Mitäs tähän sanotte AV mammat ?
Olen niin samaa mieltä kuin kirjoittaja.
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/My%C3%B6h%C3%A4ss%C3%A4+tarhast…
Myöhässä tarhasta
2.8.2011 3:00 | Kommentit
A A Laura Saarikoski laura.saarikoski@hs.fi Kirjoittaja on sunnuntaitoimituksen esimies.
Suljen koneen seisaaltaan, nappaan laukun lennossa, poljen kaupungin halki raudan maku suussa. Taas jäi pari hommaa kesken, ja ainakin se puhelu pitää hoitaa illalla. Mutta nyt tarhan pihalla odottaa lapsi.
Joskus mietin, millaisissa töissä ovat ne vanhemmat, jotka ehtivät ongelmitta töistä tarhaan. Mitä minä tekisin, elleivät isovanhemmat auttaisi joka viikko? Mitä tekisin, ellei Mannerheimin lastensuojeluliitosta saisi väliaikaista hoitoapua?
Tästä ei halua työpaikalla puhua, jottei leimautuisi väsyneeksi tai valittajaksi. Mutta jos pari pikkulasten äitiä pääsee keskenään baariin, tähän se keskustelu johtaa: miten teillä selvitään?
Hallitus aikoo leikata kotitalousvähennystä mutta ei onneksi poista sitä. Vähennystä on arvosteltu siitä, että se olisi tulonsiirtoa rikkaille.
Minusta se on tervetullutta tulonsiirtoa lapsiperheiden työnantajille: vanhemmat tekevät töitä, maksavat veroja ja palkkaavat välillä siivoojan tai lastenhoitajan. Se ei ole luksusta, se on selviytymistä. Ellei palkattua apua olisi, jompikumpi vanhempi tai heidän työnantajansa joustaisi jatkuvasti.
Joskus kadehdin sairaanhoitajana työskennellyttä isoäitiäni, jolla oli kotiapulainen. Ihmettelen, miksi vasemmisto vastustaa niin hanakasti "piikakulttuuria". Naisten työn ja tasa-arvonhan pitäisi olla vasemmiston perusarvoja! Eikä lastenhoitaja tai siivooja ole riistotyöläinen: kotitalousvähennyksen avulla heille voi maksaa kunniallista palkkaa.
Ongelma ei ole vain se, että vanhemman on vaikea ehtiä töistä tarhaan. Ongelma on myös se, että pikkulapsivaiheessa kotona odottaa toinen työpäivä, joka on usein kaoottisempi ja väsyttävämpi kuin ensimmäinen. Kun julkisuudessa kummastellaan, miksi naiset eivät hae johtotehtäviin, yksi vastaus on tämä: he pelkäävät, etteivät he pomoinakaan pääsisi eroon siitä toisesta työpäivästä. Tätä on kuitenkin kiusallista sanoa ääneen, koska se herättää kysymyksiä kodin tasa-arvosta.
Professori Lea Pulkkinen osuu naulan kantaan kirjoittaessaan, että "väheksymällä kotona tehtävän työn ja siihen tarvittavan ulkopuolisen avun merkitystä luodaan sukupuolista syrjintää urakehityksessä". Tuo syrjintä koskee edelleen enemmän naisia, koska hoitovapaalle jäävistä vanhemmista vain viisi prosenttia on miehiä.
Kun isiltä kysytään, miksi he eivät jää kotiin, nämä vetoavat aina rahaan. Toinen syy voi olla se, etteivät monet miehet jaksa olla kotona pikkulasten kanssa. Eiväthän monet naisetkaan jaksa.
Vastaväitteet ovat aina samat: miksi yrittää töissä eteenpäin, kun lapset ovat pieniä?
Työelämä ei toimi niin, että haastavia hommia – tai ylipäänsä mitään hommia – on tarjolla, kun työntekijä ilmoittaa olevansa valmis. Tai ehkä joku vielä ajattelee, että vaativat hommat kuuluvat vain lapsettomille tai sellaisille vanhemmille, jotka eivät itse hoida lapsiaan.
Miksi valittaa, jos on itse halunnut lapsia?
Vaikea kuvitella, että työpaikan saatuaan ihminen ei enää saisi puhua työelämän ongelmista tai avioiduttuaan parisuhteen vaikeuksista. Päinvastoin, työssä käyviä äitejä on Suomessa paljon. Meidän luulisi keksivän ratkaisuja sen sijaan, että jokainen häpeää yksin omaa riittämättömyyttään.
Eikö lapsia kannata tehdä nuorempana, jolloin voimia on enemmän?
Kannattaisi, mutta nainen ei tee lapsia yksin. Paljon puhutaan itsekkäistä uranaisista, mutta harvassa ovat ne alle 30-vuotiaat miehet, jotka haluavat isiksi.
Sitä paitsi nuoret naiset ovat viisaita, kun he odottavat vakituista työpaikkaa ja omaa rahaa. Ne tuovat turvaa ja itsenäisyyttä. On työpaikka, mihin palata, jos kodin seinät kaatuvat päälle, tai olla palaamatta, jos äitiysloman loputtua vauva valvottaa yhä. Kun tarvitsee lepoa, voi palkata lastenhoitoapua eikä riidellä puolison kanssa omasta ajasta.
Täytyykö kaikki saada? Uskomatonta mutta totta, tätä kysytään naisilta vielä vuonna 2011. "Kaikki" tarkoittaa uraa ja perhettä, mikä ei miehistä puhuttaessa ole koskaan tuntunut kohtuuttomalta vaatimukselta.
Perheasioissa naisten edut eivät ikävä kyllä ole yhteisiä. Siksi tästä kirjoituksesta eniten palautetta on odotettavissa muilta äideiltä.
Kotona lapsiaan hoitavat naiset eivät tunne saavansa arvostusta ja perustelevat siksi valintaansa lapsen edulla. Töissä käyvät naiset korostavat, kuinka hyvä paikka tarha on lapselle. Harva äiti kehtaa vieläkään sanoa suoraan: minä itse haluan olla kotona, minä itse haluan mennä mieluummin töihin.
Se on outoa, koska kukaan ei oleta naisten olevan samanlaisia urasuunnitelmiensa tai miesmakunsa suhteen. Miksi heidän pitäisi olla sellaisia äiteinä?