen päälle koko perheen kanssa uimaan (oma harrastus siis mutta säännöllinen). Nyt haluaisi lisäksi laulamaan. Harkitaan pääseekö ja katsotaan löytyykö noin pienille lukutaidottomille vielä lauluryhmiä. Muskareita on, mutta se ei innosta, on vuoden kokeillut aiemmin ja ohjelma toisti liikaa itseään.
on kokeillut viimeisen kahden-kolmen vuoden aikana jalkapalloa, sählyä, painia, yleisurheilua, uintia, hiihtoa... siis on ollut uimakouluissa ja yhdessä hiihtokoulussa, toki ollaan perheen kanssa hiihdelty ja uitu enemmänkin.
Ei ole oikein löytänyt vielä omaa lajiaan.